Perjantaina ja lauantaina tapahtuman iltakonserttien jälkeen pidetään Dancehall Party -jatkobileet ravintola Katsomossa.
Sunnuntai-iltapäivään ajoittuu viimevuotiseen malliin laaja Maxwell Street Market -henkinen päivämatinea Savoyn aulatiloissa ja ravintola Katsomossa.
Festivaali tuo estradille monipuolisesti ja korkealla profiililla juurimusiikin eturivin esiintyjiä sekä koti- että ulkomailta.
Vuonna 1992 “Talviblues”-kiertueen yhteydessä maassa vierraillutta Eddie Shaw’ta lukuun ottamatta jokaiselle kansainväliselle artistille (joukossa eläviä legendoja, Grammy-palkittua, Billboard-hittien tekijää, European Blues Challenge -voittajaa, maailman huipputanssitaiteilijaa etc. etc…) Stompin’ at the Savoy on myös samalla heidän ensivierailunsa Suomessa.

Stompin’ at the Savoy 2013, artistit
David Evans (USA) – Grammy-palkittu Evans on yksi blues-ympyröiden avainhahmoista, joka on varsinaisen työnsä eli etnomuusiikin professuurin (Memphisin yliopisto) ohella kirjoittanut bluesista lukuisia maailmanlaajuista huomiota saaneita kirjoja sekä pyörittänyt 1980-luvun alusta lähtien alan piireissä edelleen laajaa arvostusta nauttivaa High Water -levy-yhtiötä. Hän on myös erittäin ansioitunut muusikko, joka on levyttänyt omaa kantriblues-painotteista tuotantoaan vuodesta 1997 lähtien, vetänyt workshoppeja sekä esiintynyt niin soolona kuin eri yhtyeiden kera lukuisilla huomionarvoisilla areenoilla. Ensimmäisellä Suomen vierailullaan hänet nähdään Savoyssa akustisesti vain oman kitaransa säestyksellä.
Tommy Brown (USA) – Tommy Brown on legenda jo eläessään. Parhaiten hänet muistetaan rhythm’n’blues-klassikoistaan 50-luvulta, joihin lukeutuu myös vuoden 1951 Billboard #1-hitti Weepin’ & Cryin’. Korkeasta iästään (s. 1931) huolimatta Brown levyttää ja keikkailee yhä aktiivisesti ympäri maailmaa. Häntä luonnehditaan esiintyjäksi, joka saa yleisön tanssimaan, laulamaan, nauramaan ja itkemään yhden ja saman settinsä aikana.
Dr. Snout & his Hogs of Rhythm (FIN) – Suomalaisista eturivin muusikoista koostuva 6-henkinen yhtye säestää Savoyssa Tommy Brownia ja toimii jatkoklubien Dancehall Party -bändinä. Bändin juuret ulottuvat jo 70-luvulle ja sen jäseniä yhdistää rakkaus 40-50-lukujen jump bluesiin unohtamatta myöskään rock’n’roll- ja lauluyhtyevaikutteita. Klubilla Hogs of Rhythmin vieraina kuullaan mm. kotimaista doowop-kokoonpanoa The Relicsiä.
The Relics – Pääkaupunkiseudulta tuleva The Relics on Suomen ainoita autenttisessa 1950-luvun lauluyhtyehengessä esiintyviä doowop-kokoonpanoja, joka on tehnyt pitkään yhteistyötä juuri Hogs of Rhythm -orkesterin kanssa.

Demetria Taylor Blues Band feat. Eddie Taylor Jr & Eddie Shaw (USA) – Demetria Taylor (“The Bad Girl of the Blues”) ja Eddie Taylor Jr. ovat maailmankuulun blueslegendan Eddie Taylorin jälkeläisiä, jotka ovat omalta osaltaan tehneet mittavaa uraa bluesin parissa. Suomen ensivisiitilleen he saapuvat “kokomustan” kokoonpanonsa kanssa, jossa on mukana mm. niin ikään kuuluisa Chicago-bluesin taitaja, tenorisaksofonisti Eddie Shaw, joka on toiminut urallaan mm. Muddy Watersin sekä Howlin’ Wolfin bändien jäsenenä ja orkesterinjohtajana. Omia levytyksiä hän on tehnyt vuodesta 1978 lähtien. Demetria Taylorin viimeaikaisimpiin saavutuksiin lukeutuu vuoden 2012 Female Blues Vocalist Award, jonka myönsi The Bay Area Blues Society West Coast Hall of Fame.
Fabulettes (FIN) – Fabulettes on Mari Hatakan, Tiina Isohannin ja Saara Soisalon perustama vintage soul -yhtye, joka perustettiin vuonna 1993. Bändi esiintyi aktiivisesti koko 90-luvun mm. omilla suosituilla klubeillaan lähinnä pääkaupunkiseudulla Bändin kokoonpanon muusikot ovat tuttuja myös muista yhteyksistä ja sooloprojekteistaan.

