Hubro Music CD2522
Kaikki 1982 –yhtyeen jäsenet ovat ”touhunneet” vuosikaudet improvisoidun musiikin parissa. ”Improvisointi sinällään on osittain taidetta, mutta myös osittain esteettistä johdattelua, omanlaistaan tiedustelua musiikin olemukseen. Vaikka työskentelemme soittajien parissa, joiden kanssa emme välttämättä ole ennen yhdessä soittaneet, improvisoinnista voi syntyä mielenkiintoista musiikkia. Tulos on taiteen ja osittain pelkän sattuman ja onnen mukanaan tuomaa musiikin aineksien yhdistämistä. Se ei ole pelkkää leppoisan hilpeätä suotuisaa ystävällisyyttä”, sanoo 1982 -yhtyeessä harmonia soittava Sigbjørn Apeland. Parikymmentä vuotta yhdessä soittanut kolmikko on löytänyt omat kuvionsa, vaikka yhtyeenä 1982 onkin ollut kasassa vasta kuutisen vuotta. Trio yhdistelee ajatuksiaan ja harjoittelee silloin tällöin yhdessä jakamalla samalla toisilleen selkeästi rajatut harjoittelukuviot. Konserteissa he soittavat kuitenkin täysin improvisoitua jazzmusiikkia. ”Mielenkiintoiseksi improvisoidun musiikin esittämisen tekee se, että emme oikeastaan helposti voi tietää onko tulos hyvää vai huonoa”, toteaa Apeland trion musiikista.
Yhtyeen musiikillinen ilme perustuu jo sellaisenaan epätavalliseen instrumentti kokoonpanoon, viulu, huilu, urkuharmoni ja rummut saavat aikaan hengellisen, kirkkomaisen kaiun ilmapiirin. Apelandin harmoni, Nils Øklandin huilu ja viulu ja Øyvind Skarbøn rummut yhdistyvät varsin merkilliseen ja kummalliseen kosketukseen keskenään. Trio kuuntelee toisiaan täsmällisesti ja sitä kautta he löytävät oikeat polut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, josta syntyy samanaikaisesti ajatus kirkollisesta liturgiasta, jumalallisesta kosketuksesta, keskiajasta, ja vanhasta kansanmusiikista. Näitä yhdistelemällä soitosta löytyy erityisen koskettava, jännitteinen, soundimaailma.
Oman lisäsäväyksen tähän tuo levyllä trion kanssa pedal steelkitaraa soittava, vieraileva tähti, brittiläinen BJ Cole. Hänet tunnetaan muun muassa Stingin ja Elton Johnin taustayhtyeistä ja levytyksistä. Cole on luonut uraa monenlaisen genren parissa jo 1970-luvun alusta alkaen. Muutamia vuosia aikaisemmin Nils Økland esiintyi BBC 3:n radiolähetyksessä, jolloin hän tapasi ja soitti Colen kanssa. Trion jäsenet olivat miettineet jo aikaisemmin vierailijan ottamista mukaan uuden levyn äänitykseen. Nils oli todennut pedal steelkitaran sopivan vallan mainiosti heidän soitinyhdistelmäänsä ja ehdottanut yhteistyötä. ”Huolimatta siitä, ettemme olleet yhtyeenä soittaneet Colen kanssa koskaan, niin tämä oli ehkä ainutkertainen mahdollisuus. Kokoonnuimme kaikki neljä päiväksi äänityssessioon, jonka aikana improvisoimme vapaasti muutaman tunnin. Välillä haimme yhtenäistä linjaa sen ympärille ja tämän pohjalta saimme äänitteen tehtyä yhdessä päivässä”, on yhtyeen rumpali ja myös levyn tuottajana toimiva Øyvind Skarbø todennut.
Yhtyeen kolmannen levyn sisältö on omalla tavallaan musiikillisesti harvinaislaatuista. Siitä henkii kamarimusiikkimainen lämminhenkinen lyyrisyys, herkkä tunteellisuus, mielen tasapaino ja rauhaisa olemus. Tämän utuisen verhon takaa nousee kirkollisen jylhä kaikuefekti sulattamaan kultaiset unelmat. Sen tainnuttava vaikutus pyrkii tuomaan vastapainoa muuten saumattoman melodisesti etenevään äänten hienon hienoon kirjoon. Hengellinen syvyys ja harmonia luotaavat matkan tekoa ja herättävät tajunnan mielikuvat hahmottamaan melankoliaan taipuvaista maisemankuvausta. Trio 1982 ja Bj Cole saattavat kuulijan puolittaiseen, luonnonmukaiseen transsiin. Maallisen vaelluksen portit tuntuvat avautuvan uteliaalle matkamiehelle puhdistaen kiireen aikaansaaman levottomuuden tunteen. Tätä kuunnellessa aivotoiminta rentoutuu ja syvä henkinen tasapaino palautuu. (JKi)
Nils Økland: Hardanger huilu, viulu, BJ Cole: pedal steel, Sigbjørn Apeland: harmoni, Øyvind Skarbø, rummut
Äänitys: Davide Bertolini, Grieghallen Studio, Bergen, Norja, 7. joulukuuta 2011. Masterointi: Morten Lund, Lunds lyd, Oslo. Tuotanto: Andreas R Meland ja Øyvind Skarbø. Kannen suunnittelu: Yokoland. Kuva: Elisabeth Färöy Lund. Julkaistu: 22.10.2012.
1. 09:03
2. 04:22
3. 03:43
4. 01:06
5. 05:21
6. 02:57
7. 04:00
8. 02:59