Kokemäenjoen rannassa aivan Porin keskustassa oli vuosisatoja vilkas tavara- ja henkilöliikennesatama aina 1960-luvun alkuun asti, jolloin liikenne hiipui ja loppui kokonaan. Rannoilla oli paljon erilaisia rakennuksia, mitkä palvelivat jokiliikennettä. Tänä päivänä näistä rakennuksista on jäljellä vain Gustaf Nyströmin suunnittelema, vuonna 1896 rakennettu puurakenteinen rantamakasiini, mikä toimi silloin höyrylaivaliikenteen välivarastona.
Sittemmin 1960-luvun taitteen tienoilta aina 1974 loppuun rakennus toimi mm. Porin Kiitolinja Oy:n tavaraterminaalina ja sen jälkeen se taisi olla jonkin aikaa paperivarastona. Rakennuksen jäätyä tyhjilleen ja tavallaan oman onnensa varaan sen purkaminen tuli ajankohtaiseksi kysymykseksi kaupungin päättäjille. Onneksi väliin tulivat Pori Jazz ry:n vaikuttajat ja erityisesti koko festivaalin alkuvoimana ja rakentajana alusta alkaen toiminut Jyrki Kangas painoi pontevasti päälle omalla visiollaan ranta-alueen kokonaiskäytöstä tulevien festivaalien aikana.
Tähän liittyi myös hanke makasiinirakennuksen vuokraamisesta, mikä ei kuitenkaan tahtonut saada tuulta purjeiden alle. Kaupungin päättäjistä osa oli kaikesta huolimatta purkamista vastaan ja kovan ”väännön” jälkeen rakennus vuokrattiin loppujen lopuksi ilmaiseksi, mutta Pori Jazzin piti sitoutua rakennuksen ylläpitoon sovituin ehdoin.
Café Jazzina, http://www.cafejazz.fi/, nykyään tunnettu rakennus avattiin virallisesti 3.7.1984. Ravintolatoimintaa ylläpitää nyt yrittäjäpariskunta Pia ja Jaakko Karumo. Normaalin ravintolatoiminnan ohessa Café Jazzissa on Pori Jazz -tapahtuman konserttien lisäksi live-musiikkiesityksiä viikoittain toukokuusta syyskuun loppuun.
Ensimmäisenä vuonna paikka oli auki vain heinäkuun, mutta seuraavana vuonna se pidettiin auki jo koko kesäkauden. Nyt 30-vuotista taivalta juhliva Café Jazz tunnetaan erityisesti Pori Jazzin yhtenä merkittävimpänä esiintymispaikkana. Seuraava vuonna (1985) Pori Jazz laajeni kahden viikonlopun yli kestäväksi 9 päiväiseksi tapahtumaksi ja Café Jazzissa pidettiin yksi Pori Jazziin liittyvä konsertti, kun Iris Rautio esiintyi 13.7.1985 siellä. Vuodesta 1986 lähtien Café Jazzin on toiminut festivaalien ajan jokapäiväisenä esiintymispaikkana, missä on käynyt soittamassa jazzin huippumuusikoita eri puolilta maailmaa. Näistä legendaarisista jami-illoista olisi varmasti monilla paljon kerrottavaa menneiden 30 vuoden ajalta.
Vuodesta 2010 alkaen Café Jazzin jami-illat on soitettu pääasiassa suomalaisin voimin. Taitonsa ovat päässeet näyttämään nuoren polven nousukiidossa olevat muusikot. Ohjelma rakentuu house band -ajattelumalliin, jolloin sama yhtye aloittaa illan 3-4 päivän ajan alkuviikosta ja loppuviikosta vaihtuu toinen kokoonpano ”kehiin”. Kun ilta on saatu avattua soittaa jokin suomalainen kokoonpano oman settinsä ja varsinaiset jamit jatkuvat puolilta öin, jolloin lavalla voidaan kuulla keitä tahansa festivaaleilla samanaikaisesti soittamassa olevia muusikoita. Malli on mielestäni erittäin hyvä, sillä se antaa nuorille lupauksille hyvän alustan päästä suuremman yleisön tietoisuuteen. Meillä on tänä päivänä suuri joukko erinomaisia nuoria jazzmuusikoita, jotka kestävät hyvin vertailun myös kansainvälisillä lavoilla, siis miksi ”haalia” esiintyjiä tarpeettomasti maailmalta jamittelemaan.
