Charles Lloyd nousi jo 60-luvulla maailmanmaineeseen ja hänet voidaan laskea yhdeksi jazzin suurista nimistä. Vieraillessaan viime kesänä Porissa hänen esityksensä jäi valitettavasti suurelta yleisöltä kuulematta. Arenan lavalla viimeisenä esiintyneen Charles Lloyd New Quartetin, missä soittavat Lloydin lisäksi pianisti Jason Moran, basisti Reuben Rogers ja rumpali Eric Harland, taiteellisesti väkivahvaa, kuitenkin herkän sentimentaalista ja vahvaan mietiskelyyn perustuvaa tunnelatausta todisti vain pieni joukko todellisia jazzin harrastajia. Lloyd piti kesäkuussa 2010 Ateenassa konsertin, mikä “purkitettiin”. Yhtyeen soitosta voivat nyt kaikki nekin nauttia, jotka eivät todistaneet hänen soittoaan Porissa, uudelta kahden CD:n albumilta Athens Concert, vaikka sisällöstä iso osa on aivan eri ohjelmistoa.
Charles Lloydin ja Maria Farantourin yhteistyöprojekti sai alkunsa siitä, kun Charles kuuli kotimaisemissaan Marian laulavan ensimmäistä kertaa vuonna 2002. “Tunsin ensimmäisistä nuoteista lähtien valtavaa ihmisluonnon voimaa ja syvyyttä hänen laulussaan. Hän on tämän päivän ihme, joka nousee ylös sivilisaation raunioista – Universumin Äiti.” Näin luonnehti Charles Lloyd Maria Franatourin olemusta. “Rakensimme Marian kanssa unelman luoda musiikillinen silta kahden maailman välille”, toteaa Lloyd. Hän esiintyi sittemmin 2003 Ateenassa ja pyysi Mariaan mukaan laulamaan Blow Wind kappaletta, mutta tämän lisäksi Maria toi mukanaan kreikkalaisia sävellyksiä esitettäväksi. Se avasi aivan uusia ajatuksia Lloydin musiikin hahmottamisessa. Tästä eteenpäin Lloyd on viettänyt aikoja Kreikassa opiskellen lisää paikallisesta musiikista ja sen historiasta. Syntyi kokonaan uusi ääni-ilmiö, missä kreikkalainen perinnemusiikki ja jazz kohtaavat. Sovittaja-pianisti Takis Farazis teki valtavan työn yhdistelleessään kreikkalaisen perinnemusiikin ja avaran, rajoja ylittävän, improvisoidun jazzmusiikin rakenteita toisiinsa sopiviksi.
Athens Concert kokonaisuutta oli mietitty ja kehitelty jo lähes vuosikymmenen ajan, mutta se saatiin toteutettua vasta viime vuonna. Unelma toteutui ulkoilmakonsertissa Odeon of Herodes Atticus muinaisen amfiteatterin lavalla Acropolis kukkulan rinteellä Ateenassa kesäkuussa 2010. Tämä puolitoistatuntinen konsertti on taltioitu kahden CD:n mittaisena kokonaisuutena, mikä syntyy neljästä Charles Lloydin tunnetusta sävellyksestä. Dream Weaver toimii yksinomaan instrumentaali kappaleena Quartetin esittämänä, mutta Maria Farantouri tulee mukaan lauluineen Blow Wind ja Requiem kappaleissa. Kakkoslevyn Prayer kappaleessa Maria oikeastaan käyttää vain ääntään hyräillen sanattomasti.
Lloydin omien sävellysten lisäksi mukana on kolme erillistä kreikkalaisten säveltäjien kappaletta mm. Mikis Theodorakisin Kratissa ti zoi mou, mikä aloittaa koko konsertin. Näiden lisäksi loppuosa koostuu kolmesta erillisestä kreikkalaisesta tanssisarjasta, mitkä rakentuvat Theodorakisen, Nikos Kypourgosin ja Elina Karaindroun sävellyksistä sekä useista vanhoista perinnelauluista Kreikan eri alueilta, joille ei ole mainittu erikseen säveltäjiä.
