Pekka Kuivalaisen esikoisromaani on svengaava romaani intohimoisesta rakkaudesta jazziin ja parisuhdedraamasta. Itähelsinkiläinen syrjäytynyt haaveilija ja eiralainen puumanainen yrittävät löytää yhteisen sävelen elämäänsä.
Kirjan tarinassa eri yhteiskuntaluokat ja kieliryhmät kohtaavat, jolloin voi syntyä sekä kiusallisia että myös koomisia tilanteita, kun käyttäytymiskoodit ja kotoa opitut asenteet ovat lähtökohdiltaan kaukana toisistaan.
Kuivalaisen romaanin keskiössä olevan avoparin osapuolet ovat kuin magneetin vastakkaismerkkiset navat, kaikessa toistensa vastakohdat. Äidinkieleltään, varallisuudeltaan, mielipiteiltään, harrastuksiltaan, ja koulutukseltaan.
Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja odotuksia heidän avoliittonsa kestää seitsemän vuotta, mutta lopulta varakkaan lääkäripuolison mitta täyttyy avomiehensä saamattomuuden ja musiikillisten haihattelujen seurauksena.
Vaikka kirja on fiktio, lienee Kuivalainen sisällyttänyt siihen omaelämänkerrallisia aineksia. Niin tarkkoja faktoja ja kokemusta kirjassa on sekä suomalaisesta jazzista että New Yorkin jazzklubeista. Kirjailija on itsekin perinteistä jazzia harrastava kitaristi.
Romaanin päähenkilö, köyhä myllypurolainen jazzkitaristi Marcus Bergsten on laiskuudestaan huolimatta onnistunut kirjoittamaan ylioppilaaksi ja aloittanut luonnontieteen yliopisto-opinnot. Nämä eivät ole kuitenkaan edistyneet, kun ainoa mielenkiinnon kohde on 1950- ja 60-luvun perinteinen jazz ja oma bändi.
Myöskään jazzin saralta ei löytynyt riittävää toimeentuloa. Marcus sinnittelee satunnaisten tuurauskeikkojen ja opintolainojen turvin. Hän käyttää lähes kaiken aikansa jazzkappaleiden harjoitteluun ja joutuu keikkojen puutteessa jopa alentumaan leipäpapiksi pop-musiikin alttarille.
Kymmenen vuoden opiskelujen jälkeen kasassa on vain 52 opintopistettä. Opinto-oikeus vanhentuu ja opintotuet loppuvat. Oikea palkkatyö ei kuitenkaan maistu, utopistinen unelma menestyksestä jazzareenoilla siintelee mielessä.
Marcuksen unelmakeikka
Marcus saa todellisen lottovoiton, kun pääsee tuuraavaksi soolokitaristiksi Tampereelle tanssittamaan hotellivieraita Ilveksen yökerhossa. Siellä on riehakas nuorten naisten joukkio. Bändin soittotauolla tulee samassa seurueessa istuva vanhempi naishenkilö pyytämään Jari Sillanpään ”Satulinnan”.
Selviää, että kyseessä on polttariseurue ja Satulinna on morsiamen suosikkipiisi. Keikan jälkeen Birgitaksi nimensä kertova nainen tulee kiittämään laulutoivomuksensa toteutumisesta. Ilmenee myös, että muu seurue jää yöksi hotelliin ja hän palaa Helsinkiin. Työt alkavat aikaisin aamulla.
Hetken mielijohteesta Marcus pyytää kyytiä, koska ei halua jäädä lähes raivoraittina keikkabussin rasittavaan paluukyytiin. Birgitta suostuu, kun ei tarvitse ajaa yksin Helsinkiin ja saa mukaansa ”kuuluisan kitaristin”. Hän ei tunne Suomen pop-maailmaa.
Bemari-matkan aikana henkilökemia kehittyy siihen pisteeseen, että sovitaan treffit. Selviää myös, että muutaman vuoden Marcusta vanhempi Birgitta Hellström on työnarkomaani lääkäri ja töissä lääkäriasemalla, jonka osittain omistaa.
