Lahden kansainvälinen Urkuviikko, Sibelius-festivaali ja Jazztori tarjoavat Lahdessa musiikin ystäville elämyksiä elokuun alkupuolelta syyskuun loppuun. Urkuviikoilla on jo 50-vuotinen historia, ja vuodesta 1989 järjestetty Jazztori alkaa sekin olla keski-iässä. Vuosituhannen vaihteessa alkunsa saanut Sibelius-festivaali on kolmikosta nuorin.
Jazztori lähti nimensä mukaisesti liikkeelle Lahden torilta pian sen jälkeen, kun festivaalia edelleen pyörittävä Lahti Big Band innostui keikkamatkalla Tanskan Randersissa kokemastaan. Kankainen teltta kaupungin sydämessä alkoi nopeasti kerätä kuulijoita siihen malliin, että orkesterin talous kukoisti.
Talkooinnon hiipuessa järjestelyoikeuksia alettin vuokrata muille toimijoille, kunnes Lahden torin remontti ja viimeisen ulkopuolisen toimijan konkurssi pakottivat 2010-luvun puolivälissä uuteen alkuun. Nyt Lahti Big Band tuottaa itse pääkonsertit ja tarjoaa muille paikallisille toimijoille mahdollisuuden liittyä omilla tuotannoillaan mukaan ohjelmaan.
Reilun viikon mittainen ohjelma käynnistyy tänä vuonna Lahti Big Bandin omalla konsertilla perjantaina 22.9. Felix Krohn -salissa kuullaan illan aluksi uutta big band -musiikkia, kun orkesteri esittelee laajennetun version kapellimestarinsa Erno Tiittasen säveltämästä jazzsarjasta, joka lähti liikkeelle Tuba In Jazz -nimellä. Nyt Aleksi Saraskari tuubassa ja Olli Jaakkola huiluineen saavat rinnalleen big bandin lisäksi myös puhallinkvintetin. Väliajan jälkeen bändi esittelee poimintoja muusta repertoaaristaan, joukossa muutama tilaisuutta varten laadittu uusi sovitus.
Lahdessa alkuvuodesta käynnistynyt jazzklubitoiminta on otettu huomioon ohjelmaa laadittaessa. Jazztorilla kuullaan etupäässä musiikkia, joka ei välttämättä olisi omimmillaan Teerenpelin klubimiljöössä ja jota Lahdessa ei muuten pääsisi kuulemaan. Niinpä lauantaiksi 23.9. Lahteen on kutsuttu myös nimivahva Aarni Häkkinen Jazz Orchestra, joka esittelee kapellimestarinsa näkemyksen modernista big band -soundista. Sitä ennen tunnelmallisen Pikkuteatterin lavalle nousee Mikko ”Gunu” Karjalaisen kokoama kvintetti, joka tekee kunniaa 49-vuotiaana kuolleen Roy Hargroven musiikilliselle perinnölle.
Keskiviikkona 27.9. Pikkuteatterilla kuullaan Panu Savolaisen ja kumppaneiden Herd-trioa, joka juhlistaa Aili Ikosen kanssa Jazzbasilli-menestysalbumin kymmenvuotista historiaa. Lauantaina 30.9. festivaalia lopetellaan yhteistyössä We Jazzin kanssa. Matti Nives on valinnut festivaalille kaksi We Jazz -levymerkillä julkaissutta kokoonpanoa, joiden hän uskoo tarjoavan unohtumattoman elävän musiikin kokemuksen Pikkuteatterin lavalla. Otto Eskelisen johtama Uusi Aika aloittaa, Okko Saastamoisen liidaama OK:KO saa kunnian lopettaa. Pop up -levykauppaakin on suunnitteilla.

Lahti Big Bandin yhteistyökumppaneihin festivaaliviikolla on jo usean vuoden ajan kuulunut Lahden kaupunginkirjasto. Tänä vuonna pääkirjaston musiikkiosastolla saadaan tiistaina 26.9. tutustua Valon kuvia -blogia ylläpitävän Jukka Piiroisen jazzaiheisiin valokuviin. Keskustelutilaisuus paneutuu lisäksi muun muassa hyvän valokuvan aineksiin, keikkakuvauksen etikettiin, kuvien jälkikäsittelyyn ja vaikkapa mustavalkoisen valokuvan lumoon.

Muista yhteistyökumppaneista tänä vuonna ovat näillä näkymin mukana ainakin Pub Virasto ja Opiston Kunkku, jotka tarjoavat näytön paikan etupäässä paikallisille kyvyille. Tarkemmat tiedot oheisohjelmasta julkistetaan lähiaikoina.
Maksullisten tilaisuuksien ennakkomyynti on käynnistynyt Tiketissä. Ohjelma kokonaisuudessaan päivittyy Jazztorin kotisivuille. Kannattaa huomata myös päivälippumahdollisuus.