Suovanlahden kauniissa kylämiljöössä soi monipuolinen rytmimusiikki jo kymmenettä kertaa 12.-13.7.2013. Monet pitävät Traktorijatzeja Keski-Suomen mielenkiintoisimpana kesätapahtumana.
Jyväskylästä noin 120 km pohjoiseen sijaitseva Suovanlahti on yksi Viitasaaren kaupungin 15:sta kylästä. Se on tunnettu kulttuuritarjonnastaan. Traktorijatzit on melkoinen ponnistus vajaan sadan asukkaan pikkupitäjälle.

– Meiltä on löytynyt vielä rohkeutta ja talkoohenkeä tapahtuman järjestämiseen, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Ari Raiskio.
– Viime vuonna täällä kävi parisen tuhatta vierasta. Enemmänkin olisi tullut, mutta lääninhallituksen virkamiehet panivat ”lapun luukulle”, koska luvat eivät sallineet enempää.
– Tänä juhlavuonna tasokkaan ohjelmistomme kansainvälisyyttä edustaa kokenut laulaja-harpisti Bill Öhrström (70) Ruotsista. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet mm. Jukka Tolonen ja Dave Lindholm.
– Trad jazz osiosta vastaa suomalaisen dixielandin ikoni, DDT Jazzband. Syksyllä 55-vuotista taivaltaan juhlivilla ”Swengin Vanhemmilla Valtiomiehillä” on edelleen kovat piipussa.
Muita esiintyjiä ovat mm. Hauli Bros Duo, Pauli Hanhiniemi & Saska, Lila sekä Ilkka Rantamäki $ The Bluesbrokers. Lauantai-iltapäivällä on tarjolla viihdettä myös lapsille, esiintyjinä Taikuri Olli ja Musiikkiopiston lapsiorkesteri.

– Traktorijatzien nimi juontaa juurensa Viitasaarelle muuttaneen läänintaiteilijan ja paikallisen kyläkauppiaan ahaa-elämyksestä. He etsivät sopivaa ympäristöä jazz-tapahtuman pitopaikaksi. Miesten jutellessa paikallinen isäntä ajoi ohitse traktorilla, jolloin toinen miehistä tokaisi ”traktori” ja toinen ”jazz”.
– Traktori ei ole pelkkää maalaissymboliikkaa, vaan traktorilla on päässyt tapahtumaan ilmaiseksi, ainakin kuski. Tosin pääsylippujemme hinta, 20 eur/hlö ei liene este Suovanlahdelle tuloon. Olemme muutenkin satsanneet vieraiden viihtyvyyteen mm katsomotiloja ja esiintymispaikkoja uudistamalla.
Tarkempia tietoja: http://www.traktorijatzit.fi/