A Night at the Club
JWA Records 102014
Runsas puoli vuotta sitten kirjoitin tällä palstalla saman ryhmän edellisestä albumista Ciao City (JR 18.08.2014). Moitiskelin silloin kvartettia ja etenkin van den Dungenia persoonallisen otteen ja omaperäisyyden puutteesta ja bändijohtajan liiallisesta soundillisesta coltraneismista ja muista maneereista. Levyn materiaalikaan ei kovinkaan suuresti innostanut.
Tällä uutuudella on monia yhtäläisyyksiä edeltäjäänsä verrattuna, mutta erojakin löytyy. Ja mikä tärkeintä, eroavaisuudet (tai muutos) ovat positiivisia. Parempaan suuntaan on menty. Musiikki on edelleen 1950-60-lukujen keskivertoa mainstreamia. Isoimmaksi plussaksi voi laskea irtonaisen bändisoiton, joka johtuu varmastikin siitä että tämä on (otsikkonsa mukaisesti) livetaltiointi studiolevyn sijasta. Nelikko svengaa innostuneesti yleisönsä edessä.
Mutta kuten Ciao Cityllä, tätä tavaraa on kuultu, mitään olennaista uutta tai järin persoonallista ilmaisua ei edelleenkään ole kovin paljon tarjolla. Van den Dungenin Coltrane-kliseet eivät nyt lyö korville yhtä pahasti. Onneksi. Yksi pahimmista perusheikkouksista, sävellysmateriaali, on edelleenkin sama.
Musiikki – tai siis samalla klubikeikan ohjelmisto – rakentuu vanhastaan tuttuun konseptiin: runsaasti Ben van den Dungenin omia sävellyksiä, seassa yksi basisti Marius Beets -originaali ja hyppyselliset Monkia sekä (Horace) Silveriä. Nelikon kannattaisi esittää enemmän lainatavaraa. Van den Dungenin sävellykset eivät yksinkertaisesti kanna riittävästi.
Parhaimmillaan bändi on nytkin hyvien ja tuttujen, jopa jazzstandardeiksi muodostuneiden sävellysten parissa. Levyn paras raita, Thelonious Monkin Let’s Cool One, on hyvä osoitus asiasta. On vauhtia, inspiroituneita sooloja ja ennen kaikkea yllättäviä, tavanomaisuudesta poikeavia käänteitä. Tyylikäs ja persoonallinen tulkinta.
Taustatiedot eivät kerro miten pitkään tämä nelikko on ollut kasassa, mutta yhteistyö ja mitä ilmeisimmin myös sisäiset kemiat toimivat. Hyviä muusikoita kaikki selvästikin ovat. Keikalla, kuten tässä, kvartetin soitanta olisi varmasti kohtuullisen nautittavaa kuunneltavaa.
Solistina van den Dungen on, sekä sopraanon että tenorin varressa, aivan passeli kunhan vaan soittaa omalla äänellään esikuvansa unohtaen. Miguel Rodriguez heittelee useita säkenöiviä pianosooloja. Basisti Marius Beets ja rumpali Gijs Dijkhuizen ankkuroivat yhdessä vakaan ja svengaavan perustan kokonaisuudelle, ja Beetsiltä löytyy myös solistivoimaa.
A Night at the Club on selvästi askel parempaan suuntaan edeltäjäänsä nähden. Ja jos sitä sävellysmateriaalia vielä laajennettaisiin ja monipuolistettaisiin niin mikäpä ettei… (TV)
Ben van den Dungen: sopraano- ja tenorisaksofoni, Miguel Rodriguez: piano, Marius Beets: basso, Gijs Dijkhuizen: rummut.
Äänitys: Marius Beets, Cafe Central in Madrid, toukokuu 2014. Miksaus ja editointi: Marius Beets, ”De Smederij” Zeist. Masterointi: Paul Wickliffe, Skyline Studios, New York. Kannen suunnittelu: Robin de Wildt. Julkaisuvuosi: 2014. Tuottaja: Ben van den Dungen.
01. Well, Well, Well (Ben van den Bungen) 05:35
02. Horatio (Ben van den Bungen) 07:22
03. Walking Dowan Blues Line (Ben van den Bungen) 4:56
04. Milonga (Ben van den Bungen) 06:14
05. A Small Detail (Ben van den Bungen) 07:11
06. Blues to You (Ben van den Bungen) 05:13
07. A Track of Life (Marius Beets) 07:00
08. Mahogany (Gerry Goffin / Michael Masser) 05:16
09. The Mohican (Horace Silver) 06:06
10. Let’s Cool One (Thelonious Monk) 06:5
Kokonaiskesto 61:50.
