DDT – juhlan kunniaksi
Love Records, LRCD-31
Juhlan kunniaksi kootaan yleensä ne kunnian rippeet, joita on jäljellä kaikkien urotöiden ja mainetekojen jäljiltä yhdeksi tai kahdeksi musiikkikakuksi. Mitkä ovat kriteerit päästä noiden armoitettujen joukkoon on yleensä kiinni tuottajasta, tuosta jazzin ystävästä, joka tappiollisista levyistä huolimatta jaksaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen, joka kattaisi kaikki tappiolliset vuodet, Jopa 50 sellaista!
No enpä ihan allekirjoita tuota, sillä nyt levypyöriössäni kiertää kehää DDT:n kootut raidat, aneemisessa kansikuvassaan ns. köyhä soittaja kornetteineen. Hyvä, hyvä. Tai oikeammin erikoisen hyvä hyvä, koska eka raitana on Ellingtonin The Mooche soitettuna ihan alkuperäiseen malliin.
Kun kakkosraidalle hyppää Unioninkadun sananmuunnos – Raittinen, se isompi, enemmän rock, jäätelöineen, niin olemmekin yllättäen Royalin ja St. Annen kulmassa. Siis tuolla syvässä etelässä, Louisianan piirikunnassa, New Orleansin kaupungissa. Tarkoitan tunnelmaa. Tatsia. Poljentoa. ja Menoa ja meininkiä. Perhana sentään; nyt Cafe Du Mondeen beignet -kahveille ja äkkiä. W. C. Handy ja Jelly Roll Morton omine kevytkenkäisine säestivät mukavasti beignetin nauttimista ja naurun remakoita tuullen alapuolelle istuvan suuntaan: Mississippin rantapenkkaa kiertävä tuulenvire ja pölysokeri ovat aikamoinen yhdistelmä esimerkiksi mustalla vaatteella. No sitten sokerit pois suupielistä ja Stomppailemaan King Oliverin tahtiin Decaturille…
DDT.n soitto soljuu erinomaisen maittavana. Lokaalina. Ilman härmäläistä aksenttia. Luonnollisena kuin kauniisti koristeltujen muulien paska omassa hännänaluspussissaan. Meillä on ollut puolivuosisataa keskuudessamme todellinen aarre: DDT. Sillä karkoitettiin tuhoeläimet kotinurkista ja puutarhasta. Joskus häijy emäntä ja rajanaapurikin. Sillä soitettiin sukat sekaisin silloisilta jazzareilta. Herkistykääpä kuuntelemaan Jussi Raittisen todellista herkistelyä jo muutenkin erinomaisen herkässä kappaleessa Nobody Knows You When You’re Down and Out. Mahtavaa! Kyllä äijät osasivat tehdä upeaa musaa marraskuussa 1970. Jumapätkä sentään.
Ja kun seuraavalla raidalla hehkutellaan laiskan letkeästi Burgundy Street Bluesia. Freddy antaa pillilleen uskoman aidon karhean NO – soundin. Sandell passaa pianollaan saatanallisen fiilingin mustien äijien keskellä. Vain valkeat silmämunat muljahtelevat tyyväisyyttään. Tupakansavu kiemurtaa sinista kiehkuraansa. Käsittämättömän hekumallinen tunnelma.
Teen tässä vaiheessa todellisen etikettivirheen ja kumoan reippaan ryypyn yksitähtistä, mutta saanen tekoseni anteeksi, koska kuultu musiikki saa ulkon kuin ukon sekaisin: onnesta! Onneksi otin tuohon väliin, koska levyllä siiryttiin edellisvuoden satoon, Rauno Lehtisen Vostok All Starsia muistuttavaan Tuoll on mun kultani ja Sipulit. Täyttä kamaa ja hemmetin nasevalla tatsilla, mutta suuren virran rantamien aitous oli poissa, oltiin ehkäpä eurooppalaisen dixielandin perusjuurilla.
Toiseksi viimeinen raita on taas kuin sarvista kyhtätty kudonnamalli eli Raittinen special – Muori ei siedä musiikkia tuvassaan…. Hauska juttu… sinänsä ihan mauton ja pakaroiden välistä tässä kokonaisuudessa, mutta helekutin hyvin esitetty.
Myrkyllisen hieno DDT -kokonaisuus päättyy vuoden 1976 kappaleeseen Kun elämässä on juhlaa. Juhlaahan tuo DDT:n elämä on viime viikot ollut. Eikä suotta, sillä herrojen taival ja merkitys suomalaisessa jazzelämässä on ollut todella mahtava. Josko veto on hieman vuosien saatossa päässyt laskemaan ei se hävitä millaanlailla menneisyyden huippuhetkiä. Siksi ihmettelenkin, että onko meidän joukossamme vieläkin niitä, jotka sanovat, että kaiken maailman hammaslääkärit ja autokauppiaat luulevat olevansa jazzin soittajia.
– Kyllä he ovat ja tässäkin tapauksessa helvetin kovia sellaisia! Tyylisuunnassaan! (OR)
Rick Wahlstein; trumpet, Freddy Andersson; clarinet, Nalle Nyman; clarinet, sasax, Sven Svärd; trombone, Timo Peltoniemi; banjo, Christer Sandell; piano, Pentti Mutikainen; bass, Christian Schwindt; drums, Jussi Valto; tuba, Jussi Raittinen; vocal, Herbert Katz; banjo
Recorded at Scandia-studio November 1970 (tracks 1-7), Finnvox 1969 (tracks 8-9), Finnvox March 1976 (tracks 10-11)
