Ensin alkuun on paikallaan pieni ennakkovaroitus. Noin vuosi sitten 10.4.2009 arvioin Franck Vigrouxin ja Matthew Bournen levyn “Me Madame”. Se oli yksi raivoisimpia esityksiä, mitä tällä saralla on tullut esille ja kuunneltua. Siinä oli sellaista raakalaismaisuutta, että kuulija lähes huutaa kauhusta ja pyytää armoa, mitä ei kuitenkaan jaettu näiden herrojen toimesta. Tässä levyssä on hieman samoja piirteitä, mutta nyt kuulijaa ei viedä suoraa päätä inkvisiittorin määräämälle mestauslavalle giljotiinin leikattavaksi. Pää pysyy vielä ainakin osittain kehossa kiinni. Vahvasti ollaan kuitenkin samoilla äänitaajuuksilla, mutta nyt ei kuuloluita ärsytetä aivan yhtä suurella raadollisuudella. Riittävästi kuitenkin, joten heikkohermoisemmat voivat lopettaa lukemisen jo tässä vaiheessa.
“Acqua Alta” aloittaa voimakkaan raa’alla äänen käytöllä, sellaisella kiihkolla ja vimmalla, että tukka nousee pystyyn. Se on kuin tykin laukaus jatkuisi ikuisesti, ulvoen mennessään, vieden tornadon lailla kaiken ympäröivän irtonaisen ja kiinteän omaan hornankattilaansa. Jos kuulija kestää ensimmäiset kuusi minuuttia, niin hän pääsee hetkeksi tyveneen hiljaisuuteen, ympärillä ei ole mitään muuta kuin irtilentänyttä “roinaa” kaikkialla. Voi kaikkivaltias pyhä lehmä, mitä oletkaan kuulijan antanut kokea. “Cannaregio” jatkaa taas valtavan vihaisella jytinällä ja kuminalla ensimmäiset kolme minuuttia. Se on kuin poraa työnnettäisiin umpiluuhun, mutta onneksi taas helpottaa pariksi minuutiksi. Sitten tehot nousevat taas kumulatiivisesti kaiken aikaa ja kohta huomaat olevasi uudestaan samassa hornankattilassa missä nyt kiehuva vesi leimahtaa polttavaksi tulikuumaksi massaksi. Paistut karrelle tässä pätsissä, kunnes tajuttomuus voittaa, eikä ole enää huolen häivää. “Fondamenta Nuove” tuo mukanaan korvia vihlovat jännitteet tasaisen tappavana jousivinguntana, johon puhaltimet vastaavat möreillä sivuäänillä kuin toisesta maailmasta. “Veronese” jatkaa samalla riivatun moisella raasteella, raivoavan brutaalilla, säälimättömän kovalla ja tylyllä otatuksella. Armoa on turha anella. Loppuun asti mennään samalla siivottomalla tyylillä. Ääni tulee sieltä toinen täältä, ne kohtaavat jossain kuulijan aivolohkoissa sietämättömäksi ääniefektiksi, paine on valtava, se hajoaa tuskallisen hitaasti kymmenen minuutin jälkeen. Helpotuksen huokaus saa kehon valahtamaan läpikuultavan kalvakkaaksi. Olet täysin hervoton. Mutta ei auta, vielä täytyy kestää loppunäytös. “Mitch Mitchell” tulee ja hyökkää kuin raivostunut sonni, armottomasti tykittäen, pahnat pölisten, ensimmäiset kymmenen minuuttia. Sitten saat rauhoittua loput seitsemän minuuttia, rukoilla hartaasti basson kuminan tahdissa ja kitaran hitaan rauhallisessa vingahtelussa. Ääni muuttuu suorastaan harmoniseksi miellyttäväksi tunnelmaksi. Tunnet helpotusta ja rauhoitut, olet pelastunut helvetin esikartanosta.
Tämä levy on sellaista ennakkoluulotonta vapaasti tehtyä äänten yhdistämistä elektroniikan ja soittimien keinoin. Se on kuin kuumennettu grilli, jossa etukäteen marinoitu pihvi ensin liekitettynä heitetään kypsymään elektronisten äänten sekamelskaan. Erittäin ristiriitainen levy, jolla on ystäviä tai sitten ei. Oletan, että ystävät jäävät vähemmistöön. Paljon täytyy tapahtua, ennen kuin perusjazzista kiinnostunut kuulija heittäytyy tälle alttarille. Mutta ottakaamme kaikkea mahdollista vastaan, ei tämä ihan täysin ennenkuulumatonta tavaraa ole, mutta tarvitsee kuulijalta rohkeutta haistella uusia tapoja tehdä musiikkia. Itse aion kuunnella tätä vielä uudestaan jossain vaiheessa, kun pitää saada virtaa vanttuisiin ja uutta tuulta purjeisiin. JKi
Franck Vigroux; kitara, tietotekniikka, Elliott Sharp; puhaltimet, kitara, Bruno Chevillon; kontrabasso, elektroniset laitteet, Joey Baron; rummut
Konserttäänitys: marraskuu 2008, Teatro Fondamenta Nuove, Venetsia, Italia, Albert Spezzmonte. Masterointi: Elliott Sharp. Kansikuva: Bruno Chevillon. Sisäkuva: Pat Ferro. Julkaistu 1.3.2010
- Acqua Alta (Franc Vigroux) 8:39
- Cannaregio (Franck Vigroux, Matthew Bourne) 12:32
- Fondamenta Nuove (Franc Vigroux) 7:10
- Veronese (Franc Vigroux) 10:15
- Mitch Mitchell (Franc Vigroux) 17:20
