Rainy Night In Helsinki
AMK 1010
Kanadan länsirannikolla Vancouverissa vaikuttava pianisti ja trumpetisti Alan Matheson ja kontrabasisti Wade Mikkola ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, 1990-luvun lopulta lähtien. Tuloksena on syntynyt myös yhteisiä albumeja. Tämä Rainy Night in Helsinki on jo neljäs.
Uutuus poikkeaa aiemmista eri säveltäjien kappaleita sisältävistä levyistä siinä, että tällä on kahta lukuunottamatta pelkästään Mathesonin ja Mikkolan omia sävellyksiä. Nyt ei myöskään kuulla Mathesonia trumpetistina hänen soittaessa pelkästään pianoa.
Levyn toteutus on todella tyylikäs. Musiikki etenee kiireettomästi hienosti herkällä kosketuksella soittavan taitavan pianistin ja häntä mainiosti tukevan basistin voimin. Myös Waden melodiset bassosoolot lomittuvat luontevasti piano-osuuksiin. Kaikesta kuulee, että herrat ovat ennenkin soittaneet paljon yhdessä. Siksi saumattomasti yhteistyö toimii.
Ensikuulemalla kappaleista parhaiten erottuvat kaksi lainakappaletta, ikivihreä On Green Dolphin Street ja 1940-luvulla ensi kertaa levytetty Arvo Heikkilän valssi Yölintu, josta Matheson on tehnyt mainion jazzsovituksen sekä Waden lattarihenkinen Rumba de Mambo, jossa rytmisenä mausteena ovat Roger Bennettin soittamat claves-kapulat.
Mutta levyä syytä kuunnella useampaankin kertaan. Viimeistään tuolloin huomaa Alanin ja Waden kirjoittaneen rakenteellisesti varsin toimivia kappaleita, joissa on myös hyviä melodioita. Onnistuneen levyn merkki on, että sitä haluaa kuunnella pitempäänkin.
Levyn sisältöä livenä pääsee kuulemaan perjantaina 4.8. Cafe Caruselissa klo 19 levyn julkaisukonsertissa.
Alan Matheson, piano, Atro ”Wade” Mikkola, kontrabasso, Roger Bennett, claves (raita 5)
Äänitys: Robin de Godzinsky, Sountteam Godzinsky Studios 7. & 11. 8. 2022. Miksaus ja masterointi Robin de Godzinsky ja Wade Mikkola, Graafinen suunnittelu: Pirta Mikkola.
1. Digelius (Matheson) 3:35
2. Avamaa (Matheson – Riina Tamm) 6:20
3. Sal’s Mode (Matheson) 5:26
4. Isolation (Mikkola) 5:50
5. Rumba de Mambo (Mikkola) 4:00
6. Rainy Night In Helsinki (Matheson) 5:13
7. On Green Dolphin Street (Bronislav Kaper, arr. Mikkola) 5:40
8. 75th Street Swing (Matheson) 5:19
9. Yölintu (Arvo Heikkilä, arr. Matheson) 4:57