Latvian pääkaupungissa Riikassa soitetaan heinäkuun alussa 2.-6.7.2013 perinteinen Rigas Ritmi -festivaali. Tapahtuman runkona on jazz- ja rytmimusiikki, jota tarjoilee Latvian omien muusikkojen lisäksi laaja kattaus kansainvälistä osaamista.
Tämän vuoden päätähtenä on grammy-palkittu amerikkalainen sokea jazzlaulajatar-pianisti Diane Schuur, jonka kolmen ja puolen oktaavin ääniala antaa hänen laululleen aivan omat sfäärinsä. Schuur esiintyy lauantaina 6.7. tapahtuman pääkonserttipaikan Rigas Kongresu namsin (Riikan kongressikeskus) päätöskonsertissa. Konsertin toinen esiintyjä on kanteleen eli latvialaisittain koklen soittaja Laima Jansone. Hänen tapansa improvisoida ja hallita instrumenttiaan jazzin kategoriassa on hämmästyttävää.

Kongressikeskuksen avauskonsertissa torstaina 4.7. esiintyy tänä vuonna parhaasta R&B -albumista Grammy -palkittu amerikkalainen jazzpianisti Robert Glasperia Experimentteineen. Luvassa on kattaus, jossa on yhteensovitettu modernia jazzia, hip-hopia ja R&B:ia. Illan toisena esiintyjänä kuullaan ” New Afrikan Jazzia” esittäjänä Somi trioineen. Tämän nigeria-new yorkilaisen laulajattaren tulkinnan sanotaan sisältävän Nina Simonen maanläheisyyttä ja Diana Reevesin laulun kauneutta.
Perjantain 5.7. päälava tarjoilee hammond-piano-vetoisen Medeski, Martin & Wood instrumentaalivauhdittelun. Tämän amerikkalaiskolmikon paketti sisältää seklaisen yhdistelmän jazzia, funkia… ties mitä, armotonta groovea, joka rikkoo genrerajoja laajalla improvisaatiollaan. Illan toinen esiintyjä on amerikkalainen Butterscotch, joka voitti 2005 ensimmäisen naisten beatboxin maailman mestaruuden ja pesi vuonna 2007 18 miespuolista kilpakumppaniaan voittaen West Coast Champion tittelin.
Leisure Park Egle tarjoilee keskellä Riikan vanhaa kaupunkia kolmena iltana jazzia ilmaiskonsertteina.
Torstain 4.7. kattauksessa kullaan Dominion Mania, pitempään jo Latviassa asunutta nigerialaista, joka yhdistelee evankeliumin sanomaa reggae-musiikkiin, siis jonkiinlaista gaspel-reggaeta. Toisena bändina on tanskalais-latvialainen Frank/Pashkevich Experienc, kitaristi Christian Frankin ja saksofonisti Deniss Paskevicsin luotsaama nelikko, jonka moderni jazz kohtaa inprovisaatioissaan katkelmia bluesista ja kauniin lyyrisista balladeista.
Nuori, ilmiöimäinen 15 -vuotias slovakialainen kitaristi Andreas Varady hämmästyttää kuulijoitaan mustalaisjazz osaamisellaan perjantaina 5.7.. Illan toisena kuullaan monikansallista K Trioa, joka voitti vuonna 2008 Young Nordic Jazz Comet -kilpailun. Trion musiikki on yhdistelmä jazzin virtuositeettia, rockin tunnetta ja aitoa soittamisen riemua. Illan kolmantena kuullaan jazzlaulajatar Laura Budreckytéa, joka voitti Riga Jazz Stage 2013 sekä Klaipedan Jazz Voices 2012 jazzlaulukilpailut.
Dynamic Groove Society, tanskalais-latvialainen, Rigas Ritmi 2013. sorvattu instrumenti-elektronisen musiikin projekti täräyttä käyntiin Leisure Park Eglen lauantain. Ja illan päätteeksi kuullaan eestiläisen basisti Heikko Remmellin Jam Sessionia. Heikko sijoittui toiseksi Nõmme Jazzin basistikilpailussa 2013 toukokuussa.

Latvialaisten vastine Mississippille on Daugava eli Väinäjoki, joka laskee mereen Riikan kohdalla. Kolmena festivaali-iltana on mahdollisuus nauttia jazzillisesta yöristeilystä Misisipi -jokilaivalla kello 23.00 – 01.30 välisenä aikana.
Jazztarjonnasta vastaavat mm. slovakialainen kitaristi Andreas Varady trioineen, Riga Jazz Quartet ja latvialais-tanskalainen Frank/Pashkevich Experience, gospel-reggae-taituri Dominion Man sekä israelilainen kitaristi Ori Dakari latvialaisen jazzlaulajatar Evelinen Protektoren kanssa.
Latvian radion studiolla on keskiviikosta perjantaihin master classeja, joissa opettajina Ori Dakari, kitara, Robert Glasper, piano, Butterscotch, beatbox, John Medeski, koskettimet ja Andreas Varady, kitara.
Riikaan on päivittäin useita lentoja Suomesta, joten Rigas Ritmi ei ole festivaalivaihtoehtona kuin reilun tunnin päässä esimerkiksi Helsingistä.