Hän on erittäin varakasta ruotsinkielistä sukua, isä Kulosaaressa asuva menestynyt liikemies ja juristiäiti työskentelee Valtiovarainministeriössä. Birgitan hieno Pietarinkadun asunto on ennakkoperintöä.
Treffien seurauksena Marcus muuttaa jo neljän kuukauden päästä vanhempiensa nurkista, rähjäisestä ja ahtaasta Myllypuron kaksiosta tilavaan ja valoisaan kolmioon Eirassa.
Hän ehtii miettiä monta kertaa, onko yhtään järkisyytä miksi fiksu lääkäri ottaa kotiinsa luuserin kvasimuusikon, joka ei tuo mukanaan kuin lisäkuluja ja hilsettä sohvalle.
Ikuinen arvoitus miksi naiset ihastuvat hamppareihin!
Yksi syy selviää jo ensimmäisillä treffeille. Voimakastahtoinen Birgitta ei ehdi tentata tarkemmin Marcuksen antamaa ylioptimistista opintoraporttia saavutuksistaan vaan taluttaa makuuhuoneeseen. – Nyt loppui tämän tytön seitsemän vuoden selibaatti! Peitonheiluttelusta tuleekin sitten lähes jokailtainen riffi seuraavien vuosien ajaksi.
Marcukselle ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia sopeutua helppoon luksuselämään avovaimonsa siivellä Eirassa. Hän on ensimmäisen kerran onnellinen koko elämässään. Soittoharrastuksensa ohella hän keskittyy tarmokkaasti kodinhoitoon.
Kuivalainen kehittelee hauskasti ja uskottavasti romaaninsa teemaa. Kitaristin kehitystarina etenee minä muodossa, kun hän kertoo elämänsä vaiheista ja sattumuksista niin muusikkona kuin vihtorina Eirassa. Sukutapaamisissa Kulosaaressa Marcukselle sattuneet nolot mokat pitävät jännitystä yllä. Milloin kaikki ihanuus loppuu?
Päähenkilö yrittää tehdä myös tavanomaisia palkkatöitä, mutta huonolla menestyksellä. Hän ei missään tilanteessa ole valmis tinkimään intohimoisesta perinnejazzin harrastuksestaan, vaikka hänen hiipuva kitarakoulunsa ja vähälukuiset keikat eivät elätä ilman avovaimon vastahakoista sponsorointia.
Romaani on huumoripitoinen kertomus myös päähenkilön johtaman jazztrion seikkailuista New Yorkissa ja Suomessa. Trio yrittää saada lisää arvostusta Suomen ahtaissa ja kriittisissä jazzpiireissä metsästämällä epätoivoisesti keikkoja Manhattanilla, tuolla jazzin Mekkassa ja unelmien Birdlandissä.
Viime vuosikymmenien aikana suomalaisessa kirjallisuudessa on harvoin käsitelty vahvan naisen ja heikon miehen välistä epätyypillistä parisuhdetta. Myöskin jazzia käsittelevät romaanit ovat marginaalissa.
Kirjan päähenkilö ei häpeile asemaansa vihtorina ja tohvelisankarina. Hänen mielestään se on varsin sopiva rooli taiteilijasielulle ja jazzmuusikolle, vaikka se usein merkitsee nöyryytyksiä ja kiivaita saarnoja, joita vahvempi mies ei pitkään kuuntelisi.
Arvio 4/5 pistettä. Suosittelen!
Pekka Kuivalainen on Otaniemen kasvatteja ja teekkarihuumorin ystävä. Tämä näkyy esikoisromaanin sujuvassa kerronnassa. Kirjoittaja on toiminut vuosikymmeniä professorina, ja julkaisut aikaisemmin pari sataa tiedejulkaisua sekä yhden huumorilla maustetun muistelmateoksen ”Elämä pitkä, Kuivalainen Lyhyt”.
P. Kuivalainen:
Heilini Lady Birdland
ISBN 978-952-94-2613-3
Kustantaja: Bookcover
Sivumäärä: 335
Kannen suunnittelu: Janne Mäki-Turja
Painopaikka: Kirjapaino Bookcover, Seinäjoki 2019
