Sept. Naïf
Rockadillo Records, ZENCD 2157
Arttu Takalo (44) on kouvolalainen vibrafonisti, säveltäjä ja sovittaja. Sept. Naif -albumi on potretti Takalon monivivahteisuudesta artistina ja säveltäjänä. Takalo soittaa vibrafonin ohella mm. pianoa ja syntetisaattoreita, ohjelmoi ja hoitaa sämpläyksetkin. Keskeisiä muusikoita ovat Jussi Lehtonen ja Timo Hirvonen sekä hanuristi Niko Kumpuvaara. Levy on sisällyksekäs ja hyvinkin eloisa kooste erityyppistä musiikkia. Esillä ovat mm. tango, valssi, jazzvalssi, funk, iskelmä, blues – ja mukana on myös sykkivää perusjazzia. On myönnettävä, että vähemmistäkin aihelmista on levyjä tehty.
Muttei näin hyvää. Vahva svengi luonnehtii bändin outputia. Säveltäjää ovat inspiroineet lukuisat artistit, joiden kanssa hän on tehnyt töitä viime vuosina. Takalon monipuolinen kokemus monista musiikinlajeista, samoin kuin taattu tyylitaju, ilmentyvät tuotoksen laadusta. Hän on vieraillut solistina mm. Radion sinfoniaorkesterissa, myöhemmin mm. XL-yhtyeessä, Anssi Nykäsen Loop Treatment’ssa ja Mia Simanaisen yhtyeessä.
Vibrafonisti on ollut mukana laulajien kiertuekokoonpanoissa, ja taitoja ovat hyödyntäneet, sovittajana ja musikanttina, nimekkäät muusikot, kuten Samuli Edelman, Ismo Alanko ja Kalle Ahola. Pitkähköksi venynyt projekti on ollut myös harmonikkataiteilija Veli Kujalan “brasilialais-ugrilaista kamarijazzia” esittävä Pipoka. Harmonikka soi tälläkin levyllä oivallisesti, erityisesti tangoilla ja ranskalaistunnelmissa. Se soi tarkasti vauhtijaksoissakin, kuten There came a fall of snow.
Levyn kirjo käy Koko Jazz Clubilta Katri Helenan kiertueelle, kamarimusiikkiteemoista folkloreen ja studiosessioihin. Takalon tottuneisuus laulusolistien kanssa työskentelyyn käy ilmi joka käänteessä; muusikkojen tehtävä on tukea solistia onnistumisessa, ei ’”pudottaa häntä kärryiltä”. Dallapén salskeaääninen Juha Hostikka tulkitsee tangot suvereenisti, ilman sarkasmia.
Ei niin, että Arttu Takalolle olisi pitänyt laittaa nuotteihin merkintä ”ma non troppo” (eli italian ”mutta ei liikaa”). Kaikkea on oikeastaan juuri sopivasti ja oikeassa suhteessa. Vibrafonin soundi on täyteläinen ja syvä: oleellinen sanotaan, mutta kuulijaa ei ole tarkoitus hurmata neljän malletin hirmulyönnillä – toisaalta joutuisatkin kurvit vedetään virheettä.
Pidän kovasti Takalon vibrafonitekniikasta. Älykkäitä koukkuja, odottamattomia melodiakäännöksiä ja sointumuunnoksia – Takalo tietää, mitä on tekemässä ja bändi toteuttaa sen hyvin. Sitten Mike Mainierin (Steps Ahead) en ole kuullut näin moni-ilmeistä vibrafoninsoittoa. Osa sävelmaisemista liikkuu hieman mystisissä tunnelmissa, hieman kuin Jan-Olof Strandbergin arvoituksellisissa sävellyksissä.
Ja ettei peli kävisi yksitoikkoiseksi, mukaan on otettu folklore-orientoitunutta musiikkia Suomen tyyliin tai niin kuin Ranskassa, ”comme si France”. Loistava jousiryhmä tunnelmoi kansanmusiikkiaihioissa lämpimin sävyin kuin Pehr Henrik Nordgrenin tuotannossa (mm. Pelimannikuvia). Les nuits d’été (Kesäyöt) on hyvin kaunis jousi/harmonikka yhteensulautuminen – yhtä aikaa nostalginen ja pilvetön.