Vuosi 1984 oli muutenkin Pori Jazzin historiassa merkittävä, sillä ohjelmatarjonta oli paisunut lähes kaksinkertaiseksi edelliseen vuoteen verrattuna. Festivaalilla kävi arvioiden mukaan tuolloin 50000 ihmistä, mutta kaikesta huolimatta tulot jäivät pienemmiksi kuin menot. Katukeskusteluissa tapahtuman paisuminen herätti suorastaan pahennusta. Ajatukset tulevaisuudesta olivat enemmän ja vähemmän epäileviä, puhuttiin hullun rohkeudesta ja mammuttitaudista, mikä tulisi johtamaan festivaalin kaatumiseen. Kaksi vuotta myöhemmin tämä ennustus oli vähällä toteutua. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt ja kahden viikon kuluttua voimme nautiskella ”viisikymppisen” festivaalin juhlavuoden runsaasta musiikkitarjonnasta.
Artistipuolella oli huippukattaus, mutta osittain ehkä huonosta säästä johtuen Miles Davis ei kerännyt Kirjurinluodolle kuin kuutisen tuhatta kuulijaa, mikä oli suuri pettymys. Muitakin jazztaivaan suuria nimiä kävi esiintymässä vuonna 1984, Randy Brecker, Frank Foster, Lester Bowie, J.J. Johnson, Paquito D’Rivera, 48-henkinen Urban Sax, muutamia nimiä mainitakseni. Sarah Waughan muistetaan lisäksi esiintyjänä, joka pyysi yllättäen lavalle vasta 16-vuotiaan Severi Pyysalon täydentämään hänen trioaan ja keikan jälkeen kutsui hänet New Yorkiin esiintymään. Nyt 30 vuotta myöhemmin Severi elää uutta nousukautta yhtenä maailmanluokan vibrafonistina. Senkin voi tänä vuonna käydä toteamassa Café Jazzissa heti avauspäivänä lauantaina 11.7.
Café Jazz koko viikon ohjelma 2015
Lauantai 11.7.2015
21:00 House band warm-up: Mikael Myrskog Trio
22:00 Lightboxer
00:00 Midnight Jam Session with special guest Severi Pyysalo
01:00 Open Jam Session
Sunnuntai 12.7.2015
21:00 House band warm-up: Mikael Myrskog Trio
22:00 Elena & The Rom Ensemble
00:00 Midnight Jam Session hosted by Mikko Karjalainen
01:00 Open Jam Session
Maanantai 13.7.2015
21:00 House band warm-up: Mikael Myrskog Trio
22:00 Adele Sauros Quartet
00:00 Midnight Jam Session hosted by Mikko Karjalainen
01:00 Open Jam Session
Tiistai 14.7.2015
21:00 House band warm-up: Mikael Myrskog Trio
22:00 Reiska Laine Band
00:00 Midnight Jam Session hosted by Mikko Karjalainen
01:00 Open Jam Session
Keskiviikko 15.7.2015
21:00 House band warm-up: Seppo Kantonen Trio
22:00 Jori Huhtala 5
00:00 Midnight Jam Session with special guest Jari Perkiömäki
01:00 Open Jam Session
Torstai 16.7.2015
21:00 House band warm-up: Seppo Kantonen Trio
22:00 NYConnection
00:00 Midnight Jam Session with special guest Timo Lassy
01:00 Open Jam Session
Perjantai 17.7.2015
21:00 House band warm-up: Seppo Kantonen Trio
22:00 Jukka Eskola & Verneri Pohjola Head to Head
00:00 Midnight Jam Session with special guest Jussi Kannaste
01:00 Open Jam Session
Lauantai 18.7.2015
21:00 House band warm-up: Seppo Kantonen Trio
22:00 Antti Lötjönen Quartet East
00:00 Midnight Jam Session with special guest Teemu Viinikainen
01:00 Open Jam Session
Sunnuntai 19.7.2015
21:00 House band warm-up: Seppo Kantonen Trio
22:00 Koko Jazz Orchestra
00:00 50th Final Jam Session