Viime vuonna koronan takia rajoitetuilla yleisömäärillä ja kotimaisilla artisteilla järjestetty Tampere Jazz Happening tarjoaa ohjelmistossaan tänä vuonna myös lukuisia ulkomaisia artisteja. 40. kerran järjestetty festivaali alkaa torstaina 4. marraskuuta. Kaikkiaan nelipäiväisessä tapahtumassa kuullaan 22 kokoonpanoa ja lisäksi Yrjö-palkinnon saaja yhtyeineen, Tapahtumapaikkoina ovat perinteiseen tapaan Pakkahuone ja Klubi sekä Telakka.
Torstain teemana Belgia, josta tulee Klubille kolme kokoonpanoa, Echoes of Zoo, Esinam ja Dans Dans. Avajaisillan konserttiin on vapaa pääsy.
Perjantain Pakkahuoneen konsertti alkaa Yrjö-palkinnon jaolla ja palkinnon saajan esityksellä. Seuraavana esiintyy uuden levynsä julkaisukeikalla Linda Fredriksson. Häntä seuraa Otto Donnerin musiikkiin paneutuva Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement. Illan päättää egyptiläis-belgialainen laulaja Natacha Atlas.
Telakan perjantain avaa Jorma Tapio & Kaski, jota seuraa ensimmäisen levynsä syyskuussa julkaissut Tomi Nikku 5tet. Illan päättää kahdeksanjäseninen Dub Vallila.
Lauantaina Pakkahuoneen kahdessa konsertissa esiintyy molemmissa kolme kansainvälistä kokoonpanoa. Iltapäiväkonsertin esiintyjinä ovat bahrainilais-brittiläinen trumpetisti Yazz Ahmed, italialainen sopraanosaksofonistin Roberto Ottavianon Eternal Love-kvintetti ja norjalaisrumpali Paal Nilssen-Loven kokoama New Brazilian Funk.

Iltakonsertin aluksi marokkolainen Majid Bekkas ja hänen pohjoismaisista muusikoista koostuva Magic Spirit Quintet yhdistävät pohjoiafrikkalaisia ja pohjoismaisia perinteitä. Tämän jälkeen iltaa jatkavat ranskalainen Sylvie Courvoisier Trio sekä yhdysvaltalainen saksofonisti Lakecia Benjamin.
Telakan lauantai-illan avaa Raoul Björkenheimin Sonic Decode-yhtye, jonka jälkeen on vuorossa Iro Haarla Electric Ensemble uuden levynsä julkaisukeikalla. Myöhäisillassa on Kasperi Sarikosken monikansallinen Reignition-kvintetti, jossa on muusikoita neljästä maasta.
Sunnuntain iltapäiväkonsertin avaa sooloesityksellään brittipianisti Alexander Hawkins, jota seuraa israelilaistrio Shalosh vierailevana solistinaan sopraanosaksofonisti ja laulaja Daniel Zamir.. Pakkahuoneen konsertin päätöksenä on kahden jazzlegendan, kitaristi John Scofieldin ja basisti Dave Hollandin harvoin kuultava duoesiintyminen.
Lisätietoja artisteista, aikatauluista ja lipuista: https://tamperejazz.fi/