Viides Sibafest järjestetään nyt toista kertaa Musiikkitalossa 25.1.–1.2. Yli 30 tapahtuman festivaali esittelee Taideyliopiston Sibelius-Akatemian monipuolista toimintaa.
– Olen rakentanut Sibafestin ohjelman luonnon kiertokulun ja ihmisen elämänkaaren tapahtumien innoittamana. Ihmisen koko elinkaari on täynnä erilaisia toistumia: vuorokausia, vuodenaikoja ja muita syklejä. Ohjelmassa on useita vuodenaikojen ympärille rakennettuja konsertteja, Sibafestin taiteellinen johtaja Gustav Djupsjöbacka kertoo.
Festivaalin aikana Musiikkitalon alalämpiössä haastatellaan presidenttipari Tarja Halosta ja Pentti Arajärveä, Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikulaa sekä kehoasiantuntija Pia Skibdahlia, jotka kertovat poikkeuksellisista elämänvalinnoistaan. Festivaaliviikon aikana Musiikkitalossa kuullaan myös yleisöluennot muistista ja valon vaikutuksesta ihmisen mieleen.
Sibafestin avaa lauantaina 25. tammikuuta lapsille ja vanhemmille tarkoitettu perhepäivä, jossa nuori yleisö saa tutustua Organo-salin urkuihin, laulaa ja leikkiä Mutaveijarit-yhtyeen kanssa sekä kokea Pekan ja suden tarinan. Avajaisillan konserttia tähdittävät amerikkalaisjazzarit John Scofield ja Jim McNeely. Päätöskonsertissa 1. helmikuuta kuullaan Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteria Mikko Franckin johtamana.
Festivaalin jazzantia
25.1. klo 19, Musiikkitalon konserttisali: John Scofield & JimMcNeely (USA) with Sibis Alumni Big Band. Liput: 41.50 €
Sibafestin avajaiskonserttia juhlistavan Sibis Alumni Big Bandin solisteiksi saapuvat erittäin meritoituneet yhdysvaltalaisvieraat, kitaristi John Scofield ja pianisti Jim McNeely.
Jazzhistorian arvostetuimpiin kitaristeihin kuuluva Scofield on soittanut useiden legendaaristen jazznimien, kuten Miles Davisin, Herbie Hancockin ja Charles Mingusin kanssa.
Useita Grammy-ehdokkuuksia sooloartistina niittänyt Jim McNeely on tuttu kaikista legendaarisimmista jazzkokoonpanoista aina Thad Jones/Mel Lewis Big Bandista Stan Getz Quartetiin.
Konsertin ohjelma koostuu John Scofieldin sävellyksistä, jotka Jim McNeely on sovittanut jazzorkesterille.
John Scofield, kitara
Jim McNeely, piano, kapellimestari ja sovitukset
Sibis Alumni Big Band
Jori Huhtala, basso
Jukkis Uotila, rummut
Sami Linna, kitara
Visa Mertanen, koskettimet
Trumpetit:
Teemu Mattson, Jukka Eskola, Tero Saarti, Mikko Karjalainen
Pasuunat:
Heikki Tuhkanen. Kasperi Sarikoski, Pekka Laukkanen, Jussi Vuorinen
Saksofonit:
Pope Puolitaival, Ville Vannemaa, Timo Lassy, Jussi Kannaste, Jari Perkiömäki
Konsertissa on väliaika.
Konsertin valokuvaaminen ja kaikentyyppinen nauhoittaminen on ehdottomasti kielletty.
Taideyliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan vapaaliput eivät ole voimassa tässä tapahtumassa.
25.1. klo 21, Musiikkitalon ravintola: Sibafestin avajaisklubi – Jari Perkiömäki Organic Baritone Quartet. Liput: 12.50 €
Svengaavaa soitantaa Suomessa harvoin kuullulla urkutrio + baritonisaksofoni -instrumentaatiolla. Ohjelmistossa on George Bensonin 1960-luvun levytysten innoittamia sävellyksiä sekä ikivihreitä jazzsävelmiä.
Jari Perkiömäki, baritonisaksofoni
Sami Linna, kitara
Mikko Helevä, Hammond-urut
Heikki Sandren, rummut
29.1. klo 21, Camerata, Musiikkitalo: Aikakaudet ja soundit kohtaavat – Mia Simanaisen Ajaton-kvartetti. 12.50 €
Mia Simanaisen Ajaton-kvartetti yhdistää jazzlaulun sekä viola da gamban ja huilun herkän soinnin Moog-syntetisaattorin ehtymättömiin mahdollisuuksiin. Arvoituksellinen yhtye vie kuulijansa musiikilliselle retkelle ei-kenenkään maahanKesto: n. 50 min.
Mia Simanainen, laulu
Kari Heinilä, huilut
Kari Ikonen, Moog-syntetisaattori
Mikko Perkola, viola da gamba
Koko ohjelma: www.sibafest.fi