Ashley Kahnin kirja A Love Supreme – John Coltranen testamentti on monipuolinen teos – musiikkitietokirja, romaani, rajoitettu elämäkerta, tiivis historiikki ja jättipitkä musiikkikolumni. Tenorisaksofonin jättiläisen kuuluisin albumi A Love Supreme (1965) on jälkianalyysissä moninaisella tavalla; muusikkojen näkemyksinä, historiallisena jazzin virstanpylväänä ja merkkiteoksen inspiroimina puheina. Kahnin kunnianhimoisena tavoitteena on yhdistää kirjassaan John Coltranen (1926–1967) elämäkerralliset tapahtumat teoksen syntyyn ja sen musiikilliseen analyysiin ja kytkeä vielä albumi syntyhetkien ajanhenkeen ja kulttuurihistorialliseen tapahtumiseen. Suomenkielistä käännösversiota täydentää myös CD-julkaisu Jälkipyörteitä, jolla neljä suomalaismuusikkoa musisoi Coltranen hengessä.
Jazzsaksofonistien kuninkaaksi usein tituleerattu Coltrane kulki valitettavan lyhyeksi jääneellä urallaan Miles Davisin ”jazzkorkeakoulusta” omille tielleen, jonka viimeiseksi tärkeäksi etapiksi muotoutui juuri A Love Supreme-albumi. Kiistattoman klassikon asemaan noussut teos ilmentää Coltranen sprituaalista myöhäiskautta. Se on toiminut esikuvana paitsi myöhemmille saksofonistisukupolville, mutta myös muille instrumentalisteille USA:n ulkopuolellakin.
Neliosainen Love Supreme -sarja on läpisävelletty. Teoksen inspiraationa on nähty milloin Coltranen koti Dix Hillisissä New Yorkin Long Islandilla, milloin islamilaisten opinkappaleiden vaikutus, milloin taas okkulttiset Aasian opit – tulkintoja riittää.
Impulse Records julkaisi Coltranen mestariteoksen tammikuussa 1965. Levy purkitettiin yhtenä sessiona ja sitä pidetään edelleen maestron parhaana äänitteenä. Tuoreus on tallella ja muusikoiden veres kontribuutio on aistittavissa joka hetki. Maestro itse oli luomisvireensä ehkä hehkuvimman periodin vaiheessa seestyneemmin ja filosofoi musikaalisesti.
Coltrane teki omat valintansa musiikillisesta urastaan, tietoisena riskeistä ja vaikeuksista. Hän selvitti tiensä ja hänen tuotantonsa sisältää mitä hienoimpia jazzsaavutuksia. Hänen säveltaiteellisia ajatuksiaan, elämänvaiheitaan, haasteitaan ja miksei myös aikalaistoimijoiden näkemyksiä on siis innostavaa lukea postuuminakin.
Vaativa kirjahanke
Kahnin kirja on amerikkalaisen dokumentarismin tapaan mukaisesti pedanttista ja pikkutarkkaa asioiden koodausta, pienimpiäkään yksityiskohtia unohtamatta. Ehkä jonkin verran turhantarkkaakin, mutta parempi fokusoida välillä pikkuseikkoihin kuin tyytyä summittaisuuteen näin keskeisessä pyrkimyksessä.
Kahn yhdistää teoksessaan Coltranen elämäkerralliset tapahtumat teoksen musiikilliseen analyysiin ja sen syntyhetkien musiikkimaailman kuvaukseen. Mahdollisesti kunnianhimoisena pyrkimyksenä on ollut yletä laajempiinkin sfääreihin, kulttuurihistoriallisiin trendeihin ja yleiskehityksiin.
Ehkä olisi ollutkin viisaampaa ylläpitää fokus jazzsuuntauksissa, muusikoissa ja alan toimijoissa sekä tapahtumisessa. Esimerkiksi ajanhengen (Der Zeitgeist) retrospektiivissä tutkimuksissa on pakko aina lähteä tulkintoihin ja toisinaan etsiä symboliikkaa marginaalisista ja toisinaan ääreisistäkin ilmiöistä. Kun teemaksi on valittu ”artistin signeerausalbumin tarina” (alkuteoksen alaotsikko), täytyisi pysyä tiiviisti siinä.
Bebopin valtakaudella jazzissa kieltämättä vallitsi lyhyt aika, jolloin intellektuellit diggasivat jazzia ”emansipatorisena” musiikkina ja kohtasivat sen alueella. Monille älymystön edustajalle siinä oli samuutta ja inspiraatiota, mutta Kahnin kulttuuriosaajan taidot eivät aivan uskottavasti kanna häntä tällaisella odysseialla – tiiviimpi paneutuminen musiikillisen analyysiin ja muusikkojen näkemyksiin olisi tuottanut lisäarvoa enemmän.
