Kuten tiedetään, niin kylmähoito lievittää stressiä ja kipuja. Avantouinti tai paikallinen kryokäsittely tunnustetaan yleisesti toimiviksi. Ne perustuvat kehon lyhytaikaiseen shokkikäsittelyyn. Henkistä kryohoitoa tarjoaa Suomen Turussa tehty Icebreaker-levy, jonka kappaleet ovat syntyneet Max Zengerin ja jazzlisko Fredatorin mielikuvituksesta.
Alkuviikosta posti toi paketin, jossa oli kaksi levyä. Siniharmaa kansi houkutteli kuuntelemaan levyä, joka onkin pyörinyt viikon mittaan päivittäin aamun avauksena. Albumin äänimaailman rauhallisuus toimii erinomaisesti, kun haluaa irtautua maailmalta kantautuvasta synkästä uutistulvasta, jonka kuuntelu ehkä kannattaisi lopettaa. (Punakantiseen levyyn palaan myöhemmin).
Levyn yhdeksän kappaleen säveltäjinä ovat toimineet Max Zenger ja Jussi Fredriksson. Molemmat ovat kiireisiä tahoillaan. Onneksi he ovat löytäneet aikaa toteuttaa tämän helmen. Albumin perussoundi on pehmeä. Levyn kolmas muusikko on Mikael Myrskog. Onhan maailmassa ollut ennenkin bassottomia trioja, joilla on tehty svengaavaa musiikkia. Goodman-Wilson-Krupa tulee ensimmäisenä mieleen. Nyt kyseessä on 2020-luvulle päivitetty versio.

Max Zengerin hallitsee soitinvalikoimansa mestarillisesti. Maxin nimi nousi esille kesällä, hänen lunastaessaan paikkansa UMO Jazz Orchestran fonisektiossa. Freezerillä Max muodostaa yhden miehen sektion soittamalla seitsemää instrumenttia, enemmän tai vähemmän yhdessä tai erikseen. -Olihan se haastava soittaa stemmoja tai vuoropuhelua itsensä kanssa. Kappaleiden säveltäminen yhdessä Jussin kanssa ja esimerkiksi soundien sekä soitinyhdistelmien sumpliminen Mikaelin kanssa on ollut hieno ja pitkä prosessi. Ylpeänä voin sanoa, että Icebreaker-levy on plätty, joka ei jätä kuulijaa kylmäksi. Se on samalla kymmenes omia sävellyksiäni sisältävä levy ja siihen olen erittäin tyytyväinen.
Rumpuja todella soitetaan tällä levyllä ja niiden äänitys on onnistunut, onhan puikoissa ollut Abdissa Mamba Assefa, lyömäsoitintaiteilija itsekin. Rumpujen viritys on tärkeää ja nyt kuullaan jokainen yksittäinen malletin, kapulan ja sudin kosketus rumpukalvoon. Tämä kertoo äänittäjän taidoista asettaa oikeanlainen mikrofoni oikeaan paikkaan. Myös miksaus ja masterointi ovat taidolla tehdyt.
Fredator on kiireinen liskomies, joka onneksi on ehtinyt toteuttaa pitkään muhineen idean. Äänityksestä valmiiseen levyyn on kulunut pari vuotta. -Onnistuimme studiossa äänittämään jäätävän hienon kokonaisuuden, joissa on erilaisia tunnelmia ja soolo-osuuksia laidasta laitaan. Musiikistamme tuli tarinallista, mukaansatempaavaa ja yllätyksellistä, jossa jokainen ääni on mahdollisuus.
Fredatorin naamion takaa paljastuu Jussi Fredriksson, joka on ottanut harteilleen nostaa Turun Suomen jazzpääkaupungiksi. On risteilyä, konsertteja, klubia, levyjen julkaisua and much more. Onneksi aikaa on myös rummuille.
Peace Please on kaunis balladi, jolla on hyvä mahdollisuus jäädä ikivihreiden joukkoon. Mikko Hassinen on sovittanut intron, josta Max jatkaa herkuttelua alttosaksofonilla. Myrskogin synasta syntyy bassoimitaatio, johon Fredator sutii osuvasti. Kappaleesta on myös julkaistu Juha Ilmari Laineen luoma musiikkivideo, joka toimii kunnianosoituksena Ukrainalle.
Saumattomuuden ja yhteissoiton vaikutelma säilyy koko albumin ajan erilaisista äänimaisemista huolimatta. Äänityksiä on tehty päällekkäin ja yhdistelty. Efektejä lisätty ja joissakin kohdin saksofonista on löytynyt riipiviä soundeja. Orkka tekee myös livekeikkoja, joissa mukana on kitaristi Samuli Kivelä, mutta uskon, että levy säilyttää arvonsa ja livekeikat on järjestetty siksi että onnekkaat saavat hankittua fyysisen kappaleen ja samalla tukea Flamea.
Freezer: Icebreaker
CD/LP/Digi Flame Jazz Records / FJR018, julkaisupäivä: 08.09..2023
Digijakelu: Playground Music
1. Icehopping
2. Goanna, meet Wallaby
3. Permafrost
4. Peace Please
5. Bad Ice cream
6. Winterlude
7. Intro to Addis
8. Addis Point
9. Tomcat bites
Max Zenger – altto-, baritoni-, bassosaksofoni, klarinetti, basso-, kontrabassoklarinetti, huilu
Mikael Myrskog – syntikat
Fredator – rummut
Sävellykset: Max Zenger, Jussi Fredriksson
Tuotanto: Jussi Fredriksson & Max Zenger
Äänitys: Abdissa Mamba Assefa, joulukuu 2021