Den traditionella jazzen i Göteborg med omnejd
Jazzpianisti ja kirjailija Ingemar Wågerman (s.1942) on kirjoittanut erinomaisen kirjan Ruotsin ja Göteborgin perinteisestä jazzista. Alunperin Wågermanin projektin tarkoitus oli tehdä yksinkertainen luettelo Göteborgin alueen jazzmuusikoista, yhtyeistä ja jazzpaikoista.
Hitaan alun jälkeen hänelle alkoi kuitenkin kerääntyä runsaasti aineistoa, kuvia, kaskuja ja jopa vanhoja yksityisiä nauhoituksia. “Ruokahalu kasvoi syödessä” ja työn tuloksena syntyi peräti 270 -sivuinen teos. Kirjassa on 200 kuvaa bändeistä ja muusikoista, jazzklubien jäsenkorteista ja mainoksista jne.. Down By the Riverside on todella hieno kunnianosoitus perinteiselle jazzille ja kokonaiselle aikakaudelle, joka ei todennäköisesti enää koskaan palaa.
Wågerman kertoo esipuheessaan hauskasti, kuinka jazzkärpänen puraisi häntä vuonna 1957 Hönön saarella lähellä Göteborgia. “Erään pienen kahvilan jukeboxissa soi trumpetisti Bunk Johnsonin orkesterin EP-levy, jonka yhdellä kappaleella on pianosoolo. Sen kuullessani jazz ja piano saivat minut sellaiseen otteeseensa, etten en ole vieläkään päässyt siitä irti. Kappale oli Tishomingo Blues ja pianisti Alton Purnell. Tänka sig – på ett cafe på Hönö!”.
Ingmar Wågerman perusti vuonna 1959 koulukaveriensa kanssa skiffleryhmän, joka pian muuntui tradjazzbändiksi ja sai nimen Madhouse Ramblers. Musiikki oli huomattavasti hauskempaa kuin latinan kielen opiskelu. Jazzin kuuntelusta ja soittamisesta tuli tärkeä osa hänen elämäänsä. Wågerman soittaa nykyisin pianoa mm Göta River Jazzmen -yhtyeessä.
Kirjassa jaotellaan klassisen jazzin tyylit amerikkalaisen jazzhistorioitsija Dave Robinsonin mukaan:
1. New Orleans Brass Band style: Bunk´s Brass Band, Eureka Brass Band…
2. Classic New Orleans style: King Oliver, Armstrongs Hot Five, Jelly Roll Morton…
3. New Orleans Revival style: Bunk Johnson, George Lewis, Preservation Hall Jazz Band…
4. Early Dixieland style: Original Dixieland Jazz Band, Louisiana Five…
5. New York style: Bix Beiderbecke, Red Nichols…
6. Early Chicago style: McKenzie, Wingy Manone…
7. Chicago style: Eddie Condon, Muggsy Spanier, Bobby Hackett…
8. Swing style: Bob Crosby, Fats Waller…
9. Mainstream style: Red Allen, Ruby Braff…
10. San Francisco style: Lu Watters, Turk Murphy…
11. European “Trad” style: Dutch Swing College Band, Chris Barber…
Luvussa “Kampen mot jazzen – kampen om jazzen” kerrotaan jazzin tulosta Ruotsiin. Ensimmäisen musiikkiterminä “jazz” esiintyi kirjallisuudessa vuonna 1915. Ruotsiin “jazz” tuli neljä vuotta myöhemmin. Aluksi sen luultiin (ja toivottiin) olevan ohimenevä ilmiö.
Musiikkiliiton puheenjohtaja Hjalmar Meissner kirjoitti kuuluisassa artikkelissaan “Varning för jazz” vuonna 1920:
” Jazz on kaamea infektiosairaus, joka lähestyy pitkin askelin meidän terveitä rannikkojamme. Se on erittäin vaarallista, koska sille altistuvat eivät tunnista heti sen luonnetta. Jazzhan on aluksi kiihottavaa ja piristävää. Mutta pian se muuttuu krooniseksi ja aiheuttaa potilaalle selittämätöntä tuskaa. Muusikkoparat, jotka “jazzaavat” 7 a´ 8 tuntia päivässä kadottavat pian taiteellisen kapasiteettinsa ja heistä tulee ennen pitkää täysiä idiootteja”.
Kirjassa kuvataan aluksi Göteborgin jazzelämää 1910 – 30 -luvuilla ja sitten 1940 -jälkeistä traditionaalista jazzia Ruotsissa ja erikoisesti Göteborgissa. Käydään läpi varsin yksityiskohtaisesti muun muassa, jazzklubit ja soittopaikat, festivaalit, jazzristeilyt, koulutus, yleisö ja media. Mukava yksityiskohta on lempinimiluettelo, joita on annettu leikkimielisesti göteborgilaisille jazzmuusikoille.
Orkesteriesittelyt ovat erittäin tarkat ja niille on varattu tilaa sisällöstä reilusti yli puolet. Kirjassa on myös laaja lähdeluettelo, hyvä henkilöhakemisto ja yhtyerekisteri. Kuriositeettina voidaan mainita, että rekisterissä esiintyy yksi suomalainenkin orkesteri, Downtown Dixie Tigers. DDT Jazzband vieraili vuonna 1977 ensimmäisenä ulkomaisena orkesterina Göteborgin maineikkaassa Jazzhusetissa.
Wågerman tarkastelee kirjassa myös perinteisen jazzin tilaa ja tulevaisuutta. Hän näkee sen varsin haasteellisena. Valtaosa perinteisen jazzin soittajista eivät tee sitä ammatikseen, koska se ei juuri elätä. Yleisön joukosta on joskus heitetty kysymys “saatteko te tästä rahaakin, kun teillä näyttää olevan niin hauskaa”. Yhteiskunta ei juuri arvosta eikä tue perinteistä jazzia. Bert Slättung kirjoittaa Jazzbladetissa “pelkäävänsä, että vuonna 2030 elävän traditionaalisen jazzin kuuleminen on yhtä harvinaista kuin lehmän kellojen ääni tänä päivänä”.
Tilaukset ja tiedustelut sähköpostilla: jazzhistoria@gmail.com. Kirjan hinta on 300 SEK sekä postikulut. (Dixieturisti).
