Ruotsalais-norjalainen Fattigfolket (suomeksi siis Köyhää väkeä) on hilpeää porukkaa, yhdistelmä riehakasta svengijengiä ja vaiteliasta funtsailijaa. En tiedä kvartetin perehtyneisyydestä Fjodor Dostojevskin tuotantoon, mutta Köyhää väkeä (ven. Bednyje ljudi, 1846) oli venäläismestarin ensimmäinen romaani. Kirjeromaani kertoo pietarilaisen pikkuvirkamiehen rakkaudesta naapurin ompelijattareen. Fattigfolketin Park taas kertoo skandinaavimuusikoiden rakkaudesta eurooppalaisiin puistoihin.
Kvartetti kertoo kiertueillaan rentoutuvansa puistoissa, ja balladitribuutti on saanutkin nimensä Euroopan tunnetuimmista puistoista, kuten Mauerpark, Tierpark, Marienberg Park ja Grunewald. Mainio idea tosiaan, tämä “puistojen apoteoosi”. Useinhan puistikot mielletään kerrostalossa asuvien kaupunkilaisten puutarhakorvikkeiksi, ja kai ne osin sitä ovatkin, mutta puistot ovat myös paljon muuta. Hyvin hoidetut puistot ovat esteettisesti kauniita ja ne ovat kaupungin todelliset keuhkot, joilla menevä city-elämä hengittää ja puhdistuu, siellä aika pysähtyy ja ihmiset elpyvät.
Puistot tarjoavat siis muusikoille levähtämisen ja ajattelun paikan kiireisillä kiertueilla ja inspiraatiota sävellyksiin. Itsekin pyrin turistina ja muilla matkoilla löytämään aikaa istahtaa eri kaupungeissa puiston penkille. Ajatustoimintahan ei ole minun juttuni, eikä sävellyksiäkään juuri ole syntynyt, mutta puistossa voi virkistäytyä. Fattigfolket haluaa synnyttää puistot eläviksi ihmisten mieliin.
Osa albumin puistoista on tuttuja, mutta vaikeampaa on löytää suoria innoitteita tai edes sivumerkityksiä, mutta tätä albumia ei kai pidä ottaakaan jonain ohjelmallisena musiikkina. Ehkä pikemminkin herkkänä konseptimusiikkina. Aloitusraita Pfaueninsel Park linjaa jo hyvin pitkälle, mitä tuleman pitään: rauhallista, rentouttavaa balladityylittelyä neutraalien perusäänien pohjalta. Johtoteemaltaan biisi muistuttaa etäisesti Lou Reedin Take a walk on the wild side -klassikkoa, ja sehän ei ole koskaan mikään miinus.
Unisonossa tai äänissä etenevä äänenkuljetus on tarkkaa, mutta silti tuoreus on tallella. Puistojen suomaa rauhaa piinatun nykyihmisen mielelle ilmentävät ehkä kauneimmin kauniit ja silti hyvin erityyliset Barnim Park ja Innocentia Park.
Hieman melankolinen tunnelma luonnehtii useimpia puistomeditaatioita – puhaltimilla mm. on paljon alarekisterissä kulkevia stemmoja. Tämä ei silti tarkoita alakuloisen, saati raskasmielisen, kuuloista apeutta. Muusikot ovat syvämietteisiä, mietiskeleviä ja melodiat ovat myös todella kauniita. Yhtye on selvästikin löytänyt omimman sointinsa, ja puhaltimien vuorottelu säestys- ja soolotehtävissä on oivaltavaa. Matalat äänet tulevat paikoin jo jonkinasteisena kähinänä, mikä sekin on hyvä tehoste.
Yllättävä instrumenttikombinaatio, mutta Gunnar Hallen trumpetti ja Hallvard Godalin klarinetti muodostavat erinomaisen soitinparin. Kahden puhaltimen yhteissointi on laulava ja äänenkuljetus sävelmällistä; se ei siis merkitse itsetarkoituksellisen efektimäistä tai kokeilevaa. Godal on uskottava saksofonistinakin.
