Let’s Talk
Frim-Fram Quartet 2015, FFM01
Babe, let’s talk!
Koska aloituskäsky on noin yksiselitteinen, niin mikäs siinä…. kaikki 140 kiloa liikkeelle ja täyttä häkää mukaan letkeän svengaavaan menoon. Ykkösraidan ääbylääbyn ihmeelliseen maailmaan… tällä kertaa makoisaan sellaiseen, jota kuorutettiin röheällä tenorilla että nostalgiasointisella B3:lla.
Asialla Frim-Fram nelikko, joka vääntää levyllä kunnon sinisäveliä yltäen myös rytmikkään ”ärätbeen” kautta kulkeviin jazzahtaviin, jopa kantrahtaviin nostalgiaelementteihin. Heti alkuun täytyy todeta, että suomalaisittain esitettynä tosi makoisaa, käsinkosketeltavaa sinisävyä.
Nelikon etumiehenä häärää kitaristi-harpisti-vokalisti Juki Välipakka. Tuo kameleomanttimainen laulaja, joka taipuu kaikenlaiseen musiikkiin. Erityisesti myös jazziin, jonka tulkitsijana hän on ollut ykkösnimenämme jo pitkälti toistavuosikymmentä. Eikä suotta, sillä hän omaa väkevän intensiivisen ilmaisutavan olipa sitten kyseessä pershinkalosta lähtevä raastava rockrytmitys tai hellän hempeä rakkausballadi… juuri hänelle.
Tietysti tämän levyn tyyppinen sininen monikattaus ei anna aivan täyttä oikeutta herran lauluosaamisen koko kirjolle. Mutta hallitun hyvin nytkin kulkee. Kun tähän lisätään vielä tosi muheva kitarointi, avot. Eikä sovi unohtaa hienoa huuliharppurevittelyä raidalla Can’t Afford You, Baby.
Eturivissä häärää myös tehokkaalla saksofonoinnilla Sirpa Suomalainen, römeän röhkeä mutkaputken puhaltajatar. Hän on myös Välipakan vakituinen aisapari Frim-Fram duossa.
Suomalaisen tenori toimii makoisalla tatsilla… räkäisyyden ja tunnelmoinnin kontrasti toimii hallitun hienosti. On todella ihasteltavaa, kuinka hän saa aikaan niin tehokkaan maukasta ulosantia. Todellinen pelimanni… Key To Your Heart
Hammond B3 -kuljettaja Harri Taittosen soitantoa olisi kuunnellut hieman suuremmassakin mittakaavassa… Nostalgia on näet paha tauti, sillä se janoaa aina lisää, kun sitä on tarjolla. Muistattehan vaikkapa suhteenne esim. yksitähtiseen…
Ne herkkusoolottelut, joita Taittonen tarjoili tanakan komppauksen lisäksi, olivat tukkoisuudessaan ja yksinkertaisuudessaan nautittavat.
Rumpali Thomas Törnroos mätti kalvokalustoaan tasatanakasti taustoittaen kokonaisuuden kulkua. Ei mitään ihmeempiä kuviointeja tai soolotteluja, mutta vastapainoksi ei myöskään yhtään ”ohilyöntiä”. Hyvää perustyöstä… Stick With Me Baby
Kokonaisuudessaan yksinkertainen levy toteukseltaan. Mutta se juuri nostaakin tämän levyn korkeisiin sfääreihin. Ja kruunaa kuuntelufiilistä…
Kyseessä on myös siniosastolle hieman normaalista poikkeva juttu. Positiivinen sellainen. Bluesin peruskuviosta on saatu irti enemmän juuri Välipakan laulunosaamisen ja toimivan kitaroinnin myötä. Suomalaisen tenori on juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja terhakan uskottava. Ja B3 on aina B3…
Oman sielunsa tulkintapakettiin on antanut levytyksen studion live-äänitys. Se on antanut levylle tietttyä karheutta… höyläämättömän lankun ja rukkaskäden tuntua… sitä aitoa tunnetta, sielua, läheisyyttä, joka monesti tuhotaan liian monilla sisäänotoilla ja teknisellä kliinauksilla.
Täydellinen levykö? Ei suinkaan, mutta erittäin makoisalle maistuva. Aidon väkevä ja koskettava. Omassa genressään korkeisiin sfääreihin nouseva. Etenkin, kun koko paketti on Välipakan omaa käsialaa… hienoa.
Mieleen nousi jotenkins syvän etelän kadut, kuppilat ja festarit… soittajien / laulajien selkäytimistä kumpuava musisointi… Ou jeeeee. (OR)
Juki Välipakka: laulu / kitara / huuliharppu, Sirpa Suomalainen: saksofoni / laulu, Harri Taittonen: Hammond-urut, Thomas Törnroos: rummut
Recorded live at Happy Road Studios
Harp & some vocal parts overdubbed at Bjarki’s
Recorded & mixed by Bjarki Kaikumo
Mastered by Antti Saukko
01. Baby, Let’s Talk! 3:41
02. Can’t Afford You, Baby 3:26
03. Key To Your Heart 4:24
04. That Ain’t Right 5:26
05. Stick With Me Baby 4:03
06. You’ve Been Had 4:27
07. Life Would Be Great 8:04
08. Give Me A Chance 4:21
09. Just A Fool For You 3:51
10. You Really Hurt Me Bad 4:50
11. You Make Me Howl 6: 48
All songs by Juki Välipakka