Tungaladen
GMC 2342
Faso Kan on länsiafrikkalaista griotti-musiikkia soittava yhtye, jonka muusikot ovat peräisin Burkina Fasosta, Malista ja Suomesta. Yhtyeen johtaja on burkinafasolainen Issa Dembele. Issiaka Dembele puolestaan on monilahjakkuus, joka on kirjoittanut kaikki yhtyeen esikoisalbumin kappaleet. Yhtyeen suomalaisista soittajista rumpali Ossi Raippalinna on taas opiskellut soittamista ja soitinrakennusta useammassakin Länsi-Afrikan maassa.
Soittimistosta löytyy länsimaisten intrumenttien lisäksi mm. länsiafrikkalainen ksylofonin kaltainen balofon, ohutkaulainen kielisoitin kamale ngoni, harpun kaltainen kora ja djembe-rumpu. Luultavasti ilmeisen tyypillinen kattaus alueen soittimia.
Tungaladen on yhtyeen esikoislevy, mutta heillä on jo takanaan keikkakokemusta. mikä heijastuu sujuvana yhteistyönä.. Pääosin vauhdikas ja iloiselta kuulostava musiikki etenee elävänä kudoksena, jossa afrikkalaiset ja länsimaiset soittimet sekä laulut ja soitto lomittuvat toisiinsa luontevasti. Toteutuksessa bändin afrikkalaiset toki muusikot dominoivat kokonaisuudessa, mutta esimerkiksi bändin rumpali Ossi Raippalinna hoitaa tonttinsa erittäin pätevän tuntuisesti kuten muutkin suomalaiset.
Tällaisessa afrikkalaisessa musiikissa paljon sellaista elämäniloa, jota suomalaiseenkin musiikkiin soisi lisää.
Issa Dembele, balofon, laulu, lyömäsoittimet, Issiaka Dembele, balofon, kamale, ngoni, djembe, laulu, Adama Koné,kora, balofon, djembe, laulu, Mikko Veijonen, saksofoni, Jaakko Arola, saksofoni, bassoklarinetti, huilu, Tomi Pekkola, kitara, djeli ngoni, Pothio Ndiaye, basso, Ossi Raippalinna, rummut, lyömäsoittimet
Äänitys; Adamo Dremé, Mikael Hakkarainen, Ranska, Helsinki 2021, Miksaus; Mikael Hakkarainen, Masterointi; Jarno Alho, Tuotanto: Faso Kan & Jaana-Maria Jukkara, Maailmanmusiikin keskus.
1. Tungaladen 4:18
2. Yeromu 5:43
3. Npogoginin 4:02
4. Saa 4:51
5. Nisondi Ya 6:22
6. Dasa 6:07
7. Faso Kan Bora 4:40
8. An Ka Foli 4:22
9. Kamalennin Bolo Kan 2:29
10. Nin Foli Kadinye 4:31
Sävellykset; Issiaka Dembele. Sovitukset: Faso Kan