Meat Grindin’ Business
Dr. Helander eli Ilkka Helander kuuluu niihin Suomi-bluesin pioneereihin, jotka saivat bluesherätyksen 1960-luvun lopulla, kun brittibändien bluessävyiset biisit kantautuivat levyjen ja putkiradion kautta Suomeen ja aina Helanderin nuoruuden maisemiin Kurikkaan saakka. Third Ward on puolestaan trion, jonka muutkin jäsenet, itse Bluesministeri Esa Kuloniemi (basso, kitarat) ja Leevi Leppänen (rummut) ovat kotimaisen bluesin ja muun juurimusiikin perusäijiä. Kun tähän lisätään vielä levyn harpistit Charlie Musselwhite ja nouseva bluestähtemme Little Willie Mehto tuloksena ei voi olla muuta kuin sitä itteään, ehtaa ja konstailematonta bluesia.
Nyt mennään eikä meinata. Suvantokohtia löytyy, mutta lätkätermein sanottuna nyt rymistellään päätyyn saakka.
Levyn aloittava Elmore Jamesin Hawaiian Boogie tempaisee kuulijansa lentoon. Little Willie Mehdon linnun liverrys ja viidakkoäänet tuovat mieleen tuon eteläisen saaren lämmön, palmut, villin luonnon ja uimarannat. Kun liverrystä seuraa Leevi Leppäsen rumpujen jytke, Kuloniemen slide ja Helanderin komppi, biisi vie mukanaan – kerrassaan mahtava aloitus. Hellurei ja Onni Gideon sanon minä ja siteeraan tuota Juicen riimiä. Onni Gideon havaiji-kitaran taituri ja tuon tyylisuunnan suomalainen pioneeri olisi tästä menosta kateellinen. Suomalaisen Blueskitaran mestarin Esa Kuloniemen rosoinen slide soi Elmore Jamesin hengessä mehukkaasti ja monipuolisemmin kuin Elmorin itsensä alkuperäisessä taltionnissa. Esa näyttää hienoa tekniikkaansa heittämällä sekaan myös herkkiä huiluääniä.
Levyn toinen biisi My Magic Wand on perinteistä Muddy Waters -tyylistä bluesia, jossa Little Willie Mehto tyylittelee huuliharpullaan kuin olisi varttunut Chicagon savuisissa klubeissa. Kitarat möyryävät ja rytmittävät biisiä, jonka Helanderin laulu vie lopullisesti chicago-bluesin syövereihin. Kaikki toimii.
Kolmantena tärähtävä Third Ward Boogie kuuluu tietenkin asiaan ja vie ajatukset kohti Houstonia, jonka Third Ward-nimisestä eli suomeksi kolmannesta kaupunginosasta bändi on ottanut nimensä. Charlie Musselwhiten huuliharppu soi mehukkaasti.
Money Makin’ Machine jyrää nimensä mukaisesti.
Third Ward nimen valintaan lienee vaikuttanut myös muuan SamLightnin’ Hopkins, jokaeleli ja soitteli aikoinaan tuossa kaupunginosassa. Hopkinsin biisi Death Bells saa arvoisensa tulkinnan. Siinä Charlie Musselwhiten huuliharppu ja Helanderin laulu vievät surullisiin tunnelmiin. Kuolinkellojen ääni on aistittavissa bändin tulkinnassa. Musselwhiten harppu taipuu hienosti ja väkevästi tässä lähes akustisessa tulkinnassa.
It’s Not for Me But for My Friend tuo esiin uusia kykyjä ja taitoja. Tuomas Helander nimittäin duetoi isänsä kanssa lauluosuuden ja Leevi Leppänen on rumpujen ohella Wurlitzerin kimpussa. Helander heittää kitarallaan kunnon soolon. Kohti kovaa kohtaloa mennään.
Long-handled Door kertoo menevästi tuosta meille tutusta ovesta ja monopolimme tuotteiden kaipuusta. Musselwhiten harppu soi taas hienosti.
Woman’s Trust on taas hienoa bluesia, josssa puolestaan Mehto taivuttelee säveliä harpustaan loistavasti.
Gene Girls on puolestaan Helanderille tyypillistä iloista blueshumppaa, mutta taas kerran niin vaivatonta ja rentoa menoa, joka saa ainakin minut hyvälle tuulelle.
Don’t Be Messin’ with My Breadvedetään trio kokoonpanolla Elmor Jamesin hengessä, vaikka biisi onkin Eddie “Guitar” Burnsin biisi. Levy saa mehukkaan lopun.
Täytyy taas kerran todeta, että Dr. Helander on karismaattisimpia bluesesiintyjiä, mitä täältä pohjolasta löytyy. Hän on löytänyt bluesin syvimmän olemuksen. Eihän tuo ole ihme, kun mies on ansainnut kaksi tohtorin hattua. Akateeminen kuivakkuus on kuitenkin miehestä kaukana, sillä miehen äijämäinen karheus ja konstailematon tulkinta kolahtavat tälläkin levyllä kuin moukari kovaan päähän.
Little Willie Mehto on mukana peräti viidellä biisillä. Little Williestä on kehkeytynyt oivallinen bluesharpisti. Little Willie on taidollisesti kasvanut XL mittoihin. Olisikohan nimen muutos paikallaan?
Esa Kuloniemi hoitaa kakkossoittimensa basson tyylikkäästi ja heittää slide-osuudet mestarillisesti. Leevi Leppäsen komppi ei anna toivomisen varaa.
Tässä on levy, joka on vahva ehdokas vuoden 2018 kotimaiseksi blueslevyksi. On se vaan niin aitoa bluesia. (EK)
Dr. Helander – guitar & vocal, Esa Kuloniemi – guitars & bass (and vocal 7), Leevi Leppänen – drums & Wurlitzer, Charlie Musselwhite– harmonica (3, 5 and 7), Little Willie Mehto – harmonica, bird & jungle sounds, Tuomas Helander – backing vocals (6 and 7)
1. Hawaiian Boogie 02.21
2. My Magic Wand 03.31
3. Third Ward Boogie 03.52
4. Money Makin’ Machine 03.37
5. Death Bells 04.30
6. It’s Not for Me But for My Friend 04.47
7. Long-handled Door 02.35
8. Woman’s Trust 03.23
9. Gene Girls 02.22
10. Don’t Be Messin’ with My Bread 04.26
