“Music should not have any mandates. Jazz is not supposed to be something that is required to sound like jazz.” – Wayne Shorter
William Faulknerin aiemmin suomentamattoman nuoruudenteoksen New Orleansin tarinoita saaminen suomenkielisten lukijoiden saataville on mitä tervetullein kirjauutuus myös jazzin ystäville, onhan New Orleans tärkeä yhtenä jazzin kätkyistä. 1925 aloitteleva kirjailija, postivirkamies Faulkner, oleskeli puoli vuotta New Orleansissa ja kirjoitti artikkeleita kirjallisiin aikakauslehtiin. Nämä kirjoitukset julkaistaan siis nyt suomeksi yhtenä koosteena.
New Orleansin tarinoissa nuori ex-postimies kuvaa kaupunkinsa ihmisiä, sukeltaen aika ajoin myös synnyinseutunsa maisemiin ja tunnelmiin. Faulkner ilmentyy lahjakkaana novellistina, jonka teksteissä jo näkyvät hänen tuotantonsa keskeiset teemat, kuoleman alinomainen läsnäolo ja oikeudenmukaisuuden pohdinta.
Kaikkiaan 16 artikkelijuttua ilmentää Faulknerin jäntevää kerrontaa parhaimmillaan. Hänen tyylinsä oli konstailematonta, lyhyttä ja ytimekästä. Päähenkilöiden sosiaalisten suhteiden monimutkaisten verkostojen setvimiseen ei juuri uhrata energiaa, ei liioin yhteiskunnalliseen statukseen, saati hahmojen ”todelliseen luonteeseen” (mitä ikinä sellainen sitten onkin).
Faulkner heittää mestarillisesti kehiin pieniä vinkkejä ihmisten ailahtelevista tunteista, hetkellisistä ja alati epävarmoista motiiveista ja maailman loputtomasta epävakaisuudesta. Fokukseen kohoavat hahmot vaihtelevat kerjäläisestä poliisiin, tarjoilijasta rikolliseen, salakuljettajasta pikkuvirkamieheen.
Jazzin synnyn lähteillä
Artikkeleiden syntyaikaan uusi musiikki teki tuloaan mm. New Orleansissa. Vaikka ei kirjailijan sanoin olisikaan ”kirottu intohimoisella viehtymyksellä maantieteellisiin kliseisiin”, kaupungin merkitystä ei käy väheksyminen. Kun Faulkner kirjoitti lehtiartikkeleitaan, mustat puhaltajat, kuten Louis Armstrong, loivat musiikin historiaa ja kaupunki hengitti kuumana uuden ajan säveliä.
Faulkner kiinnittyy tavallaan myös jazzin historiaan – muutoinkin, kuin että hänen kukaties kuuluisin teoksensa Ääni ja vimma, sai ilmiasunsa Martti Edw. Wesalan arvostetussa kokoonpanossa (Sound and Fury). Faulknerin novelleissa kuvautuu elämänpiiri, arvostukset ja elämäntapa, joiden piiristä jazzin nimeä kantava musiikkisuuntaus on syntynyt – ja tämä ilman suoranaista fokusointia muusikoihin tai bändeihin novellien nimihahmoina.
Rotuviha ei 20-luvulla ollut USA:ssa niin päivänpolttava aihe kuin se tuli olemaan, mutta yhteiskunnallinen segregaatio oli tietenkin olemassa, varsinkin Syvässä Etelässä. Faulknerin toteavaan tyyliin sekin otetaan sellaisenaan, toteavasti ja ilman kohua tai sensaatiohakuisuutta. Syvässä Etelässä mustat olivat mustia ja valkoiset valkoisia, that’s it. Tällaiseen maailmaan, osapuilleen, syntyi jazz – ilmentämään mm. juuri näitä tendenssejä.
Tämä on se elämänpiiri, mistä ensimmäiset jazzmuusikot ja laulujentekijät ammensivat aihelmiaan ja teemojaan – tai halusivat puhua jostain muusta. Faulkner ilmeisesti piti jazzista, hänen kirjoitustyylissään se näkyy mm. odottamattomina sanavalintoina, kielen yllätyksellisyytenä sekä kaikessa tyylikkyydessään improvisoinnin vaikutelmina. Jälkimmäistä tosin on hieman vaikea verbaalisesti määritellä – ehkä se on ennemminkin koettavissa.
New Orleans on vaikuttanut jazzin syntyyn aivan keskeisesti. Musiikki oli rempseää ja iloista, mutta tämänkin voi nähdä vastavetona elämän ankeutta ja lähiympäristön rotuennakkoluuloja kohtaan. Nyt muodissa oleva ”positiivinen psykologia” unohtaa järjestelmällisesti sen tosiseikan, että ikävät asiat kuuluvat elämään – jos ottaa vain iloisen ja myönteisen, toinen puoli jää kokematta.
* * * * *
Proosakirjailija William Faulkner (William Cuthbert Falkner, 1897 New Albany, Mississippi — 1962, Oxford, Mississippi) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1949. Faulkner ensimmäisiä modernismin edustajia USA:ssa jo sen Euroopan-huippukauden aikana. Modernismi on sarja eri taiteenalojen uudistamiseen pyrkineitä kulttuuriliikkeitä, johon kuuluu monia 1900-luvun alkupuolella alkaneita suuntauksia mm. kuvataiteessa, musiikissa, kirjallisuudessa ja tanssissa. New Orleans -tarinoiden lisäksi kirjassa on liitteenä essee Sherwood Andersonille.
Toki muidenkin kuin jazzin ystävien on lupa tutustua tarinoihin – ehkä se tuo lisää harrastajia innostavan musiikin pariin. Kristiina Drewsin ansiokas suomennos on huoliteltua ja syventää lukunautintoa. Carvel Collinsin seikkaperäinen johdanto orientoi lukijaa Faulknerin maailmaan ja hänen tuotantonsa ymmärtämiseen laajemminkin.
Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aikana mukaansa. -Japanilainen sananlasku
William Faulkner, New Orleansin tarinoita (Aviador Kustannus 2016, 260 s.)
