Korona-karenssin, riivatullisen noidannuoli-/iskiastuskan ja kesävieraiden jälkeen oli aikaa ”tuskailla” Eila Kaarresalo – Kasarin (s.1942)keväällä ilmestyneen yli 500 sivuisen oopuksen kanssa. Jazzdiggariksikin (2009) valittu Eila purkaa tämän ”pikkujätin” sivuilla elämäänsä, eritoten nuoruuttaan Isossa Omenassa eli New Yorkissa, jonne tämä Käpylän tyttö pääsi etsimään palavasti rakastamaansa elokuvaidolia James Deania. Jonka tuolloin väitettiin joidenkin lähteiden mukaan edelleenkin elävän, vaikka virallinen taho kertoi hänen saaneen surmansa liikenneonnettomuudessa. Dean oli ajanut Porshe 550 Spyderillaan hurjaa vauhtia päin vasemmalle kääntyvää vastaantulijaa.
Kaarresalo ei siis kuitenkaan uskonut idolinsa kuolemaa, vaan halusi päästä jenkkilään etsimaan Deania. Toinen Eilan suunnaton intohimo oli jazz. Kolmas elokuva, jota hän sittemmin opiskelikin New Yorkissa. Ja kaikki nämä toiveet alkoivat toteutumaan ehkä hieman yllättävästikin vuonna 1964… Mutta ei mennä siihen tarkemmin, vaan lukekaa itse tämä kaikki tästä kirjasta.
Kaarresalo oli kirjannut nuo nuoruusvuotensa pieniin taskukalentereihin, joiden pikkuruisista tekstikoukeroista nyt ne avasivat nykyisen Katajanokan kodissaan hänen muistilokeronsa ja niistä syntyi tämä kirja. Tavalliselle tallustelijalle kirjan sisältö on ehkä liiankin monisäikeinen, jonka peruslankana ovat elämisen toimeentulo New Yorkissa ja jazz. Sekä filmimaailman kokokuva että rakkaus.
Ensimainittu perustuu miehiin eli flirttiin ja treffeihin, sillä amerikkalaisen käytännön mukaan mies tarjosi aina kaiken treffeilla, niin eväät kuin juomisetkin. Tosin Kaarresalo ei juonut alkoholia vaan tyytyi coca colaan. Näin Kaarresalo eli ”toisten siivellä” hyvin runsasta ja erikoista, jazzrikasta elämää. Faktaa vaiko fiktiota, sen saa jokainen lukija itse päättää.
Kaarresalon teksti on monitahokkaan vetävää, jota jaksaa lukea tuon yli 500 -sivuisen oopuksen kannesta kanteen. Tosin jonkinasteinen hyppely vuosikymmenten välillä vaatii tiettyä keskittymistä. Nuo hyppäykset ajasta toiseen sisältävät toki lähes aina kokonaisuutta selventävää ja tukevaa asiaa. Myös tiettyjen asioiden toisto ja vakuuttelu hieman puuduttaa.
New Yorkin kaupunginosien, katujen, rakennusten ja jazzklubien runsaus saattaa hieman sekoittaa lukijaa, ellei hänellä itsellään ole persoonakohtaista kokemusta tuosta maailman ”jazzmaailman navasta”. Jos haluaa oikein porautua kiinni kirjan sisältöön, niin Nykin kartasta olisi ilmeistä apua.
Kaarresalo on noina Amerikan vuosinaan tavannut ja tutustunut moniin jazzin huippunimiin. Yksi hänen erittäin läheinen ystävä oli saksofonistilegenda Ornette Coleman. Kaarresalo kertoo myös monien muiden tuntemiensa jazzin soittajien luonteista, tavoista ja elämästä myös kulisseissa.
Kaarresaloa potki onni ja sattumat hienosti, sillä hän saapui maahan muutama sata taalaa muassaan ja asui lopuksi Park Avenuella, jonne häntä jopa ”hyysättiin” Rolls Roycen kyydillä. Kaarresalo opiskeli Nykissä ja Bachelor of Arts -tutkinnon New Yorkin kaupunginyliopiston (CUNY) City Collegessa 1968 pääaineenaan elokuva. Sen myötä hänelle aukeni työpaikkoja, joiden avulla hänelle avautui mahdollisuuksia tutustua sen hetken filmialan kuuluisuuksiin ja tietysti jazzmuusikoihin.
Omakohtainen rakkaus / rakastuminen luo lisäsävyä ja paksuutta teokselle. Tosin ihastumisia ja miehiä vilistää sivujen täydeltä, mutta se lopulta oikea löytyi syksyllä 1969 Suomeen paluun jälkeen M.A. Nummisen viisikosta kotimaasta. Tietysti saksofonin voimalla. Eila Kaarresalosta tuli tuolloin Heikki Kasarin vaimo. Ja nuoripari suunnisti heti 1970 -luvun alussa vuosiksi takaisin Eilan ”kotiin” New Yorkiin, jossa nuoren rouvan ”seikkailut” jatkuivat entiseen malliin.
Kirjan loppuosa käsittelee elämää Suomeen paluun jälkeen, mm. Heidän vetämänsä Pomodor -jazzklubin rytmeissä ja vaikkapa Eilan rakkaan ystävän, elokuvaohjaajasuuruuden Elia Kazanin Suomen vierailusta. Lisäksi hän tuo esiin kanssakäymisiään nuoremman sukupolven suomalaisten soittajien kanssa.
Kokonaisuudessaan kirja on hurja paketti jazzin soittajia, filmi- ym kuuluisuuksia. Alituista rahattomuutta, nälkää ja kurjuutta, joka kompensoituu välillä kosketuksista glamouriin ja julkkisten loistoon. Uskomattoman tuntuista kerrontaa ja muistelua ajoilta, jolloin nuoruuden huuma ja kokemusten jano ajoivat kaiken muun ohitse.
Kirja on taitollisesti helppo lukuinen ison pistekoon ja rivivälyksen myötä. Sen luvut on jaettu myös sopivan lyhyiksi, joten niiden ”sulattelu” on helpompaa. 16-sivun kuvaliite kirjan keskellä on sinänsä ok, mutta jotenkin tuntuu siltä, että tässäkö kaikki. Vanha totuushan sanoo, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa.
Yhdenlainen elämänkerta, joka hakee tietyiltä osiltaan vertaistaan. Käsinkosketeltavuus jazzin ja suuren maailman julkimoihin on hieno kattaus menneiden vuosikymmenten historiaa…
Ei aika mennyt koskaan enää palaa.
Ei takaisin nuo päivät tulla voi…
… Kun kuljen tietä elämän niin pitkää.
Ja menneet päivät mulle mieleen saa.
Toivon muistavan sen etten koskaan.
Niit saata mielestäni unhoittaa…
Eila Kaarresalo – Kasari: Jazztyttö
520 sivua
Aviador Kustannus 2020
ISBN: 9789527347249
