Forbidden Fruit
Ruf Records, 2013
Erja Lyytisen viides sooloalbumi sai päivänvalon viime tammikuussa. Kysymyksessä on samalla hänen viides saksalaiselle Ruf Records -levymerkille tekemänsä levy. Aluksi voidaankin sanoa, että on sekä Erjan että suomibluesin onni, että Erja on päässyt tämän erityisesti naisartistien levyjä julkaisevan kansainvälisen levy-yhtiön suojiin. Onhan Erja päässyt jo vuosia sitten hienoon seuraan yhtiön tuplacd:lle Blues Guitar Women (RUF 1110).
Levyn teemaksi on valittu kielletty hedelmä, jonka saloihin tai suloihin kansikuvallakin pyritään johdattelemaan. Kansikuvassa ja takakannessa Erja hyväilee rakasta kitaraansa suloisen puhtoisena ja erottuu lievästi hämmentyneen näköisenä punaisten lyhtyjen miljööseen viittaavasta taustasta. Ehkä se on tarkoituskin. Ei siinä mitään, jos kansi houkuttelee kaksilahkeisia ostamaan levy. Vastaavia kansia on nähty useiden muidenkin naisartistien levyillä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Janiva Magness ja Diana Krall. Erjasta tosin saisi paljon vetävämpiä kuvia esimerkiksi livetilanteissa. Kyllä Erja niin loistava pakkaus on itse soittotilanteissa. Erjassa on varmasti kiellettyä hedelmää, mutta onneksi niin paljon myös sitä sallittua hedelmää, jopa varsinainen hedelmätarha, josta me kaikki pääsemme onneksi nauttimaan.
Nautintoja löytyy myös tältä levyltä, vaikka se ei mitään bluesia tai jatsia olekaan. Jos levy myy hyvin ja viekoittelee jonkun kuuntelijan syventämään roots-musiikki nautintojaan ja houkuttelee hänet jopa bluesin pariin, levy on täyttänyt myös bluesihmisten yhden toiveen.
Levy sisältää yhdeksän raitaa, joista kolme on Erjan omia sävellyksiä. Pituutta levyllä on lähes 43 minuuttia eli vanhan LP:n verran. Levyn avaa Joyfull Misery, Erja on tehnyt yhdessä Alan Darbyn kanssa. Hyvä kumppani, sillä britti-kitaristi Darby on tehnyt musiikkia elokuviin ja jopa kahdelle Bonnielle, nimittäin Raittille ja Tylerille. Biisi alkaa viehättävästi ja tekee hienoaari kunniaa pitkäaikaiselle parisuhteelle ja Erja on omistanut sen sedälleen ja tämän rakkaalle vaimolle.
Hold On Together on Erjan oma sävellys, joka rullaa mukavasti kitaroiden ja koskettimien yhteistyöllä , mutta kyllä siitä löytyy myös sopivasti vaihtelua ja hyvä kitarasoolo, kuinkas muuten.
At Least We Still Fight on taas Erja ja Darbyn käsialaa. Hidas balladi, joka kertoo huomionarvoisia totuuksia parisuhteesta. Mukana on tietysti mainiota kitaraa.
Nimibiisi Forbidden Fruit on Erjan oma sävellys, joka alkaa yllättävästi flamenco-kitaran introlla. Kysymyksessä on hidas, kaunis, yllätyksetön nojailubiisi, jossa Erja laulaa tunteikkaasti. Se pitää sisällään myös kauniita kitaraosuuksia. Ei paha, sanoisi tanssikilpailutuomari.
Son Housen vanha kunnon blues Death Letter saa levyllä oman, alkuperäisestä poikkeavan hienon tulkintansa. Löytyyhän levyltä sitä perinteistä bluesiakin ja hyvä, ettei esitys jää pelkäksi vanhan kertaamiseksi. Hieno veto.
Change Of Season on lähtöisin Erjan ja Davide Florenon kynästä. Biisiä on hiottu pitkään pitämällä se keikkojen ohjelmistossa. Se on kyllä kannattanut, sillä biisin toteutus on kerrassaan hieno. Kitarat soivat hienostuneesti, aluksi taustalla ja sitten maukkaasti sooloillen. Todella nautittavaa kitaraa. Erja saa laulustaankin irti yllättäviä vivahteita. Ilmankos, kun kysymyksessä ovat kesäromanssin kohtalonhetket syksyn saapuessa.
Kesäromanssista siirrytäänkin sitten rakkauden synkempään puoleen, mustasukkaisuuteen. Erjan sävellys Jealousy lähtee räväkästi, kuten aiheeseen sopii.
Sitten mennäänkin sitten sinne lapsilta kielletylle osastolle. Lil Johnsonin Press My Button kertoo, niin monista blueseista tutuin”peitellyin” sanoin naisen haluista ja mahdollisuudesta johdattaa kumppani herkulliseen pikaruokailuun. ”Just but your hot dog in my bun” ja sillä viisiin. Niin, että sukkula Venukseen ja niin päin pois. Kitarat ovat herkuttelussa muikeasti mukana, ilman niitähän siitä ei tulisi mitään.
Tamba Redin Things About Coming My Way antaa Erjan slide-kitaralle loistavan mahdollisuuden näyttää, missä mennään.
Moni bluesfriikki pitää levyä kaupallisuuden voittona ja nimensä mukaisen kielletyn hedelmän myymisenä. Sitä se ehkä onkin, jos synkistellä halutaan. Mistään perinteiden ja periaatteiden myymisestä ei kuitenkaan ole kysymys. Levy on kaikesta huolimatta ihan hyvä. Bändi on huippuluokkaa, jalkapallotermein mestareiden liigan tasoa. Eivät he huonoa levyä saa aikaiseksi. Ammattitaito kuuluu jokaisella biisillä. Joitakin häiritsee Innissin kuusikielinen basso. Heidän mielestään se ei sovi bluesiin. Minua se ei ole haitannut.
Itse pitäisin levyä eräänlaisena välityönä. Onneksi Erja on päässyt irti, häntä jossakin vaiheessa vaivanneesta tekotaiteellisuudesta. Laulupuoli on kehittynyt ja hänen sekä Daviden kitarat soivat maukkaasti. Toivottavasti seuraava levy on sitten roots- ja etenkin blues-musiikin taidon näyte. Sitä odotellessa käydään Erjan keikoilla ja nautitaan bändin taituruudesta. Onhan tämä bändi hienoimpia blueslähettiläitämme Euroopan estraadeilla.
Erja Lyytinen, kitarat, laulu ja koskettimet, Davide Floreno, kitarat, taustalaulu, Roger Inniss, basso, Miri Miettinen, rummut, percussiot ja taustalaulu, Harri Taittonen, koskettimet, Hammond urut ja piano
1. Joyfull Misery (4:28)
2. Hold On Together (3:55)
3. At Least We Still Fight (3:40)
4. Forbidden Fruit (5:31)
5. Death Letter (4:37)
6. Change Of Season (7;36)
7. Jealousy (3:56)
8. Press My Button (4:26)
9. Things About Coming My Way (4:41)
