Yksin soittaminen vaatii soittajalta valtavaa panostusta ja rohkeutta. Se on kuin kulkisi kuoppaista metsäpolkua, missä kivet ja puiden juuret ovat jatkuvasti tasaisen ja suoraviivaisen kävelyn esteenä. Tasapaino järkkyy. Kulkijan on oltava tarkkana koko ajan, jotta ei kompastuisi ja lentäisi rähmälleen. Näin on soittajankin pyrittävä kaiken aikaa pysymään viitoittamallaan linjalla. Kun ei ole ketään tasoittamassa kulkulinjaa, ei ole helppoa löytää tietä eteenpäin suoltaessaan säveliä ulos putkesta. Tunnet olevasi aivan ypöyksin. Apuvoimia ei ole saatavilla. Sinun on tehtävä päätökset itse. Sinun on pärjättävä yksin. Päästäkseen asettamaansa päämäärään soittajan ei parane antaa pelolle valtaa. On keskityttävä kaikella tarmolla, sillä mahdolliset virheet tulevat helposti ilmi. Se vaatii jämäkkää keskittymistä puhaltamiseen, hetken herpaantuminen saattaa viedä vireen ja samalla soittaja voi hukata sen punaisen langan, jonka mukaan hän on ajatellut edetä sävel säveleltä. Esa Pietilä on tarttunut sarvista härkää ja lähtenyt, “omille teilleen”, puhaltamaan yksin. Tuloksena on “Karhea” yksinpuhelu, 50 minuuttia luomistyötä saksofonilla.
Saksofoni näyttelee hyvin merkittävää osaa erityisesti freejazzin alueella. Esa Pietilä kuuluu Suomen johtaviin saksofonisteihin ja hän on samalla huomattavan suuressa määrin nimenomaan freejazz suuntauksen peräänantamaton edustaja. Hän on ehtinyt urallaan kiertää lavoilla esiintymässä eri puolilla maailmaa eri kokoonpanoilla sekä myös vierailevana solistina. Viime vuosina Esa Pietilä Trio on ollut kiertueilla mm. eri festivaaleilla Italiassa, Espanjassa, Saksassa ja Hollannissa. Trio on ehtinyt julkaista kaksi messevää vapaan tyylin levyä “Direct” ja “Travel of Fulica Atra”. Nyt Trio on vaihtunut 4-Stream kvartetiksi. Hän on tehnyt yhteistyötä myös monien merkittävien artistien kanssa.
Esa ei ole sellainen voimapuhaltaja kuin esimerkiksi usein urku auki päästelevä Peter Brötzmann, vaan hän lähestyy esityksessään musiikkia tavalla, josta huokuu rauhallisuus. Hänen puhaltamisessaan on enemmän tunnelatausta. Se on tavallaan hienoa maisemanmaalausta, luonnossa kulkemista, tarinan kertomista kaikesta siitä mitä ympäristössä tapahtuu. Kaikesta huolimatta puhallustekniikka on silti terävän tanakkaa, jämäkkää ja suoraviivaista. Pietilä etsii ja hakee, hän kaivaa kaikki nurkat löytääkseen oikean sävelen paikoitellen jopa rajulla otteella, raa’alla puhalluksella.
Hänen yksinpuhelunsa alkaa kuin salama kirkkaalta taivaalta, yllättäen, välillä hartaasti ja hitaasti välillä taas vihaisesti hyökäten kuin raivo härkä. Kipinät lentelevät ympäriinsä kuin revolverin kuudesti laukeava rulla tyhjenee Clint Eastwoodin kädessä pudottaen “pahoja poikia” lännen pikkukaupungin mutaiselle raitille kaikessa karheudessaan. Munkki paralle se tuottaa surua ja murhetta, mutta kaikesta tuskasta huolimatta kohta on palattu ilon ja riemun aikaan, kunniakkaasti leuka pystyssä, urheasti ja ylväästi. Hilu pitää päästää vapaaksi, jotta löydämme ja saamme käsiimme vapauden avaimen. Avaimen avulla voimme saada repaleisen rauhan aikaiseksi, se vaatii paljon työtä. Siinä käkikin ottaa herneet nenästä ja kuumenee siihen malliin, ettei ole lähelle menemistä. Entä sitten, mitäs teemme, jos metsä ei enää vastaa huutomme. Onko peli pelattu.
Mielestäni Pietilä on onnistunut viemään soittonsa värikkäästi läpi tulikiven katkuisen utumaailman intensiivisen varmasti. Kun kuuntelee hänen soittoaan ja antaa ajatusten lentää kappaleiden mukana miettien niiden sisältöä, niin sieltä löytyy hieno kertomus nykymaailman menosta. Kyllä luonto vastaa, kun sinne huudetaan. Tai sitten ei, kuka sen tietää mihin olemme menossa, kun miettii tämän päivän luonnonkatastrofeja. (JKi)
Esa Pietilä, tenorisaksofoni, lisänä kellot ja gongot
Äänitys: 6. – 8.6.2007 Varistosteles-studio, Vantaa, Markku Veijonsuo. Masterointi ja miksaus: Markku Veijonsuo ja Esa Pietilä. Tuotanto: Esa Pietilä. Kannen taide ja maalaus: “Luostarin Puutarhassa”, Leena Luostarinen. Kannen taiteellinen suunnittelu: Thomas Törnroos. Julkaistu 26.3.2009.
- Lightning’s Surprise (Pietilä) 7:14
- Spark Revolves (Pietilä) 3:00
- Karhea (Pietilä) 3:28
- Monk’s Grief (Pietilä) 4:40
- Back to Joy (Pietilä) 4:39
- Brave (Pietilä) 2:36
- Free Hilu (Pietilä) 4:53
- Freedom of Key (Pietilä) 6:58
- Peace In Piece (Pietilä) 2:58
- Hot Caliber Cuckoo (Pietilä) 1:49
- What If (Pietilä) 4:49
- Forest Dojoing (Pietilä) 2:40
Total time:49:50