Chance Episodes
Kun pääoma markkinoilla tapahtuu nopeata hetkellistä nousua laskusuhdanteessa, puhutaan kuolleen kissan uudelleen ponnahtamisesta henkiin, “dead cat bounce”. Sanonta on ilmeisesti saanut alkunsa siitä, että kissalla on taipumusta selviytyä putoamisesta korkeammaltakin, vaikka sen pitäisi olla putoamisen jälkeen kuollut. Oli miten oli, niin saksofonisti/säveltäjä Matt Steckler muodosti, yliopistossa opiskellessaan orkesterin nimeltä Dead Cat Bounce (DCB), mikä koostuu neljästä saksofonistista ja basson sekä rumpujen muodostamasta rytmiryhmästä. Yhtye on ollut aktiivinen perustamisvuodesta 1997 alkaen. Onko nimi mahdollisesti tarkoitettu luomaan humoristista mielikuvaa, vai onko sen tarkoitus kuvata jollakin tavalla yhtyeen musiikin sisältöä. Ensi kosketuksella en siitä kuitenkaan suoranaista hauskuutta tai ironian piirteitä löytänyt.
Työnsin levyjä summittaisesti viiden annostelijan koneeseen taustamusiikiksi, kun havahduin tämän levyn soidessa, mikäs levy siellä oikein soi. Piti oikein pysäyttää kone ja tarkistaa asia. Sen verran jämäkkää ja ruudikasta soittoa kuului, vaikka en ollut keskittynyt kuunteluun. Se herätti kuuloaistin, soitto tuntui jännittävän mukaansa tempaavalta heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen. Jaaha, tässä vaiheessa DCB oli minulle täysin tuntematon yhtye. Näin näyttää joskus käyvän, joku voi “kolahtaa heti kaaliin”.
Yhtyeen johtajan mukaan heidän neljäs albuminsa Chance Episodes kuvaa satunnaisia ajatuksen kulkuja ja niihin liittyviä näennäisiä tapahtumia, joihin ei ole suoranaista tiedostettua yhteyttä. Näin on saatu aikaan luova kertomusprosessi, millä näitä satunnaisia tapahtumia pyritään ilmaisemaan musiikin keinoin. Tapahtumiin saattaa liittyä tiedostettua ja tiedostamatonta kerronnallista yhteyttä. Kaikilla tapahtumilla on oma jalanjälkensä, muistellaan vanhoja uudestaan ja luodaan niiden pohjalta uutta. Nämä vanhat muistot saavat aikaan nostetta ja sielukkaan lähestymistavan säveltämiseen ja esittämiseen. Vaikka näillä tapahtumilla ei ole välttämättä minkäänlaista yhteyttä toisiinsa, niin ne jakaantuvat prosessin kehittyessä ja niistä muodostuu lopulta yhtenäinen kertomus. Lopputuloksena on inhimillisen kokemuksen luoma kertomus, jonka kautta syntyy musiikille sen oma soundi.
DCB:stä tulee mieleen ensimmäiseksi World Saxophone Quartet. Ero syntyy vain siitä, että Matt Steckler on ottanut mukaan Bill Carbonen rummujen taakse ja basson varteen Dave Ambrosion rytmittämään neljän saksofonistin puhallusta. Mattin lisäksi saksofoneja soittavat Charlie Kohlhase, Terry Goss ja Jared Sims, joka soittaa välillä myös klarinettia. Tämän johdosta yhtyeitä ei oikein voi verrata toisiinsa musiikillisesti. Kuusikon tiukka menevyys avautuu heti ensimmäisessä kappaleessa Food Blogger seikkailevaan tyyliin, rytmillisesti ja melodisesti puoleensa vetävänä, ajatuksia herättävänä, mielenkiintoisen tuhdisti vaihtelevana taiteellisena teoksena. Tämä on kuitenkin vain alkua ja matka jatkuu rehevästi eteenpäin ja paranee vain loppua kohden. Township Jive Revisited saa sukat pyörimään jalassa, aivan käsittämättömän hienoa kulkua ja ponnekasta menoa. Alkubassottelusta alkaen Simsin mahtavan hienoon sooloiluun sopraanosaksofonilla saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Seikkailumatka DCB:n viidakkoon kestää myös lupauksia antavasti yli 70 minuuttia.
Matt Steckler on tehnyt valikoivan suunnitelmallisen luovan prosessin kautta yhtyeen musiikin, mikä toimii, mikä on vapautunutta, hyvin ilmaistua, uskaliaan analysoivaa ja mielestäni rikasta sisällöltään. Soitto ei kuitenkaan kulje orjallisesti kirjoitetun kerronnan kautta, vaan yhteinen kuunteleminen ja keskustelu luovat lopullisen pohjan kappaleille. Sitä ei voi olla huomaamatta, sillä soitto taittuu todella maukkaasti. Sitä on ilo kuunnella. Kappaleet eivät ole pelkää suoraviivaista puhallusta ja basso / rummut yhdistelmän mukanaan tuomaa rytmilaukkaa. Niistä löytyy tunnepohjaa, kuin myös karhean iloista torvien tärinää. Nämä “kissat” ovat tiukkoja ja rohkeita, ovatko he myös kauniita, sitä en uskalla sanoa, jääköön se jokaisen oman arvion varaan. Uuden suunnan näyttäjiä he ovat joka tapauksessa, vaikka eivät suoranaisia radikaaleja muuttajia. Mielestäni DCB:n musiikki on aidosti prosessoitua vapaata ilmaisua missä hyvä svengi on näyttävästi mukana. Kannattaa kuunnella. (JKi)
Matt Steckler, Jared Sims, Terry Goss, Charlie Kohlhase; saksofonit ja puupuhaltimet, Dave Ambrose; kontrabasso, Bill Carbone; rummut
Äänitys: Nick Lloyd, Firehouse 12, New Haven, CT, 5. – 6. elokuuta 2010. Miksaus: Matt Steckler, Chonsky Studios, Brooklyn, NY, loka-marraskuu, 2010. Masterointi: Nathan James, Vault Mastering, New York, NY, 15. tammikuuta, 2011. Tuotanto: Matt Steckler. Kannen suunnittelu ja kuvat: Charles Steckler. Julkaistu: 2011.
- Food Blogger 6:49
- Tourvan Confessin’ 6:04
- Far From The Matty Crowd 8:39
- Salon Sound Journal 6:30
- Bio Dyno Man 7:42
- Silent Movie, Russia 1995 7:54
- Watkins Glen 4:04
- Salvation & Doubt 6:02
- Township Jive Revisited 6:11
- Madame Bonsilene 3:15
- Living The Dream 8:09
Kaikki sävellykset ovat Matt Stecklerin kirjoittamia