Ideoiltaan tai taidoiltaan Fattigfolket ei ainakaan ole “köyhää väkeä”. Gunnar Halle soittaa tarvittaessa imponoivia säestyksettömiä osuuksia, kuten Grunewald-raidalla. Paljon puhuttu “flow-tunnelma” syntyy ilman salamannopeaa tykitystäkin, aikaa vievästi ja jopa vitkallisesti puhaltaen. Silti soitto ei ole löysää.
Bändi ilman tasavireisiä soittimia (kuten pianoa tai kitaraa)on edelleen melkoisen harvinaista jazzinkin maailmassa, ja syynä lienee suuri vaikeus musisoida tarkasti, ilman tasavireisen instrumentin suomaa tukea stemmassa tai säestyssoittimena. Tasavirityshän on soittimien viritysjärjestelmä, jossa oktaavi jaetaan tasaisesti joukkoon sävelaskelia siten, että jokainen sävelväli on yhtä suuri. Välien yhtäsuuruus tarkoittaa, että jokainen kahden peräkkäisen sävelen taajuuksien suhde on vakio. Tasaviritys on koko länsimaisessa musiikissa yleisin viritysjärjestelmä. Jos sävelkorkeutta siis ei voi soittaessa portaattomasti muuttaa, instrumentti viritetään tasavireisiksi.
Tasavirityksen hyviä puolia on, että kaikki sävellajit kuulostavat hyvin samantyyppisiltä ja musiikkia voidaan transponoida mihin tahansa sävelkorkeuteen. Puutteena taas on, ettei yksikään intervalli ole aivan oikeasti puhdas (oktaavit pois lukien). Länsi-ihmisen sävelkorva on kuitenkin tavallisesti tottunut tähän pieneen epäpuhtauteen. Vielä on mainittava enharmoniset sävelet, (esim. cis ja des), jotka soivat samankorkuisina, vaikka puhtaasti viritettyinä niiden välillä olisi pieni korkeusero.
Sävellajien samankaltaisuuden takia myös eri sävellajien ominaisluonteet hämärtyvät ja siten osa musiikin monimuotoisuudesta hukkaantuu, ja näinhän populaarimusiikissa on jo käynyt, paljolti kitaran ylivallan ansiosta. Tällaiset Fattigfolketin kaltaiset luomukset ovat siis oikein tervetulleita, koska ne rikastavat kuuntelunautintoa.
Tämä oli ensitutustuminen Fattigfolketiin, ja erittäin innostava! Jos alatte kerätä nimiä listaan bändin saamiseksi Suomeen kesäfestareille, niin laitan mieluusti nimeni sellaiseen. Köyhän väen Myspace löytyy osoitteesta http://www.myspace.com/fattigfolket.
Gunnar Halle – Trumpet, Hallvard Godal – Sax, Clarinet, Putte Johander – Bass, Ole Morten Sommer – Drums
Recorded at Epidemin Studio, Gothenburg by Tobias Sjögren and Dynalyd Studio, Oslo by Karl Strømme
Mixed and mastered by Jan Erik Kongshaug at Rainbow Studios, Oslo
Published by Edition Ozella
01. Pfaueninsel Park (Putte Johander) 5:49
02. Brentanopark (Hallvard Godal) 5:56
03. Barnim Park (Hallvard Godal) 4:57
04. Hesperides Park (Hallvard Godal) 2:54
05. Lohrpark (Hallvard Godal) 4:18
06. Mauerpark (Putte Johander) 4:16
07. Tierpark (Hallvard Godal) 4:47
08. Innocentia Park (Hallvard Godal) 3:14
09. Marienberg Park (Hallvard Godal) 5:40
10. Grunewald (Putte Johander) 5:04
11. Agra Park (Godal/Johander) 4:35
Total Time 51:35
