Cartography
ECM Records, ECM 2086 1780116
Tätä levyä kuunneltaessa ei saa olla ulkopuolisia häiriötekijöitä, muuten sen kuuntelemisesta ei tule yhtään mitään. Varmimmin nautinnon saat laittamalla kuulokkeet korville. Kyseessä on sen verran minimalistista tunnelmointia, että puolet levyn sisällöstä jää kuulematta, jos joku kolistelee vieressä tai ulkoa tulee hälyääniä.
Levyn tekemisessä on ollut mukana toistakymmentä eri henkilöä, mutta pääarkkitehdit ovat trumpetisti Arve Henriksen ja sämplääjä / ohjelmoija Jan Bang, joka häärii kaikilla kappaleilla mukana. He luovat vaihtelevan sarjan kokeilevan seikkailevaa äänikikkailua ja lyriikkaa kuulijan mietittäväksi. Pääsääntöisesti kyseessä on studioäänite, mutta muutamat kappaleet on äänitetty myös eri konserttitilaisuuksissa. Muut artistit esiintyvät vain yhdellä tai kahdella kappaleella.
Arve Henriksen on hyvin joustava ottamaan vastaan eri tyylisuuntia ja siksi hän on ollut mukana monissa levytyksissä rivisoittajana vuosikymmenen. Hän on ollut myös pitkään tekemisissä elektronisen musiikin kanssa. Siksi hän on ollut innoissaan yhteistyöstä Bangin ja Honorén kanssa. Hänen mielestään he, jos kukaan, osaavat yhdistää ja sovitella akustisen ja sähköisen musiikin elementit parhaalla mahdollisella tavalla toisiinsa ajasta ja paikasta riippumatta.
Tämä on hänen debyyttilevy omalla nimellä ja nimi onkin aika enteilevä. “Cartography” ilmentää aika hyvin levyn sisältöä. Se on jonkinlaista taiteellista sääkarttojen maalailua, missä pyritään selvittämään tämän hetkistä ja ennustetaan tulevaa. Tämän äänitteen kuuntelu vaatii keskittymistä. Siinä on vahvaa tunteellisuutta ja herkkyyttä, jota tehostetaan äänen ulkopuolisella muokkauksella, sämpläyksellä, sekä lyyrisellä runonlausunnalla ja äänen käytöllä. Sähköllä ja ohjelmoinnilla tuotettu lisävärinä ei ole lainkaan hullumpaa, kun sen käytössä on taiteellisuutta ja rauhallisen rentouttavaa asennetta. Vähän saman toistoa kappaleet kieltämättä tuntuvat olevan, joten kappalekohtaista arviointia on vaikea tehdä. Tätä kuunnellessa sain valtavan haukotuskohtauksen, mistä ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Tämän levyn musiikki tuntuu toimivan rauhoittavana ja rentouttavana välikappaleena hyvän unen saamiseksi. Jos teillä on vaikeuksia saada unen päästä kiinni, niin “korvalappuset” korville ja tämä “lättynen” soittimeen, niin uni tulee varmasti. (JKi)
Arve Henriksen; trumpetit, Jan Bang; sämpläys, ohjelmointi, tahdit, Audun Kleive; rummut, perkussiot, David Sylvian; ääni, sämpläys, ohjelmointi, Helge Sunde: jouset, ohjelmointi, Eivind Aarset; kitarat, Lars Danielsson; kontrabasso, Erik Honoré; syntetisaattori ja sämpläys, Arnaud Mercier; treatments, Trio Mediaeval; äänen sämpläys, Vérène Andronikof; laulu, Vytas Sondeckis; laulun suunnittelu, Anna MariaFriman; laulu, Ståle Storlökken; syntetisaattori, sämpläys, eri kappaleilla eri kokoonpanot duosta kvintettiin.
Äänitys ja miksaus: Punkt Studio, Kristiansand, Jan Bang ja Erik Honoré. Kappaleet 1, 2, 10 osa kaksi ja 11 äänitetty eri festivaalien konserteissa livenä 2005 – 2008. Masterointi: Audio Virus Lab. Oslo, Helge Sten, Kannen kuvat: Thomas Wunsch ja Johanna Diehl, Suunnittelu: Sascha Kleis, Tuotanto: Jan Berg ja Erik Honoré, Julkaistu lokakuussa 2008.
- Poverty and its Opposite (Henriksen, Bang, Kleive) 5:35
- Before And Afterlife (Sylvian, Henriksen, Bang) 6:43
- Migration Henriksen, Bang) 5:41
- From Birth (Henriksen, Bang, Kleive) 2:44
- Ouija (Henriksen, Bang, Honoré) 2:40
- Recording Angel (Henriksen, Bang) 6:23
- Assembly (Henriksen, Bang, Honoré) 3:55
- Loved One (Henriksen, Bang) 4:04
- The Unremarkable Child (Henriksen, Bang) 2:04
- Famine´s Ghost Part One (Henriksen, Bang, Honoré, Brooks) Part Two (Henriksen, Bang, Kleive, Storlökken) 4:28
- Thermal (Sylvian, Henriksen, Bang, Kleive, Aarset) 2:27
- Sorrow And Its Opposite (Arntsen, Skeie) 4:29