Töttöröö!
Exogenic Music Group, EXOA61
Kyllä siinä ihmispolo tunsi sieluntuskia, kun aloitusraita ulkokehällä kiersi napaansa vinyylillä. Mieleen tuli perkeleellinen pappispaatos meikäläisen polvihousuiässä, kun tukkapöllyn myötä pakotettiin Jumalansanaa kuuntelemaan sunnuntaiaamuisin. Uhmakkaan saatanallisen saarnan jälkeen itkukurkussa piti pudottaa vanhemmilta saadut kolikot tiukkailmeisen kolehdinkerääjän haaviin. Voi itku, kuinka niilläkin kolikoilla olisi saanut makoisia nallekarkkeja spr:n kioskilta…
Tästä hurjan paatoksellisesta tervetulotoivotuksestaan, jossa mm. piru soittaa viuluaan, huolimatta levysoittimessa pyörivä musta plätty osoittautui mukavan rämäkäksi torvisoitto-laulu sekoiluksi. Ei tosikoille tarkoitetuksi soittokuntahumpaksi vaan väkevän elon omaavien persoonien röyhystelyksi. Kakkosraidan Second Linella käväistiin jopa syvässä etelässä oikean New Orleans paraatipoljennon myötä. Sitten livettiin kotoisasiin aihioihin kuten Puskapissi, Siat, Nuku rapussa Reiska, Tyydy siihen mitä saat…
Pakkohan tähän levyyn on tyytyminen. Sitäpaitsi levyn musisointi on niin makoisaa, ettei paljon muuta kaipaakkaan. Viiden puhaltimen, parin rummun, haitarin, banjon ja viulun kokonaisuus soi täyteliäisenä. Massiivisen päälle kaatuvana. Maanläheisenä. Osin keväiselle Pohjanmaalle tuoksuvana… siten myös entisaikojen työväen, vapaapalokunnan ja muiden soittokuntien soitot mieleentuovana. Jotenkin käsinkosketeltavana.
Tuota pelkkää soitantoa olisi sinällänsä kuunnellut enemmänkin, mutta töttöröö, laulua oli tungeksittu mukaan… opiksi ja ojennukseksi. Tosin massiivinen soitto hiemen peitti sitä joissain kohdin… vai oliko vika meikäläisen Geneleceissä. Mutta koskettavat sanat tulivat kuitenkin pääosin selväksi… kaikki kuuluu kaikkeen…kaikki liittyy kaikkeen…
Laulu… niin laulaahan se variskin äänellään. Toisaalta eipä näihin lauluihin mitään uskottavuutta tai nautintoa millään tomimetsäketo -ääneellä olisi saatukaan. Nyt ääni on suorastaan perseestä, kuten bandin nimikin antaa ymmärtää meikäläisen keskikoulun englannin nelosella suomennettuna.
Kappaleissa on mukana paljon myös balkanilaista. Ei siis makkaraa vaan tahtipoljentoa. Ja sekös sopii tällaiselle torvisoittokunnalle mainiosti. Kun yhdistellään sekaan vielä jonniinverran klezmeriä että suomalaista melankoliaa, niin jo vain kulkee… kuten ryppyisessä pyhäpuvussa mierontieltä kotiin aamusella horjuessa… Oi niitä aikoja!
Bad Ass Brass Band on todella pirteä ja elämän eliksiiriä sykkivä yhtymä. Ei mikään puulaakisarjan soittokunta, vaan ammattilaisten riemastuttava juttu. Makoisan muikea tällä levyllä ja livenä vieläkin nautittavampi.
On vaikea nostaa esiin ketään soittokunnanjäsentä, sillä yhtään varsinaista tahatonta pieleensoittajaa ei ryhmästä noussut esiin. Kokonaisuus soljui harmoonisen rahvaana eteenpäin. Bändi ei eroa mitenkään mainittavasti New Orleansin Jackson Squarella, Saint Louis Cathedralin edessä musisoivista hemmoista. Ei ainakaan musiikilliselta tasoltaan… joten ei muuta kuin sinne vaan katusoitantoon.
Ai niin, joku sanoi aikoinaan, että huumorin kukka on kaunein kukka. Tämä levyllinen kukkii rehevästi. Tosin täydellinen nautinto vaatii tietynlaisen keskittymisen ja ympäröivän elämän todellisen kurttuotsaisuuden havaitsemisen.
Siispä ei kaikki, mikä perseestä tulee, ole pelkkää haisevaa saastaa! Sen todistivat jo aikoinaan kaupungin hienot rouvat, jotka hevosen ja rattaat nähtyään juoksivat kipinkapin hakemaan kadulta hevosenpaskaa kukkien kasteluveden lannoitteeksi… kylläpä pelargoniat kukoistivat…
Niin kukoistaa tämäkin pelargonia. Olkaapa hyvät! (OR)
Antero Priha trumpetti, laulu, Eero Savela trumpetti, Hepa Halme sopraanosaksofoni, Antti Hermaja pasuuna, Samppa Leino baritonitorvi, bassoklarinetti (# A1, A7), fagotti (# A1), Erno Haukkala sousafoni, Janne Masalin harmonikka, laulu (# A3, A5, A6, B1, B2), Petri Kautto banjo, laulu (# A4, B6), lyömäsoittimet (# A4), Ari Poutiainen viulu, laulu (# B6), maharumpu (# B7), Sami Vettenranta rummut, Makro Roininen maharumpu, lyömäsoittimet(# A3), laulu (# A7) , Jarno T. Karjalainen laulu (# A3, A6, B1, B2), lyömäsoittimet (# A3, A4), ukulele (# B4)
Bad Ass Brass Band kuorolaulu
Äänitys Abdissa ” Mamba” Assefa, Villa Lill, Kalvik Helsinki, Miksaus The Junk Room, Helsinki, lyömäsoittimet (# A5-A7, B2, B4,B7, CD-raita)
Äänitys Juha Kaipiainen, Harjun ruumishuone, Helsinki
Masterointi Jaakko Viitalähde / Virtalähde
Side A
01. Tervetuloa 1:32
02. Second Line 1:8
03. Lasku 2:59
04. Puskapissi 3:17
05. Ravintoympyrä 2:32
06. Tyydy siihen mitä saat 3:20
07. Yksinäinen susi 5:06
Side B
08. Tuhkat leijailee 2:40
09. Apua 2:54
10. Nuku rapussa Reiska 2:24
11. Hojo hojo 3:54
12. Mallorgasm 3:34
13. Siat 3:31
14. Ayako 2:46
CD bonus
15. Bulgar 3:17