Sovitukset ovat kekseliäitä ja taitavasti laadittuja. Les désastres nocturnelles (”öiset katastrofit”) huokuu mondeenia ranskalaiseleganssia. Harmonikan ja vibrafonin dialogi toimii mallikelpoisesti, varsinkin tangoissa. Hirvosen & Lehtosen rytmitehdas on elementissään erityisesti funk-henkisillä jaksoilla, ja Timo vetää napakan soolonkin There came a fall of snow -raidalla, joka jazzmielessä on yksi kiintoisimmista esityksistä. Kuulija voi vain yhtyä maestro Takalon kommenttiin: ”Hyvä, jätkät”!
Tuotanto ja äänitys ovat moitteettomia, akustisilla jaksoilla mallikelpoista, mutta vaihteluväliäkin on. Esimerkiksi The Road to North paisuu forte-ravistukseen loppua kohti, jolloin rummut ja ”haudantakainen” sampleri -soundi ampuvat tuhdisti yli ja sävelmällisyys alkaa tuntua sivuseikalta. Vauhtinumero Samorai taas olisi hyötynyt rohkeammasta äänitilan ja kaikuefektin käytöstä.
Levyn 12 kappaletta ovat enimmäkseen kaksi-kolmiminuuttisia esityksiä, hieman kuin maisemamaalauksia pienoiskoossa. Äänimaisemien vyöryssä Takalon musiikillisen sanoman pointti pysyttelee piilossa ja välttää kategoriointiyrityksiä – aivan kuten oli asianlaita mm. Pekka Pohjolan kanssa.
Artistin oma kvartetti, Marzi Nyman, Harri Rantanen ja Anssi Nykänen, keikkaili nimellä Standards Live ja tulkitsi jazzstandardeja, mutta ohjelmistoon ilmestyi pian omiakin kappaleita. Sooloalbumi When I Fall (EMI) ilmestyi 2002. Teosto-ehdokkaaksi yltänyt levy on imponoiva osoitus Takalon monipuolisuudesta. Helsingin kaupunginorkesteri esitti 2004 Jukka Perkolle sävelletyn saksofonikonserton, ja Takalo oli myös yksi Perkon Kaananmaa-virsilevyn sovittajista.
Sept. Naif on sävelpotretti Arttu Takalon elämästä muutaman viime vuoden ajanjaksolta; kattava, nostalginen ja monisyinen. Instrumentaalikappaleet on nimetty englannin- ja ranskankielisin otsikoin. Ensimmäinen tango, harmonikkavetoinen Tando idioteque, taas lauletaan suomeksi. Tässä lienee mukana hieman itäsuomalaista huumoria, joka kuvautuu tosikolle länsisuomalaiselle melko vaikeasti. Jokseenkin enigmaattinen kansitaide avautuu sekin hieman työläästi, jos avautuu. Levyn sulkeva Valse lunatique on pikemminkin seesteisen kaihoisa kuin ”sekopään valssi”.
Arttu Takalo (vib, p, programming, samples, synt, perc), Niko Kumpuvaara (acc), Timo Hirvonen (b), Jussi Lehtonen (dr)
Additional musicians: Juha Hostikka (voc), Patrik Stenström (cl), Severi Salminen (I violin), Klaara Pyrhönen (II violin), Mauri Kuokkanen (viola), Tiia Ignatius (cello)
Recorded by Speedy Saarinen at Mediagents, Helsinki
Mastered by Svante Forsbäck
01. Les désastres nocturnelles 4:56
02. Tando idioteque 3:14
03. There came a fall of snow 3:32
04. Shadow-Hamlet 3:42
05. That first faint flush of love 2:49
06. The road to North 4:38
07. Les nuits d’été 3:24
08. Nuku hetkinen impeni nuori 2:41
09. Samorai 5:09
10. Never leave your frontporch 3:14
11. Let me sleep this winter through 2:56
12. Valse lunatique 2:32
Compositions by Arttu Takalo.
