Musiikkiarkisto ja Suomen Äänitearkisto ry. ovat käynnistämässä tutkimus- ja digitointiprojektia, jonka tavoitteena on koota tietoja Suomessa tai Suomea varten tehdyistä pikalevyistä. Ensi vaiheessa digitoidaan kaikki Suomen Äänitearkiston kokoelmaan kertyneet pikalevyt, mutta mahdollisimman kattavien tietojen kokoamiseksi suomalaisista pikalevyistä pyydämme yleisön ja äänilevykeräilijöiden apua hankkeellemme.
Mikä on pikalevy?
Ennen yksityiskäyttöön tarkoitettujen magnetofonien yleistymistä 1950-luvun lopulla ainoa tapa tallentaa omaa ääntä tai omaa musiikkia oli tallentaa esitys rautalankamagnetofonilla tai pikalevylle.

Pikalevyjä valmistaneet äänittämöt yleistyivät 1920-luvulta alkaen. Ulkomailla oli suurissa tavarataloissa studioita, joissa voitiin tallentaa äänikirjeitä. Suomessakin ensimmäiset pikalevyjä tehneet studiot aloittivat äänitteiden valmistamisen yksityishenkilöille jo 1930-luvun puolivälissä. Uuno Arpaisen musiikkikaupalla Helsingissä oli tiettävästi Suomen ensimmäinen pikaäänittämö.
Pitkäikäisimpiä pikalevyjä tehneitä äänittämöjä oli Helsingissä toiminut Ääni-Toisto. Myös Yleisradio teki paitsi omaan ohjelmakäyttöönsä, myös mm. omille esiintyjilleen pikalevyjä.
Mitä etsitään?
Tutkimushankkeen tavoitteena on koota tiedot pikalevyille meillä talletetusta musiikista ja muista äänitteistä. Kaikkien pikalevyjen metatiedot (esittäjä, kappaleen nimi, säveltäjä/sanoittaja/sovittaja äänitysajankohta, levymerkki, mahdolliset muut tiedot) halutaan kerätä tutkimusta varten.
Tavoitteena on myös tallentaa kaikki pikalevymateriaali digitaalisessa muodossa Musiikkiarkistossa Suomen Äänitearkiston kokoelmaan tutkimus- ja kuuntelukäyttöön.
Etsimme siis pikalevyjä, joissa on talletettuna musiikkia, äänikirjeitä tai puhe-esityksiä.
Toivomme tutkimushankkeellemme yleisön ja erityisesti äänilevykeräilijöiden apua. Mikäli hallussanne on esimerkiksi Äänitoisto,- Foneto,- Decelith,- Yleisradio,- tai muunmerkkisiä pikalevyjä, pyydämme ottamaan yhteyttä.
Pikalevyihin koskevissa kysymyksissä voitte ottaa yhteyttä sähköpostitse seuraaviin henkilöihin:
Timo Wuoreen, osoitteella tw@tiwuori.pp.fi
tai Mikko Mattlariin, osoitteella mikko@mikkomattlar.net