Polly Samsonin kirja Haaveilijoiden saari on mukaansa tempaava tarina ja viihdyttävää kesälukemista; eletään kuohuvaa 1960-luvun alkua, maailman ollessa, taas kerran, isossa muutoksessa. USA liittyy Vietnamin sotaan, Kuuba alkaa sosialisoida ulkomaista teollisuutta, IRA aloittaa pommiattentaattien sarjan brittejä vastaan, neukut pudottavat jenkkien U2-vakoilukoneen ilmatilassaan, JFK valitaan presidentiksi ja niin poispäin. Mutta mikä tärkeintä, Chubby Chequer aloittaa vallankumouksellisen tanssin – twistin syntymä on todellisuutta, eikä maailma enää milloinkaan ole oleva se sama kuin ennen. Tähän mullistavaan aikaan paneutuu myös Samsonin romaani, jonka polttopisteessä on kanadalainen laulaja/lauluntekijä Leonard Cohen ja hänen erikoislaatuiset naissuhteensa.
Cohen (1934–2016) tekee kirjasta erityisen kiinnostava musiikinystävälle. Cohenin laulut ovat olleet erittäin menestyksellisiä, vaikka niiden resepti on jokseenkin yksinkertainen – kaksi sointua, sata korutonta säkeistöä ja matalalla mörisevä bassoääni vokalistilla. Ehkä askeettisuus juuri tekee niistä tenhoavia; kuka tahansa oppii soittamaan laulut hetkessä, muttei samalla tavalla. Saman teatraalisuuden tavoittelu tekee jäljittelyä yrittävästä esittäjästä lähinnä naurettavan ja vaikeaa niitä on myös kuvailla tekstin avulla.
Taustalla heijastelee Cohenin ja Marianne Ihlenin (1935–2016) tosipohjainen suhde Hydran saarella kesällä 1960. Cohen tulee saarelle lomailemaan ja viimeistelemään romaaniaan. Lyhyeksi jääneestä lomaromanssistaan hän kertoi saaneensa inspiraation lauluunsa So long, Marianne – tosin biisi oli ollut tehtynä ja hiukan eri nimellä keikkaohjelmassakin jo vuosia ennen Hydraa.
Muusa kuitenkin inspiroi kahden ensimmäisen albumin (Songs of Leonard Cohen, 1967, Songs from a Room, 1969) biisejä. Varsinainen tribuutti, Moving On, löytyy vasta artistin albumilta Thanks for the Dance.
Kirjan tapahtumien taustalla maailman liekit tuntuvat murroksena myös Hydran saarella, Kreikassa, vaikka saarella eletäänkin itsekeskeisemmin ja omasta tärkeydestään vakuuttuneina. Siellä elää runoilijoiden, taiteilijoiden ja muusikoiden jokseenkin eksentrinen yhteisö, jokseenkin boheemi piiri. Siihen astuu Leonard Cohen, tai oikeastaan hyppää suoraan altaan syvään päähän; ostaa talon ja aloittaa yhteisen elämän toisen miehen vaimon ja lapsen kanssa (kirjava suhde exän kanssa tosin on jo tuossa vaiheessa ilmeisesti ohi).
Tapahtumien polttopisteeseen saapuu teini-ikäinen Erica, jolla on matkassaan vain tyhjiä muistikirjoja ja suru äidistään. Hän asettuu piirin laidalle ja tarkkailee kiinnostuneena ja levottomana, miten maanpäälliseksi paratiisiksi luultu haihtuu pois, pala palalta, mutta vääjäämättä.
Kuvailu avaa Cohenin taitelijantemperamenttia, ja kuvaa mainiosti lauluntekijän inspiroitumista – tai innoitteen puutetta, syttymisen estymistä. Cohen pohtii jo tuolloin muuttuvansa, mutta pysyy silti samana. Ihme sinänsä sekin.
Sanatoistoa on hiukan liikaa. Päähenkilöksi nousevan tähden nimi toistuu teoksessa yli 300 kertaa, joskus samalla sivulla yli kymmenen kertaa. Kirjailijan yksi tehtävä on tietysti nähdä pienessä suurta, mutta ehkä pyrkimystä arjen dramatisointiin on hiukan liikaa – viinin ja leivän nauttiminenkin kuvautuu lähes uskonnollisena riittinä.
Artistien käyttäytymisen kaksijakoisuus – omaehtoinen empatia ja tavaton kylmyys itselle merkityksettömiin tapahtumiin tai ihmiskohtaloihin – tulee esiin saaritarinassakin. Tribuuttikin julkaistiin vasta postuumisti, kolme vuotta Cohenin kuoleman jälkeen. Cohen sanoo: ”En minä taida ylipäätään käyttää mitään sellaista, mitä joku muu voisi käyttää, jollain toisella tavalla…” -Hiukan myöhemmin hän toteaa kaikki aiheet pelkiksi allegorioiksi, metaforiksi ihmisen kokemuksista.
Kreikan paahteessa ja häikäisevässä valossa tapahtuva Haaveilijoiden saari on puheenvuoro utopistisista unelmista ja viattomuudesta ja kummankin hiipumisesta. Paluu kymmenen vuoden päästä Hydran saarelle, kun sotilasjuntta on vallassa Kreikassa, ei aivan tavoita alkuosan jännitettä.
Suomi mukana
Yhdeksän vuotta sitten raportoimme Hämeenlinnan teatterin näyttämöteoksesta Tänä iltana kaikki hyvin, joka rakentui A-P. Arjatsalon suomennoksiin tunnetuista Cohen-biiseistä. Samsonin yksi lähde on ollut myös Jarkko Arjatsalon ylläpitämä Leonard Cohen Files, jota hän pitää saatesanoissaan erinomaisena. Kirjailija Samson on hyödyntänyt Sylvie Simmonsin Cohen-elämänkertaa I’m your man, 2013. Cohenin teksteihin viitataan tarinassa jonkin verran, kuten Bird on the Wire, mikä myös oli Hydran innoitteita.
Polly Samson (59) on naimisissa Pink Floyd-kitaristi David Gilmourin kanssa. Haaveilijoiden saari on hänen toinen romaaninsa. Hänen ensimmäinen novellikokoelmansa oli Lying in Bed (Virago, 1999) ja sitä arvostettiin vuoden kirjana. Ensimmäinen romaani, Out of the Picture, (Virago, 2000) on palkittu lupaavana tulokkaana. Samson on laatinut laulutekstejä miehensä soololevyille ja Pink Floyd-albumeille.
Haaveilijoiden saari on pikainen ajankuva 60-luvusta, pääpiirteittäin se on kiinnostava eksentrisen taitelijayhteisön luotaus ja miksei myös kursorinen luonnehdinta Cohenin taitelijantemperamentista. Journalisti Kari Hesthamarintoimittama Ihlen-muistelo, So long, Marianne, käsittelee samaa tematiikkaa itse koettuna. Artistin background-tietojen tutkimisen voi aloittaa osoitteesta https://www.leonardcohenfiles.com/.
Polly Samson: Haaveilijoiden saari (Docendo 2021), sidottu, 366 s.
Alkuteos A theatre For Dreamers. Suomentanut Laura Jänisniemi.