Rita Engedalen & Backbone (NOR) – Stompinin skandinaavista ulottuvuutta edustava Rita Engedalen on vahvaääninen, amerikkalaisesta folkista ja bluesista vaikutteita musiikkiinsa ammentava laulajatar. Hän voitti European Blues Unionin järjestämän European Blues Challengen vuonna 2012. Suomeen Rita saapuu – hänkin ensi kertaa – taattua laatua tarjoavan Backbone-bändinsä kanssa.
Si Cranstoun & His Band (UK) – Viime vuodet kovassa nosteessa ollutta Si Cranstounia on häntäkin toivottu Suomeen jo jonkin aikaa. Nyt tämä klassisen upean lauluäänen sekä mukaansatempaavan esiintymistaidon omaava, jump-henkistä tanssittavaa rytmimusiikkiaan esittävä sekä eri puolilla Eurooppaa loppuunmyytyjä keikkoja vetävä karismaattinen esiintyjä saadaan siis bändinsä kanssa myös Stompiniin!
Clyde Wilder (USA) – Clyde Wilder on tunnettu amerikkalainen koreografi ja tanssija, joka on tanssinut lukuisten muusikkojen esityksissä (Jon Hendricks, Stevie Wonder etc etc) ja taitaa laajan kavalkadin tyylilajeja, joiden osalta häntä luonnehditaa näin: ” As the director of the Harlem Swingers he has captured the vocabulary of American Vernacular dance from its traditional influences and origins – African Dance – to its popular expressions of Swing Lindy Hop, jitterbug and other modern counterparts”.
Jussi Syren & the Groundbreakers (FIN) – Yhtye on yksi harvoja aktiivisesti jo vuosia eri puolilla maailmaa keikkailleista “USA:n ulkopuolisista” bluegrass-yhtyeistä. Laajalti tunnetun, useita levyjä julkaisseen, maailmalla runsaasti näkyvyyttä saaneen yhtyeen jäsenet ovat kaikki asiansa osaavia, pitkän linjan muusikoita.
Lena & the Slide Brothers (FIN) – Laajalla skaalalla amerikkalaisesta roots-musiikista vaikutteita emmentava Lena & the Slide Brothers koostuu sekin jo yli pari vuosikymmentä eri bändeissä soittaneista alan osaajista. Yhtyeen musiikki edustaa paitsi bluesia ja kantria, myös vivahteita soulista, rockista, bluegrassista ja gospelista.
STOMPIN’ AT THE SAVOY 2013 OHJELMA
Perjantai 5.4. klo 19
DAVID EVANS (USA)
TOMMY BROWN (USA) w. DR. SNOUT & HIS HOGS OF RHYTHM (FIN)
DEMETRIA TAYLOR BLUES BAND feat. EDDIE TAYLOR JR. & EDDIE SHAW (USA)
Lauantai 6.4. klo 18
FABULETTES (FIN)
RITA ENGEDALEN & BACKBONE (NOR)
SI CRANSTOUN & HIS BAND (UK)
+ extra: tanssitaiteilija Clyde Wilder (USA)
Pe.5.4 ja La 6.4. klo 22: Dancehall Party @ Ravintola Katsomo
DR. SNOUT & HIS HOGS OF RHYTHM (FIN),
THE RELICS (FIN) & guests & DJs
Sunnuntai 7.4. klo 11-17
MAXWELL STREET MARKET
Blues-roots-henkinen markkinatapahtuma Savoy-teatterin aulassa! Vintage-vaatemyyjiä, levykauppiaita, käsityöläisiä, soitinvalmistajia, akustisia live-esiintyjiä ym. ym.
Live @ Ravintola Katsomo klo 12-16
JUSSI SYREN & THE GROUNDBREAKERS (FIN)
LENA & THE SLIDE BROTHERS (FIN)
LIPUT: Pe 32,-, La 32,-, Pe-La yhteislippu 55,-/ Lapset 10,- (alle 15v) / Dancehall Partyt Ravintola Katsomossa vapaa pääsy / Sunnuntaina vapaa pääsy.
Ennakko: Savoy-teatteri ja Lippupalvelu www.lippupalvelu.fi
Tapahtuman järjestää Finnish Blues Society ry, mukana yhteistyössä Helsingin Kulttuurikeskus, U.S. Embassy Finland, Studiotec, Juurimusiikki ry.