Pianisti, viulisti ja säveltäjä Dimitri Sillato on mielenkiintoinen ja hieman vaikeasti plaseerattava artisti; hän liikkuu tottuneesti niin jazzin, kokeellisen musiikin, avantgarden kuin klassisenkin musiikin kentillä. Näin hän jättää kuulijan hölmistyneenä ikään kuin tyhjän päälle, tai rakentaa yllättäen kompleksisen sävelrakenteensa yksinkertaisten kansanlaulusävelmien tai lastenlorujen varaan.
Okei. luin ajatuksenne; tämän kriitikon hölmistämiseen ei nyt niin hirveän paljon tarvita. Mikään ei voisi olla todempaa, mutta Sillaton teräväaksenttinen, tiheätempoinen ja äkkikäänteinen musiikki kieltämättä saa kuulijan toistuvasti hämilleen. Mutta eksyksissä olemisen “kartattomuus” voi olla myös hyvin rikastuttava kokemus.
Albumi Periferiche sospese (El Gallo Rojo Records) oli ensituntuma Sillaton musiikkiin. Hän vierastaa perinteistä sointupohjaista jazzasetelmaa. Sen sijaan hän kirjoittaa pitkiä skeemoja ja asteittain eteneviä sävelprogressioita, jotka vaativat kanssamuusikoilta äärimmäistä tarkkaavuutta ja mukana elämistä. Hän on uskottava yhtä lailla pianistina kuin viulistinakin, mikä on hyvin epätavallista. Tatsi viuluun on tiivis ja luja, pianistina kosketus on enimmäkseen aggressiivinen.
Vähäisillä italian kielen tiedoillani (tietoni kaikilla kielillä ovat vähäisiä) levyn otsikko kääntyisi jotensakin muotoon “ääreiskeskeytyksiä”. Ei niin, että Sillato tavoittelisi avaruussfäärien kuvailuja tai edes taivaanrannan taa – kontrabasson, pianoforten, viulun, klarinetin ja kitaran avulla se olisikin melko haasteellista. Ryhmineen hän pikemminkin myllertää, koluaa maata jalkojemme alta. Meidän ajallamme kaivamisella on usein negatiivinen, ehkä jopa kauhistuttava konnotaatio. Se tulee ilmeisesti enimmäkseen kauhuelokuvien ja ruumiitten kanssa askaroivien TV-sarjojen (CSI, Six Feet Under jne.) “ansiosta”.
Mutta kaivaminenhan on muutakin, tiedon ja selityksen etsintää – ajatellaanpa vaikkapa arkeologiaa. Ja Sillaton musiikki todella etsii. Ei tonkaista vain “parin metrin multakasaa”, vaan poraudutaan syvemmäs, kohti tuntemattomia syvyyksiä, musiikin essenssiä kohti. Matkanteko voi olla työlästä (vaikeita sävelkulkuja), hidasta (sama melodia jää pyörimään päälle iäisyydeltä tuntuvan ajan)., mutta se on antoisaa.
Stillato ilmoittaa soittimekseen pianoforten (nimitys forte: “hiljaa-voimakkaasti”). Suomen kielessä nykykäytäntö on, että piano on yleisnimitys kaikille vasarakoneistoa käyttäville kosketinsoittimille. Erottelu pianosoitinten välille tuo esiin seuraavat päätyypit: flyygeli viittaa moderniin pianoon, pystypianon kielet ovat pystysuunnassa ja fortepiano tarkoittaa historiallista pianoa.
Ehkä oleellista tässä on soittotyyli, dynamiikka, äänenvoimakkuus edustaa Stillaton omassa soitossa voittopuolisesti fortea, eli voimakkaasti. Hän kyllä hallitsee lyyrisemmänkin dynamiikan ja aistillisen tauottamisen, ja bassoklarinetin kanssa duettona soitetut jaksot Lines for pigs -raidalla ovat erityisen kauniita. Achille Succin melodinen ja kaihomielinen bassoklarinetti tuo esitykseen viehättävää nostalgista tunnelmaa.
Kitaristi Giancarlo Bianchetti vonguttelee sähkökitaralla vaikuttavasti mm. Fermorestando-raidalla, ja soittaa tarkasti myös akustiset stemmat. Masnada on omistettu tunnetulle avantgardisti John Zornille, ja esikuvan lailla näissä espanjalaistunnelmissa raja parodian suuntaan hämärtyy – nyt erityisesti kitaraosuuksissa. Silenzio (“hiljaisuus”) ei ole oodi äänettömyydelle, kuten voisi kuvitella, vaan sisältää levyn kukaties suurimmat riitasoinnut. Tässä suhteessa voiton vie lähinnä vain Fermorestando.
Dimitri Sillatolla on muutoinkin hieman erikoislaatuinen huumorintaju – vai mitä pitäisi ajatella kaverista, joka on laittanut facebookinsa ystävälistalle mm. romantiikan ajan saksalaisen säveltäjämestarin Robert Schumannin (1810-1856)? Tiedossani ei voi olla, oliko Schumann vahvistanut kaveripyynnön, ja suoraan sanoen en ehkä haluakaan tietää.
Stillaton yhtyeen jäntevä musisointi tenhoaa levyltäkin, mutta tämä dramaattinen ja samalla oudosti herkistävä ryhmä on epäilemättä parhaimmillaan live-kokemuksena. Se olisikin ehdottomasti saatava tänne Suomeen klubikierrokselle ja monille festareille riittäisi varmasti myös mielenkiintoa ryhmään. Jäämme siis odottamaan.
Tracks:
- GASTONE
- LINES FOR PIGS
- A ORA DO DIABO
- HIDDEN DOOR
- CONTINUO
- IL SILENZIO CHE VIENE ALLA FINE
- FERMORESTANDO
- MASNADA (OMAGGIO A JOHN ZORN)
All compositions by Dimitri Sillato except “Continuo” by Enrico Lazzarini
Personnel: ACHILLE SUCCI clarinet, bass clarinet; GIANCARLO BIANCHETTI guitar, drums; DIMITRI SILLATO pianoforte, violin, boo; ALESSANDRO ALTAROCCA double bass
Graphics and design by EMANUELA STANGANELLI
