Toimituskuntamme pääosin ruotsin kielellä kirjoittava Tony Rönnberg kertoo rakastaneensa ikänsä musiikkia ja erityisesti jazzia. Hän ei soita eikä laula itse, mutta seuraa tiivisti mitä jazzissa tapahtuu. Tony harrastaa myös maalausta.
– Isäni soitti hanuria amatööriorkestereissa ja raahasi minut jo pikkutyttönä musiikkitilaisuuksiin Porvoossa. Tämä perinne jatkui, kun muutin Helsinkiin töihin. Onneksi löysin aviomiehekseni jazzin ystävän. Kotona soi jotain jatkuvasti ja kävimme myös musiikkitapahtumissa aina kun siihen oli mahdollisuus.
– Kun puolisoni sairastui vakavasti, toimin hänen omaishoitajanaan useita vuosia työni ohella. Musiikki oli ainoa lähes ainoa keino, jolla selvisin raskaista ajoista. Mieheni kuoltua sain pakottaa itseni menemään yksin ulos. Huomasin, että jazztapahtumat olivat entistä tärkeämpiä. Oli hyvin rentouttavaa olla yksin jossain.
Mainos- ja sisustusalalla työskennellyt Tony on kirjoittanut Jazzrytmeihin kymmenisen vuotta. Hän jäi viime vuonna eläkkeelle päivätyöstään.
– Tapasin 2000-luvun alussa Jazzrytmien valokuvaajan Fred Sténin Baltic Jazzeilla ja hän tokaisi kerran, ”mikset sä kirjoita jazzista”. Jazzrytmit oli minulle tuttu lehti entuudestaan ja siitä se sitten alkoi.
– Jazzin kuuntelu ja kirjoittaminen on antanut minulle todella paljon. Ne ovat osa minua. Olen saanut uusia ystäviä ja tavannut hienoja muusikoita.
Tonylle on jäänyt erikoisesti mieleen altisti-ikoni Lee Konitzin (USA) haastattelu. Konitz esiintyi April Jazzeilla 2006. Häntä säestivät basisti Marc Johnson ja rumpali Joey Barron.
– Rohkaisin mieleni ja ihme kyllä Konitz suostui haastatteluun. Meillä oli oikein miellyttävä keskustelu. Hän oli huumorintajuinen, tyylikäs herrasmies, joka myös osasi nauraa minun kysymyksille. Naurahti, ettei kukaan ole kysynyt tällaisia ennen häneltä. Totesin siihen, emmehän me olla tavanneetkaan ennen.
Ohessa Tonyn juttu “God Day, Mr. Konitz”, joka on julkaistu paperilehdessä 3/2006
Ensimmäinen Jazzrytmit ilmestyi 10.5.1994.