Ashley Kahn on ammatiltaan musiikkijournalisti ja -kirjailija, ja lisäksi historioitsija ja tuottaja. Aiemmin häneltä on ilmestynyt mm. Carlos Santanan elämäkerta, Kind of Blue (Miles Davis-klassikon kirjallinen syntyhistoria) ja legendaarisen Impulse Records-levymerkin historiikki (The House that Trane built).
Kahn (62) on ikämiehenäkin hulvaton hipsteri, toiminut uransa varrella artikkelitoimittajana ja avustajana lukuisissa medioissa, kuten New York Times, The Guardian, Time ja The Indipendent. Coltrane-teoksen lähes kahdeksansivuinen lähdeluettelo osoittaa Kahnin paneutuneen aiheeseen syvällekäyvästi ja epäilyksettä runsain ajatuksin. Kirjan lopusta löytyvät nimihakemisto ja diskografia.
Coltranen hengessä
Nyt suomeksi julkaistavan kirjan lisäksi ilmestyy maestron inspiroima Coltrane-tribuuttilevy Jälkipyörteitä. Levyllä esiintyvät Mikko Innanen (altto-, baritoni- ja sopraniinosaksofonit), Raoul Björkenheim (kitarat), Juhani Aaltonen (tenorisaksofoni) ja Teemu Mustonen (rummut).
Tribuuttilevyn ideana on tehdä kunniaa Coltranelle ja erityisesti A Love Supreme-teokselle. Esityksen muoto ja kesto noudattelee vapaasti Coltranen albumin muotoa ja kestoa, kuitenkin omaehtoisesti ja omin teemoin toteutettuna. Levy on silti oma asiakokonaisuutensa ja ansaitsee tulla käsitellyksi omana juttunaan – lähtökohtaisesti sangen erikoinen idea joka tapauksessa. Sen tarkastelu vaatii oman fooruminsa, jos kohta voidaan todeta levytyksen herättävän hieman ristiriitaisia mielteitä.
Levytys, tai sen teon motiivit, herättää kuulijassa hieman ristiriitaisia tuntemuksia. Kirjan otsikoinnissa on myös otettu käännöskirjallisuudelle tyypillisiä vapausasteita; alkuteos puhuu signeerauslevyn tarinasta, käännös jälkisäädöksestä. Aviadorin kustantamana ilmestyneen tietopaketin muutoin onnistuneesta suomennostyöstä vastaa Petri Silas.
***
Kaikesta maineestaan, ammattipiirien ihailusta ja yleisön palvonnasta huolimatta John Coltrane ei Kahnin mukaan kuitenkaan pitänyt A Love Supreme-sessiota parhaimpana tai onnistuneimpana levytyksenään. Kuten ei mitään muutakaan – niitä parhaita ei hänen mielestään koskaan nauhoitettu.
Coltrane-faneille Kahnin kirja on a must, pakko hankkia yksistään jo huomattavan informaatioarvonsa takia. Ansioituneinkin fani löytää paljon uutta tietämystä, näin uskallan väittää. Voi myös suositella kirjaan paneutumista muillekin luovan musiikin ystäville, tyylimausta perustamatta – Kahnin keräämä tietoaines avaa taustoja, rakenteita ja elämyksiä yhteen USA:n kukaties kiinnostavimpaan mustan musiikin ajanjaksoon.
Itselläni ensikosketus Coltranen ikoniseen teokseen tuli kitaristien kautta, aikana, jolloin jazz ei vielä ollut osa elämääni. Ostin poikasena John McLaughlinin & Carlos Santanan albumin Love, Devotion, Surrender (1973), jossa oli tunteellinen Supreme-tribuutti Coltranen kunniaksi.
Huippukitaristit olivat vapautuneet meskaliinin ja muiden huumeiden kirouksesta intialaisen jalkapallovalmentajan ja maratonjuoksijan Sri Chinmoyn johdatuksella meditoinnin ja joogan maailmaan. McLaughlin eli tuolloin värikästä Mahavishnu-kauttaan. ”Rakkaus on hyvä, omistautuminen parempi, antautuminen parasta” – maailmoja syleilevä intialainen maailmankatsomus leimasi musisointiakin.
Kitaristien levy teki lähtemättömän jäljen, ja originaaliversioon tutustuminen tapahtui vasta vuosia myöhemmin, jolloin sama magia toistui. Toinen, vastaava elämys oli Miles Davisin Bitches Brew (1969), johon tutustuin vasta 80-luvulla. Testamenttia vastaava kirjallinen esitys siitä olisi todella hieno juttu.
Coltrane-tietämystään voi täydentää Chris DeViton kirjalla Coltrane on Coltrane. Artistin kasvukehityksestä kiinnostuneen on kääntyminen Carole Boston Weatherfordin teoksen Before John was a Jazz Giant puoleen.
Ashley Kahn: A Love Supreme – John Coltranen testamentti
Alkuteos: A Love Supreme – The Story of John Coltrane’s Signature Album
355 sivua
