Äimän käkenä… kuulemastaan on hän!
Aivan totta, koska asialla on nelikko; trumpetti, alttosaksofoni, piano ja rummut… ja kuitenkin basso pompottaa tyylikkäästi joka biisissä. Pissitäänkö kuulijaa silmään eli korvaan. Viime mainittu on oikein arvattu, sillä pianisti Lhotzkyn vasuri ja rumpali Mewesin “Singerland Radio King” rumpusetti vuodelta 1942 bassottavat.
Asialla riemastuttava bändi nimeltään Echoes of Swing. Arvaamattoman yllätyksellisiä velikultia, joitten sovitukset ja esitystyyli ovat timanttia. Persoonallisen menevää, otteella jossa haisee voimakkaana vanhat kunnon ajat. Jazzin alkuajat, ei kuitenkaan heinähattu -tyylisenä poljentona. Ei, vaan ennemminkin riemukkaana 1930- 40-lukujen ilotulituksena, jossa on yhdisteltu jazzin ensimmäiset puolivuosisataa nautittavasti nykypäivään. Todella upealla tavalla!
Herrat puhaltajat yhdistettynä mustavalkiospesialistin oikeaan käteen saavat ilmoille äänimaailman, jossa kuvittelisi olevan kolmen, jopa neljän puhaltajan liikkeellä. Fantastista. Ja kun kyseessä ei ole mikään halpa silmänkääntötemppu vaan todellista taitoa ja osaamista, pitää aivan oikeasti nostaa herroille hattua.
Myös autenttisen svengaava soundi viime vuosisadan puolivälin tuonne puolen on käsittämättömän herkullista kuultavaa. Kokonaisuus on täynnä tuon musiikillisesti jännittävän aikakauden perinteitä… Mukaan on myös otettu klassisten säveltäjien tuotoksia, kuten Chopinia (Butterfly Chase), Schostakowitschia (Gavotte) ja Fritz Kreisleria (Liebesleid), kaikki tietysti kepeän pirtsakkana jazzina. Hah!
Nelikon kokonaisvaltainen musisointi ja harmonia ovat loistokkaat. Tyylisuuntaan virheetömät. On kuitenkin huomioitava, ettei tämä ole pelkkä kopioitu nostalgiamatka, vaan sovitukset ja osa herrojen omista sävellyksistä on tämän vuosituhannen tuotetta.
Pianisti Lhotzky tekee kokonaisuudelle hienon painimaton, jossa muiden passaa paiskoa tahtia että sooloa. Vasen käsi takoo bassoa että rytmiä, oikea komppaa ja kilkuttaa erityisen maistuvaa sooloa. Todellinen työmyyrä ja hieno pelimanni… nykyaikainen versio James P. Johnsonista, Willie “The Lion” Smithista, Thomas “Fats” Fallerista… mainiota!
Rumpali Mewes pistää taustalla bassoa ja virveliä sopivalla jytkeellä. Ilman sen kummempia kommervenkkejä. Homma toimii ja henki haisee rytmiikalle ja tahdille. Kaikki turha on karsittu vain oleellinen hyvä on jäljellä…
Trumetisti Dawson ja altisti Hopkins “tuuttaavat” todella mainiosti yhdessä… että erikseen. He loihtivat ilmoille käsittämättömän aistikkaan äänimaailman, jossa on voimakas wanhojen aikojen haju ja maku. Välillä ollaan savuisassa pikkuklubissa, välillä big bandina ajan suurten leadereiden kyydissä… uskomattoman hienoa työstöä. Jolla on sielu… ja elämän ilo. Erinomaista!
Yhtyeen soittajien kansalliskirjo on musiikin tapaan hieman erilainen, sillä Dawson on engelsmanni, Hopkins jenkkilästä, Mewes sakumanni ja Lhotzky tunnusta saksalaisuuta että fransmaniaa… Ehkäpä tämä selittää osaltaan sen moninaisuuden, genren ja tunteen, jonka herrat onnistuvat loihtimaan musiikillaan.
Echoes of Swing soittaa siis kaikenkaikkisesti erilaista jazzia, joka on tuttua, mutta… mutta… mutta…
Tämä on levy, jossa on osaamisen lisäksi huumoria, lämminhenkisyyttä ja uskallusta. Osasta kuulijoista tämä on varmasti nostalgiaa… nannaa. Toisista vain vanhalta haisevaa lirutusta… pyhää yksinkertaisuutta.
Minä kuulun noihin nannan nauttijoihin! – Don’t Explain… (OR)
Chris Hopkins alto sax, Bernd Lhotzky piano, Oliver Mewes drums, Colin Dawson trumpet, vocals on 4 & 12
Recorded 10 – 11.02.10
Recorded at Kefermarkt, Austria, Tonstudio Weinberg der Landesmusikdirektion
Recording engineer Erich Pintaar, Wolfgang Schiefermair
01. Shake It And Break It (Signor “Friscoe” (aka Lou Chiha) / H. Qualli Clark) 3:34
02. Message From Mars (Sid Phillips) 3:21
03. The Ghost Of Marsden Grotto (Colin T. Dawson) 4:09
04. Don’t Explain (Billie Holiday / Arthur Herzog, jr.) 4:39
05. Butterfly Chase ( Frédéric Chopin / Bernd Lhotzky) 2:47
06. Goon Drag (Samuel Blythe Price) 5:24
07. Delirium (Arthur Schutt) 3:07
08. His Honour and the Vermin (Bernd Lhotzky) 3:58
09. Moonlight Fiesta (Juan Tizol / Duke Ellington / Irving Mills) 3:39
10. Liebesleid (Fritz Kreisler) 3:12
11. Twilightnin’ Hopkins (Chris Hopkins) 4:01
12. Don’t Save Your Love For A Rainy Day (Harold Spina / Walter Bullock) 3:35
13. Odeon ( Ernesto Júlio Nazareth) 2:58
14. Bughouse (Red Norvo / Teddy Wilson / Irving Mills) 2:50
15. Spring is Here (Richard Rodgers / Lorenz Hart) 3:52
16. Gavotte (Dmitri Dmitrijewitsch Schostakowitsch) 3:35
.