Ensimmäistä kertaa järjestettävä Saimaa Jazz Festival tuo Savonlinnan Kulttuurikellariin kaikkiaan viisi yhtyettä konsertoimaan 9.-11.7. Kolmipäiväisen tapahtuman aikana kuullaan monipuolinen tyylikattaus rytmimusiikin laajasta kirjosta. Lauantain konserttipäivä huipentuu yleisölle avoimiin jameihin, joiden isäntänä toimii saksofonisti Teemu Takanen.
– Olavin jazz täytti viime vuonna 20 vuotta ja jo usean vuoden aikana olemme pohtineet tällaisen kesätapahtuman järjestämistä, Olavin Jazzin puheenjohtaja Matti Makkonen taustoittaa. – Tämä tapahtuma tekee Savonlinnan kesäisestä kulttuuritarjonnasta entistä monimuotoisemman ja on erityisen tervetullut näin haastavan koronavuoden jälkeen.

Festivaalilla esiintyviä viittä ammattiyhtyettä yhdistää innovatiivisuus, persoonallisuus ja tuore tapa lähestyä rytmimusiikkia. Yhtyeet esittävät pääosin omaa musiikkia, jossa eri musiikkityylit yhdistyvät. Viikonlopun aikana kuullaan jazzin lisäksi mm. bulgarialaisia rytmejä, bossa novaa, tangoa sekä soulia.
– Tässä on tapahtuma, jollaisesta itse nuorena savonlinnalaisena haaveilin: monipäiväinen tapahtuma ja laaja jazzkattaus eri yhtyeiden esittämänä, riemuitsee tapahtumaa tuottanut Rasmus Soini tuotantotiimi SoiniSalosta. – Ohjelmisto on mielenkiintoinen kattaus marginaalissa kukoistavaa musiikkia, joka ihastuttaa ja tempaa mukaansa.
Konserttien liput alkaen 20/18€. Lisäksi myynnissä on 85€ arvoinen festivaalipassi, joka oikeuttaa osallistumaan kaikkiin festivaalin konsertteihin. Pelkkä lauantai-illan jamilippu ovelta 5€. Konserteissa noudatetaan THL:n hygienia- ja terveyssuosituksia sekä seurataan tarkasti AVI:n määrittämiä tapahtumarajoituksia.
Saimaa Jazz Festivaalin järjestävät: Tuotantotiimi SoiniSalo, Olavin Jazz ja Sointi Jazz Orchestra ja sitä tukevat Musiikin edistämissäätiö, Nova Records ja Savonlinnan Kesäyliopisto.