Sata sivua tekstiä ja kuvat päälle on tiiviisti kerrottu tarina big bandista, jonka riveistä on ampaissut merkittävä joukko suomalaisen jazzin huippumuusikoita. Olen itse elänyt saman ajanjakson jonkun sortin muusikkona ja tunnen henkilögalleriasta useita, mutta silti sain uutta taustaa ja tietoa kuluneesta 50 vuodesta.
Big band on muusikolle erinomainen paikka oppia ja omaksua jazzin saloja ja saada esiintymis- ja käyttäytymiskokemusta. Muutama vuosi big bandissa ja sitten kohti uusia seikkailuja on oikeanlaista jazzin kiertokoulua. On tietysti myös heitä jotka istuvat kerran saavutetulla jakkaralla. He tuovat toimivalle orkesterille arvokasta kokemusta ja jatkuvuutta välitettäväksi uusille ikäluokille.
Tässäkin tarinassa on paljon sattumaa joka johdatti tarinaa eteenpäin. Tarinaa ihmetellessä tulee mieleen kysymyksiä: Mitä jos Martti “Mape” Lappalainen olisi syntynyt körttiperheeseen tai hän ei olisi päässyt RUK:hon. Mitä jos samalla kurssilla ei olisi ollut Crisse Schwind, Tapani Tamminen tai Esa Katajavuori. Mitä jos hän ei olisi opiskeluaikoinaan soittanut Tapani Kansan yhtyeessä, jossa soittokavereina olivat Pekka Pöyry ja Paroni Paakkunainen. Mitä jos Pekka Mesimäki olisi keskittynyt vain sähkökitaraan. Mitä jos Mape olisi jämähtänyt Vantaalle. Mitä jos Tapiolan Yhteiskoulu olisi ollut normaali oppikoulu. Mitä jos Petri Juutilainen olisi keskittynyt klassiseen musiikkiin. Mitä jos Teemu Salmisesta olisi tullut pelkästään klarinetinsoittaja. Mitä jos Jyrki Kangas olisi keskittynyt vain Porin jazzfestivaalin pyörittämiseen. Mitä jos Sakari Kukko olisi jäänyt notkumaan Kajaaniin. Onneksi kaikki meni toisin.
Kirjasta löytää myös esimerkkejä siitä aikakaudesta, kun Helsingin Sanomien jazzkriitikot löysivät aina jotain positiivista sanomista kertoessaan kokemistaan konserteista. Sitaatit Julius Heikkilän ja Lauri Karvosen keikka-arvosteluista palauttivat elävästi mieleen tuon ajan kun Hesarin kulttuurisivuilta löytyi luettavaa.
Kirjassa kerrotaan kaikki olennainen ja muusikoiden muistelot tuovat oman lisänsä ja jättävät mielikuvitukselle tilaa. Mitä keikoilla tapahtui, jää sinne. Molde, Köpis, New York ja Lontoo ovat olleet melkoisia kokemuksia 70-luvulla ja vielä 80-luvun alussa. Reissussa on ollut lauma teinejä ja Mapen tapa pitää kuria niin harjoituksissa, keikkabussissa kun keikoilla ja vapaahetkinä on perustunut esimerkin näyttämiseen ja rauhalliseen keskusteluun.
Nimilista on melkoinen ja onneksi tiiviiseen muotoon kirjoitettu kirja ei tarvitse loppuun aakkosellista nimiluetteloa. Teoksen ryhti säilyy hyvin ja sen lukee kertaistumalla. Kuvia ja lehtileikkeitä on säilynyt kiitettävästi.
Matti Laipio on tehnyt hienon historiikin, jonka tyyli on hyvin jazzmainen. Matilla on taustatietoa ja tapa saada ihmiset puhumaan. Näistä aineksista on syntynyt kirja josta saa hyvän käsityksen Tapiola Big Bandin ensimmäisestä 50 vuodesta, nykytilasta ja tulevaisuuden visioista.
Matti Laipio: Mapesta kaikki alkoi – Tapiola Big Bandin tarina
Aviador kustannus 2019
128 sivua
