Vuonna 2013 ensimmäisen kerran järjestetty Porvoo Jazz Festival löysi tiensä kävijöiden sydämiin. Tänä vuonna, torstaista sunnuntaihin, 11 -14.9.2014 järjestettävä festivaali täyttää Porvoon kulttuuritalo Grandin ja vanhan kaupungin ravintolat kansainvälisellä huipputason jazzmusiikilla. Loistava esiintyjäkaarti, ja laaja yhteistyö eri kumppaneiden kanssa takaa, että Suomen viihtyisin festivaali on saapunut jäädäkseen.
Pääkonsertit Kulttuuritalo Grandissa
Torstaina, 11.9. esiintyy kaksi yhtyettä: Barcelonalainen kitaristi, Jaume Llombart ottaa yleisönsä kvartettinsa voimin, jossa soittavat myös málagalainen tenorisaksofonisti Enrique Oliver, sekä ateenalainen urkuri, Giorgos Kontrafouris.

Australialainen pasunisti, ja laulaja Dan Barnett johtaa yhtyettä, jossa kuullaan myös samettiäänistä pariisitarta, Tricia Evy:ä. Heitä säestää Riitta Paakki, piano Ville Herrala, kontrabasso sekä Thomas Rönnholm, rummut.
Perjantaina, vivahteikas urku/puhallinyhtye André Sumelius: Tonight at Noon, jota luotsaa festivaalin taiteellinen johtaja Sumelius, täydentyy loistavista kanssasoittajista: Trumpetisti Jukka Eskola, saksofonistit: Mikko Innanen, ja Jussi Kannaste sekä uruissa Mikko Helevä.
Jazzperjantain Grandissa päättää Yhdysvaltalainen, dynaaminen urkuri Sam Yahel, trionsa kera, jossa kuullaan urkujen lisäksi myös hänen pianonsoittoaan, sekä huippumuusikoita Matt Penmania sekä Jochen Rückertiä.
Lauantain konserttiosuus koostuu niin ikään kahden artistin konserteista. Ensimmäisenä, yleisön suosikki, Timo Lassy Bandin svengaava klubijazz, sekä jälkimmäisenä Yhdysvaltalaisen pianistin, Eric Lewis:in ”ELEW Rockjazz”. Wynton Marsalisin sekä Elvin Jonesin yhtyeistä tunnettu pianisti laajentaa jazzmusiikin sfäärejä karismaattisella soitollaan.
Jazzjamit
Festivaalin jazzjamit järjestetään joka iltana (to-la), 11.- 13. 9. Zum Beispiel -ravintolassa, Porvoon vanhassa kaupungissa. Jazzjameissa nuoremmat sukupolvet kohtaavat kokeneemman, ja tunnelmasta nautitaan yömyöhään festivaalilla esiintyvien artistien musisoinnin vauhdittamana. Jameja isännöi Mikko “Gunu” Karjalainen, yhtyeineen. Edellä mainitun lisäksi, Porvoo Jazz Festival tarjoaa erinäisiä pienimuotoisia konsertteja Porvoon vanhan kaupungin ravintoloissa.
Hyväntekeväisyyskonsertti
Sunnuntaina, 14.9. Porvoon Tuomiokirkko tarjoaa loistavan akustiikkansa hyväntekeväisyystapahtumalle, jonka ohjelma julkaistaan myöhempänä ajankohtana.
Aikataulut ja hinnasto
Konsertit kulttuuritalo Grand, Piispankatu 28, 06100 Porvoo
Torstaina, 11. syyskuuta kello 19:00 – Ovet auki 17:30, liput ennakkoon 35 €, ovelta 40 €
Perjantaina 12. syyskuuta 2014 ello 19:00 – Ovet auki17:30, liput ennakkoon 45 €, ovelta 50 €
Lauantaina 13. syyskuuta 2013 kello19:00 – Ovet auki 17:30, liput ennakkoon 45 €, ovelta 50 €
Sunnuntaina 14. syyskuuta kello 16.00 Hyväntekeväisyyskonsertti Porvoon tuomiokirkossa
Festivaalipassi kaikkiin konsertteihin Kulttuuritalo Grandissa: ennakkoon €95
Loungepaketti (sisältää tarjoilun) yhden illan konsertteihin Kulttuuritalo Grandissa: ennakkoon €78, ovelta €90 !Liput
Lippupaketteja sähköpostitse: tickets@porvoojazzfestival.com. Lippuja saatavina myös käteisellä Digelius Music:ista, Helsingin Viiskulmasta, Zum Beispiel ravintolasta, Porvoossa, Kulttuuritalo Grandista sekä www.tiketti.fi