Leucocyte
ACT 9018-2
Olen melkoisen allerginen perinteisille jazztrioille. Minusta ne kaikki kuulostavat yleensä samaan kaavaan kangistuneilta, olivatpa ne kuinka hyviä tahansa. E.s.t. trio esiintyi Tampereella 2005, eikä se jäänyt erityisesti mieleeni. Todennäköisesti kyseessä on ollut asenteellinen virhe, mikä avautui nyt kun Lontoossa olin Esbjörnin muistotilaisuudessa. Siellä näytetyiltä videotallenteilta vihdoin minullekin kävi selväksi, että pianotrio voi olla kerrassaan mahtava.
Svenssonin e.s.t. on todella erilainen, kun siihen oikein paneutuu. Sävellykset ovat yksinkertaisesti hienoja, mitä lisää Svenssonin tekninen pianon soitto, josta huokuu poikkeuksellisuus. Se on jotenkin täydellisen kaunista, soinnikasta ja se pureutuu syvälle melodian alkulähteille, ollen samalla hyökkäävän vääristelevää, mutta kuitenkin perin harmonista ja lämminhenkistä.
Levyn kakkoskappale “Premonition” kahdessa osassa on huimaa menoa. Magnus Öströmin vimmattu ja vihainen rummutus, Dan Berglundin basson revitys ja Esbjörn Svenssonin pianon kosketus on sanoinkuvaamattoman oikea-aikaista yhteistyötä.
Levyn nimikkokappale on jaettu neljään osaan, joista ensimmäinen, “Ab Initio” on reipasta revittelyä. Siinä on selkeästi avantgardistisia piirteitä ja siitä löytyy uudenaikaista jazzillasta energiaa. “Ad Interim” kuvastaa minuutin hiljaisuutta ja “Ad Mortem” taas ovat hidasta ja yksinkertaista, mutta soinnukasta, sähköisesti murettua, kuunneltavaa. Osa neljä “Ad Infinitum” osoittaa kuinka yksinkertaisuus voi olla puhtaan kiehtovaa.
Tällä levyllä on sekä pontevaa voimaa ja samalla myös hiljaista nautinnollista perusklassista melodista soitantaa. “Leucocyte” jää valitettavasti historiaan tämän yhtyeen viimeisenä taltioituna äänitteenä. Siinä on siis jo jakeluun tullessa nostalgian havinaa. Levy tulee varmasti saamaan massiivisen vastaanoton jazzia kuuntelevan yleisön sydämissä.
Esbjörn Svensson; piano, Dan Berglund; basso, Magnus Öström; rummut
Äänitetty Sydneyssä Australiassa, 301 studioilla, julkaistu syksyllä 2008