Nyt napsahti… ja kunnolla.
Veljekset kuin ilvekset, omaasukua Lindholm ovat purkittaneet todella makoisan levyllisen musiikkia, joka on sen tuottajan TUM Recordsin aiemmasta päätyylisuunnasta erittäin poikkevaa. Suorastaan ihmeellistä…
Niin on myös levyn aikataulu, sillä Calle (s.1947) ja Dave Lindholm (s.1952) ovat suunnittelleet yhteistä levyä jo 1970 luvun puolivälistä lähtien. No, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanoo sananparsikin. Tässä tapauksessa tuo liki 40 vuoden kypsyttely on saanut aikaan erinomaisen aistikkaan levyn. Perussuomalaisesta tyylistä aikalailla poikkeavan, mutta erittäin mukavapoljentoisen ja kulkevan. Hyvin tehdyn…
Calle ja Dave Lindhlom ovat syntyjään helsinkiläinen, suomenruotsalainen veljespari, jonka isä oli ennen sotia niiden jälkeisen ajanjakson tunnetuimpia pasunisteja maassamme. Callen ensimmäinen soitin oli vanha, hyväkuntoinen klarinetti ja Daven vastaava ruotsalaisvalmisteinen Levinin akustinen kitara.
Levyn perustana voidaan pitää veljesten lapsuuskodissa kuunneltuja savikiekkoja ja sinkkuja… vanhaa amerikkalaista gospelia, bluesia ja rhythm’n bluesia… Kun tuohon peruspohjaan lisätään veljesten kokemus ja elämäntyö musiikin parissa, on nyt synnytetty levy sielultaan jotain nykyaikana harvinaista herkkua.
Levyä ei ole kliinattu ja hiottu sen kummemmin, vaan esimerkiksi suurin osa sillä kuultavista lauluista on äänitetty yhdellä otolla. Niinpä levystä aistiikin tietynlaisen käsinkosketeltavan tuoreuden… aitouden, sekä esittämisen riemun… Perhana, kun tuntuu hyvältä…
Levyn avausraita, traditionaalinen Rock My Soul (In The Bosom of Abraham) soi veljesten a’cappella -vetona rajun raakana, mutta asitikkaan sointuisana. Mainion syntinen avaus menneisyyteen… baptismiin.
Seuraavalla raidalla paahdetaan kaasu pohjassa Callen säveltämää Take The Suti And Do The Jumpia koko orkesterin voimin. Homma kulkee ja henki haisee aidolle amerikkalaiselle menolle. Kujanpään piano kilkuttaa mukavaa rytmiä. Jeeee…
Kolmosraidalla on vuorossa Daven säveltämä sinisävyinen, rytmikkään bluesahtava Sometimes Things Go Wrong. Hakkaavatahtisen peruskompin päälle on rakennettu mainio vokalisointi. Rytmimunaa riittää, vaikka elo muuten menisikin persiilleen…
Klarinetti hakee seuraavaksi tunnelmaa keimailevan keinuvan rytmin kera. Komppaavan kitaran ja maittavan räkäisen, avoimen seksuaalisen laulun myötä edetään klaneetti- ja slidesooloihin, jotka päättävät yhteistyössä kappaleen. Raakaa, mutta kaunista…
Sitten on vuorossa Daven menevän rockaavaa Memphis bluesia Golden Manin muodossa. Taidokkaan polkevaa kitarointia ja rullaavaa menoa. Voimakkaana ja väkevänä.
Seuraavalla herkistytään nostalgiaan The Searchers yhtymän 1964 Englannin listaykköseksi nostaman Don’t Throw Your Love Away myötä. Nytkin 60-luvun “mahtipontisella” soundilla ja tyylillä… sellaista oli nuoruus… voi veljet!
Daven Summer’s Gone tyylisuuntalaji on säveltäjän mukaan “fairy jazz from the scottish woods”. No, keijumaisen ilmavaa ja herkkäähän kappele onkin… rytmikkään leijuvaa…
Duke Ellingtonin Rocks In My Bad 1940-luvun alusta bluesaa komeasti niin kitaroinnin kuin raastavan makoisan laulunkin suhteen. Rytmikkään nasakasti. Kujanpään piano kilkkaa jälleen vanhaan kunnon malliin. Blues keinuttaa raukean leppoisana.
Tarjoilu jatkuu Ray Charlesin 1960 -luvun alussa äänittämällä tutulla Danger Zonella, hitaan luistavalla bluesilla. Tarina etenee soinnittoman tukkoisen lauluna, joka sopii fiilikseen kuin nenä päähän.
Sitten keinutaan taas rytmikkäämpien sinisävelten myötä, vuorosa Callen tekele Is This A Blues At All. Taas mennään rytmikkäästi askeltaen, kitaran ja pianon lukiessa mukavasti tahtia. Uffe Krokfors saa myös bassoineen pienen soolovuoron. Mukavan letkeää menoa.
