Bourbon Street Parade
ADSCD-005
Juuri Dresdenin Diexieland Festivaaleilta palanneena on tietysti aika friskaapelia pistää levysoittimeen dixietä. Päätin kuitenkin ottaa tämän riskin, koska Alvi Leppälä pisti kouraani festarin aikana Dixie Stompersinsa levyn. Martti Koljonen tosin kirjoitti jo viime vuonna (24.6.2014) levystä arvion, mutta Dresdenin siivittämänä suotakoon vielä kertausta…
Stompers on yksi maamme kantavia voimia puhuttaessa dixielandista ja vanhasta New Orleans jazzista. Tämä kahdeksanhenkinen pumppu puhkuu ja kilkuttaa tuuban jymisyttävän tahdin myötä niin dixinä vanhaa NO -kamaa, stankkuja kuin vasemman jalan tahtimarssia. Siis sekalaista tuttua soittopoljentoa wanhoilta ajoilta…
Kun tuohon kahdeksikkoon otetaan vielä mukaan muutamalle raidalle Southern Comfortilla, sikareilla ja muilla entisaikojen aidon Storyvillen viettelyksillä äänensä ilmeisesti käheyttänyt, muhkean aistikas Pasi Saarelma laulusolistiksi, tunnelma muistuttaa entisaikojen jazzkuppiloiden tunnelmaa. Letkeän muikeaa, keinuvan leppoisaa yhdessäoloa… sellaista, jossa kaikki ei ole ihan pilkuntarkkaa…
Niinpä niin, yksi vanhan NO-jazzin periaatteista on se, ettei liiaksi kliinata soitantoa… vaan annetaan sen purkautua vapautuneen valtoimenaan. Ennen vanhaa korvakuulolta ja improvisoiden… sittemmin dixienä paperilapuissa olevien kärpäsenpaskojen mukaisesti… kuitenkin tiettyjä omia vapauksia käyttäen.
Dixie Stompers onnistuukin monessa suhteessa näissä asioissa. Kimmo Leppälän tekemät sovitukset tuovat kappaleet maanläheisiksi ja elämältä maistuviksi. Välillä tunnelma muistuttaa täysin Mississippin rantamaisemien ja jokilaivojen poljentoa. Joissain kohdissa jäädään vähän alastomiksi tai ajellaan hieman neliskanttisilla pyörillä… ei kuitenkaan kokonaisuutta häiritsevästi.
Kun ottaa huomioon herrojen tömistäjien ikärakenteen, niin soitannosta läpikuultaa niin eletty elämä kuin sen varrella koettu. Nyt ei enää paahdeta nuoruuden innolla, vaan ollaan hieman rauhallisemmin liikkeellä. Mutta soittopelit soivat sielukkaasti. Tunteella ja taidolla, joka on kehittynyt vuosikymmenten saatossa.
Myös näin suuren kokoonpanon harmoninen yhteensoitto pelittää sopivan sutjakasti. Melodiat soivat tyyliin sopivina ja sooloissa päästään tavoiteltuihin päämääriin yrittämättä mitään turhia erikoisuuksia… nyt ollaan New Orleansissa… French Quarterissa… kansikuvan mukaaan Royalin ja Dumainen risteyksessä… korttelin päässä Bourbon Streetiltä…
Soittajista on vaikea nostaa ketään erikseen esille, mutta tuubisti Kenneth Ojutkankaan tuhdin työstön kruunaa St. James Infirmaryn puolitoistaminuuttinen sooloavaus… se pisti Ojutkankaan lisäksi kuuntelijankin haukkomaan henkeä.
Brass -osaston makoisan työstön taustalta on rytmikäs banjo-boy Jarmo Nissinen sekä muutamalla raidalla Pentti Kaartinaho. Pianisti Pekka Perjon aistikkaasti kilkattava soittopeli luo rytmipohjaa ja pistää muutaman riemukkaan ajanhenkisen soolon. Rumpali Erkki Hurri mättää surut ja ilot tasavarmalla tahdilla.
Puhallinsektioon kuuluu kolmen Leppälän suvun jäsenen lisäksi kornetisti Cajus Lindroth. Ja komeastihan tuo porukka hommansa klaaraakin. Sooloissa ylletään aitoon Big Easyn tunnelmaan ja yhteissoitto on taatun tanakkaa.
Jos vertaa tätä levyä Dresdenin Dixiefestivaalissa kuulemiini yhtyeisiin, niin herrojen ei tarvitse hävetä yhtään soitantoaan. Tämän levyn soiton puolesta he sopisivat hyvin yhdeksi festivaalin soittokunnaksi vaikkapa Elben jokiristeilyille…
Dixietä ja New Orleans jazzia voidaan sovittaa, käsitellä ja soittaa hyvin monella eri tavalla. Tämä on yksi niistä, eikä ollenkaan huonoimmasta päästä. Mielestäni tässä päästään hyvin lähelle edellä mainittuken tyylisuuntien aitoa ja syvintä olemusta. Ilman mitään kummempia tekniikan kikkailuja…
Tässä levyssä on sielua…
Jos haluatte nauttia leppoisasta syvän etelän tunnelmasta, niin kuunnelkaa ihmeessä tämä levy. (OR)
Alvian Leppälä ead, ss, c-melodysax, Cajus Lindroth cor, Jyrki Leppälä tb, Kimmo Leppälä cl, ss, ts, Pekka Perjo p, Jarmo Nissinen bjo, Kenneth Ojutkangas tba ja Erkki Hurri d
Pentti Kaartinaho bjo, tracks 3, 7, 9, 10 ja 11, Pasi Saarelma voc, tracks 3, 7, 8, 9, 12, 13 ja 16
Recorded at Soundteam Godzinsky Ltd October 2012-October 2013.
Mixed and mastered by Robi de Godzinsky with radiotube microphones
01. Bourbon Street Parade (Paul Barbarin) 3:47
02. Bogalusa Strut (Sam Morgan) 2:55
03. Basin Street Blues (Spencer Williams) 5:15
04. Moose March (P Hans Flath) 3:34
05. Shine (F Dabney, C Mark, L Brown) 3:09
06. Tin Roof Blues (New Orleans Rhythm Kings) 5:10
07. It´s A Long Way To Tipperary (Traditional) 4:40
08. Tennesee Waltz (Pee Wee King, Red Stewart) 36
09. Hello Dolly! (Jerry Herman) 4:34
10. Washington And Lee Swing (C Robbins, T Allen, M Seafe) 5:20
11. Second Line (Paul Barbarin) 5:36
12. St. James Infirmary (Traditional) 4:26
13. When My Dreamboat Comes Home (Cliff Friend, Dave Franklin) 3:38
14. Baby Face (Harry Akst, Benny Davis) 3:20
15. Buddy Bolden Blues (Jelly Roll Morton) 4:47
16. Is It True They Say About Dixie? (Marks, Caesar, Lerner) 5:35
Arragements by Kimmo Leppälä
