Illusion
Svart Records– SVART124
Tätä erinomaista levyä kuunnellessa huomaan, että siitä on 50 vuotta kun ensimmäisen kerran kuuntelin Eero Koivistoisen soittoa. Hän puhalteli alttoa Charlie Parkerin tyyliin vastavalmistuneessa Dipolissa.
Vuotta myöhemmin Natsalla soitti sama mies Blues Sectionissa. Sitten seurasi opiskelua Amerikassa, afrikkalaista musiikkia, pitkä pesti UMOssa ja kymmeniä, ehkä jopa satoja sävellyksiä ja sovituksia, sekä iso nippu jo klassikon arvoon nousseita levytyksiä.
Kyseessä ei siis ole pelkkä saksofonin tekniikkaan rajoittunut persoona, vaan yksi suomalaisen musiikin merkkihenkilöistä.
Mitä uutta tässä levyssä sitten on ?
”Hyvä kysymys, mutta väärin asetettu”, kuten perusfilosofi Timo S. kerran totesi toimittajalle.
Viitisen vuotta toiminut yhtye tuntee tarkkaan toistensa aikomukset. Kappaleet eivät ole vain peräkkäisiä sooloja, mutta silloin kun soolovuoro tulee, tekee joka mies varmaa työtä. ”Hallanvaara” on free-tyyliä, ”Goodbye” kulkee suoraa poljentoa, mutta muissa on enemmän tai vähemmän epäkeskoja rytmejä svengin silti häviämättä.
Oma suosikkini on sopraanon ja pianon duettona esitetty suorastaan kaunis versio Milesin kappaleesta ”Blue in Green”, joka on tehty jo 5 vuotta sitten ”Hati hati”-levyn sessiossa.
Jossain kohtaa kuuntelua mieleen tulee Charles Lloydin 60-luvun kvartetti, jota Koivistoinen varmaan on kuunnellut. Hänellähän on ollut vuosien varrella paljon yhteistyötä tuon yhtyeen basistin Ron McCluren kanssa sekä Suomessa että USAssa.
Muitakin viitteitä perinteeseen tietysti kuuluu, mutta onneksi kuluneimmat Coltrane-kliseet ja flageolettirekisterin vingutukset puuttuvat. Koivistoisen kvartetti tekee ihan omaäänistä työtä matkimatta ketään, kun taidot tähän reilusti riittävät, ja kuuntelija nauttii. (OE)
Eero Koivistoinen tenor and soprano sax, Alexi Tuomarila piano, Jori Huhtala bass, Jussi Lehtonen drums
Rec. M1-studio, YLE, Helsinki
1, Illusion 6.04.
2. Big Five 5.02.
3. Catalonia 7.32.
4. Straight Up 5.31.
5.Blue In Green 3.51.
6. Hallanvaara 5.48.
7. Goodbye M1 6.09.
Blue in Green (säv. M Davis) 22.10.2012, muut (säv. Koivistoinen)16-17.11.2015