Toiseksi viimeinen raita tarjoilee kuultavaksi veljesten kahdestaan esittämän traditionaalisen Annie’s Lover -kappaleen, jonka teki tutuksi Taj Mahal -yhtye joskus 1960 -luvun lopulla. Pikkusievä, kepeää menoa… joka häipyi jonnekin, mistä oli tullutkin… hetkellinen hyväolon henkäys…
Lopuksi mennään kiven sisään, vanhan vankilalaulu Stewballin väkevän bluespoljennon myötä. Monenmonta kertaa levytetty kappale soi voimakkaan tunteikkaana ja “enkelikuoron” taustoittamana. Sielukkaan harmooninen ja koskettava lopetus tälle kokonaisuudessaan erinomaiselle levylle.
Hieman tempaisi siis päätä pyörälle, kun kuunteli ensimmäistä kertaa tätä veljekset Lindholm levyä. Tunnetta saattaisi kuvata sillä kuin olisi tempaissut munalämmintä pöytäviinaa kunnon hörpyt raakana. Kuten tiedätte, useamman ryypyn jälkeen kokonaisuus alkaa maistua pirun hyvältä ja tuote rämpii päähän tuoden mukanaan mukavan nousuhumalan… kippis!
Tosin tämä levy ei aiheuttanut useidenkaan kuuntelukertojen jälkeen sammumista… saati krapulaa!
Kaikki tällä levyllä kuultavat Lindholmien biisit ovat sävelletty juuri tätä levyä varten. Ainakin levyn mukana tulevan asiallisen, englanninkielisen bookletin mukaan. Niin levykansi ja -kotelo kuin booklet ovat todellinen positiivinen poikkeus tämän päivän sekasotkuisista ja ylitaiteellista viritelmistä. Myös tällainen vanhan kansan marmattaja saa kerrankin haluamansa tiedot selkeästi… jopa sarkastisen selvästi. Kiitos tästäkin!
Vielä kerran: Erinomaisen mukava sisältöinen, hyvin esitetty ja viimeistelty kokonaisuus. Erinomaisen nautittavia artistisuorituksia… sekä yksin että yhdessä. Mukaansa imaiseva, nautittava kokonaisuus, joka ei pääse pitkistyttämään eikä toistamaan itseään. Eli eväät pysyvät riittävän tuoreina koko levyn ajan.
En voi kuin ihastella Callea, Davea ja kumppaneita tämän levyn suhteen… allekirjoittaneelle tarjottu musiikki iski ainakin suoraan suoneen!
On myös kumarrettava syvään Petri Haussilan ja hänen TUM Recordsinsa suuntaan. Hienoa, että hänen erinomaisen hienoista modernimman ja freejazzin levyistä tunnettu yhtymänsä on laajentanut tuotantoaan myös tällaiseen musiikkiin. Aiemmin keväällähän se julkisti jo Dave Lindholmin 60 -vuotispäiven kunniaksi tehdyn levyn When The Sun Comes Along ( TUM-S 001).
Ostakaa ihmeessä tämä levy ja ihmetelkää, miten maukasta musiikkia meillä tehdään ja levytetään. Tämä on makoisa harvinaisuus nykypäivän ylikliinatussa ja tylsässäkin musiikkitarjonnassa. (OR)
Calle Lindholm alto saxophone, clarinet and vocals, Dave Lindholm guitar and vocals # 02 – 10 and 12, also, Juha Kujanpää piano, Hammond organ and toy piano, Ulf Krokfors double bass, Heikki Sandrén drums
Recorded by Jyri Riikonen and Dan Tigerstedt at E-Studio in Helsinki, Finland on February 1-3 and 7-9, 2012
Mixed by Dan Tigerstedt at E-Studio, Helsinki, Finland
Mastered by Janne Malén at DER, Tammisaari, Finland
01. Rock My Soul (Traditional) 01:50
02. Take The Suti And Do The Jump (Calle Lindholm) 01:41
03. Sometimes Things Go Wrong (Dave Lindholm) 02:37
04. Magnolia Blues (Riley Scott – Stan Wrigthsman) 02:49
05. Golden Man (Dave Lindholm) 02:39
06. Don’t Throw Your Love Away (Billy Jackson – Jimmy Fisher) 03:24
07. Summer Gone (Dave Lindholm) 01:57
08. Rocks In My Bed (Duke Ellington) 03:41
09. Danger Zone (Percy Mayfield) 02:19
10. Is This A Blues At All? (Calle Lindholm) 03:05
11. Annie’s Lover (Traditional) 02:21
12. Stewball (Traditional) 04:00
Total playing time 32:23 01, 11 and 12 arranged by Calle and Dave Lindholm