Tämä levy on oikeastaan hyvin poikkeuksellinen sikäli, että laulettu jazz ei ole tyypillistä Lloydin esittämässä musiikissa. Se on melko harvinaista, jos ylipäätänsä sitä on aikaisemmissa levytyksissä tapahtunut. Lloydin soitto on niin monipuolista, että siinä hänen käyttämänsä instrumentit toteuttavat laulun ääntä omalla tavallaan. “Charles ohjaa ja näyttää suunnan missä soitto liikkuu ja kutoo sävelet, joita me muut seuraamme. Siitä syntyy joustava yhteispeli, minkä jaamme keskenämme ja sen mukanaan tuoman ilon pyrimme näyttämään ulospäin kuulijoille”. Näin ovat yhtyeen jäsenet ilmaisseet asian. Tämän tunteen voi hyvin aistia tälläkin levyllä. Soittajilla on hyvä draivi ja syke päällä.
Vaikka Maria Farantouri ei ole varsinaisesti jazzlaulaja, niin hänen laulussaan on sellaista emotionaalista voimaa, mikä käy mille musiikin lajille tahansa. Siitä huokuu taiteellinen täydellisyys ja jazzmusiikin autuaallinen syvyys. Kreikkalaisten tekemä musiikki on kokonaisuudessaan luonteeltaan jännittävän hengellistä, mutta jazzin elementit on saatu aivan uskomattoman hyvin yhdistettyä tähän osittain hyvinkin paatokselliseen, mahtipontiseen ja intomieliseen kreikkalaiseen musiikkiin. Sille on löydetty todella hyvä balanssi ja paikoitellen aivan mahtavan vahva svengaava swing sointi. Kreikkalaiset teemat, rakkaus, maanpako, kotimaan kaipuu, ikävä, haikeus vaihtelevat tunnelmasta toiseen juhlavasti syvällisestä kreikkalaisesta perinnemusiikista. (JKi)
Charles Lloyd: tenorisaksofoni, huilu, tarogato, Maria Farantouri: laulu, Jason Moran: piano, Reuben Rogers: kontrabasso, Eric Harland: rummut, Socratis Sinopoulos: lyyra, Takis Farazis: piano (Greek Suite, Part I,II ja III)
Äänitys: Konserttiäänitys kesäkuussa 2010 Herod Atticus Odeon, Ateena, Nicolas Espialidis, Kostas Kyriakidis. Miksaus: Manfred Eicher ja Jan Erik Kongshaug, Rainbow Studio, Oslo. Tuotanto: Manfred Eicher ja Dorothy Darr. Kannen suunnittelu: Dorothy Darr. Kuvat: Dorothy Darr, Yannis Falkonis (pp. 1,4,8/9,18,27) Nikos Kanellopoulos (takakansi). Julkaistu: 2011.
CD 1
- Kratissa ti zoi mou (Mikis Theodorakis, lyrics: George Seferis) 5:59
- Dream Weaver (Charles Lloyd) 8:10
- Blow Wind (Charles Lloyd) 5:34
- Requiem (Charles Lloyd) 5:37
Greek Suite, Part I 5-7 - Hymnos stin Ayia Triada (Byzantine Hymn) 4:03
- Epano sto xero homa (In the Dry Soil) 2:52
- Messa Stous paradissious kipous (Mikis Theodorakis) 4:49
- Taxidi sta Kythera (Eleni Karaindrou) 4:35
CD 2
1. Prayer (Charles Lloyd) 7:58
Greek Suite, Part II 2-4
2. Vlefaro mou (Nikos Kypourgos, lyrics: Lina Nikolakopoulou) 3:32
3. Margaritarenia (Traditionalinen, Smyrnasta) 1:29
4. Thalassaki Mou (Traditionaalinen, Dodekaanien Saarilta)2:57
Greek Suite, Part III 5-9
5. Epirotiko Meroloi (Lament Epiruksen alueelta) 6:28
6. Kaegomae kae Sigoliono (I Burn and Slowly Melt) 5:00
7. Mori kontoula lemonia (Little Lemon Tree) 2:40
8. Alismono kae haeromae (Traditionaalinen, Epiruksen alueelta) 3:06
9. Tou hel’ to kastron (Traditionaalinen, Mustan Meren alueelta) 4:28
10. Yanni Mou (Traditionaalinen, Epiruksen alueelta) 7:27