Viime vuonna kotimaisin voimin toteutettu Pori Jazz tarjoaa tänä vuonna Lokkilavalla 14.-16. heinäkuuta vankan annoksen kansainvälistä ja kotimaistakin jazzia. Mukana on vanhojen asemansa jo vakiinnuttaneiden artistien lisäksi monia uusia nousussa olevia muusikoita ja laulajia. Maksullisten konserttien lisäksi Porissa on tarjolla myös useita ilmaiskonsertteja, joissa esiintyy myös monia kotimaisen jazzin kärkiyhtyeitä.
Lokkilavan tuttuihin Porissakin ennen kuultuihin artisteihin kuuluu Charles Lloyd, joka tällä kertaa esiintyy The Marvels-nimeä kantavan trion kanssa. Siinä soittavat kitaristi Bill Frisell, basisti Reuben Rogers ja rumpali Eric Harland. Lloyd on heidän kanssa levyttänyt viimeksi viime vuonna.
Myös tenoristi Joe Lovano ja trumpetisti Dave Douglas ovat ennenkin soittaneet Porissa, mutta heidän Sound Prints-yhtyettään ei täällä ole ennen kuultu. Yhtye perustettiin kymmenkunta vuotta sitten Wayne Shorterin musiikin kunniaksi ja he ovat tehneet muutaman levyn Blue Notelle.
Altisti Kenny Garrett esiintyi Porissa kvartettinsa kanssa 2005. Ensimmäisen kerran häntä kuultiin siellä Miles Davisin bändissä 1987. Down Beatin lukijaäänestyksen altistisarjan monsti voittanut Garrett sai runsaasti kehuja viime vuonna ilmestyneessä afroamerikkalaisen musiikin musiikin juuri luodanneesta Sounds from the Ancestors-albumistaan, joka on myös hänen ohjelmistonaan Lokkilavalla.

Nuoriin Blue Note-artisteihin kuuluvat altisti Immanuel Wilkins ja vibrafonisti Joel Ross, jotka molemmat ovat myös esiintyneet monien nimekkäiden vanhempien artistien kanssa. Molemmilta on tullut tänä vuonna uusi hyvän arvostelumenestyksen saanut levy, joiden sisältöä on varmaankin kuultavissa Porissa.
Lokkilavan artistien joukossa on kolme laulajatarta. Yksi heistä on Cécile McLorin Salvant, joka usean viime vuoden aikana on suvereenisti voittanut Down Beatin äänestyksen laulajatarien sarjassa. Hänen asemaansa kuvaa sekin, että pari vuotta sitten hän sai arvostetun McArthur-palkinnon, joka yleensä on myönnetty jo pitkän uran tehneille artisteille.
Taiteilijanimellä Lady Blackbird esiintyvä länsirannikon diiva Marley Munroe kunnostautui runsas vuosi sitten ilmestyneellä esikoisellaan jazzstandardien ja soulin versoimiseen. Lauantain konsertin avaaja Gretchen Parlato debytoi jo parikymmentä vuotta sitten, mutta on ollut välillä sivussa perheen lapsiluvun kasvaessa. Hänen erityisenä vahvuusalueenaan on brasilialainen musiikki.

Suomalaista antia Lokkilavalla on torstain konsertin avaava Juhani Aaltonen Celebration, jossa mukana on useita Junnun pitkän uran eri vaiheissa hänen kanssaan soittaneita muusikkoja. Perjantain avaaja on basisti Jori Huhtala, jonka johtama seitsenhenkinen Talambo on pari vuotta sitten toteutetun studioprojektin peruja. Lauantaina on vuorossa Linda Fredrikssonin Juniper, lukuisia palkintoja saaneen levyn pohjalle syntynyt kokoonpano, jonka esiintyminen viime marraskuun Tampere Jazz Happeningissa oli yksi festivaalin kohokohdista.
Ilmaiskonsertteja Poriljongissa
Pori Jazzissa on Kirjurinluodon maksullisten konserttien ohella lukuisia jo perjantaina 8. heinäkuuta käynnistyviä ilmaiskonsertteja, joissa esiintyjijinä on monia nimekkäitä kotimaisia kokoonpanoja kuten Rinneradio (8.7.), Iro Haarla Electric Ensemble (9.7.), Olli Soikkeli Quartet (10.7.), Varre Vartiainen (11.7.), Mirja Mäkelä Trio (12.7.), Jyrki Kankaan muistoa kunnioittava Eero Koivistoinen & Pori Big Band sekä Jukka Eskola Soul Trio (13.7.), Raoul Björkenheim Trio (14.7.), Maxxtet (15.7.), F# featuring Pepa Päivinen (16.7.).
Ilmaiskonsertit järjestetään Lokkilavan sisäänkäynnin tuntumaan nousseessa katetussa Poriljonki-paviljongissa.
Jamit Kehräämössä
Festivaalien jam sessiot 13.-16.7. järjestetään puuvillatehtaan alueella sijaitsevassa Kehräämössä. Jami-isäntänä on edellisvuosien tapaan Mikko ”Gunu” Karjalainen. Housebändissä soittavat pianisti Tuomo Uusitalo, basisti Nathan Francis ja rumpali Markus Ketola. Kami-illoissa on vaihtuvat teemat. Keskiviikon 13.7. jameissa muistellaan Pori Jazzin pitkäaikaista taiteellista johtaja Jyrki Kangasta, jonka elämäntyötä kunnioittava monumentti paljastetaan Kirjurinluodossa samana päivänä.
Tarkemmat tiedot Pori Jazzin muusta ohjelmasta, ilmaiskonserttien kaikista esiintyjistä ja aikatauluista, pääsylipuista ym. löytyvät porijazz.fi-sivustolta.
Lokkilavan aikataulut:
Torstai 14.7.
14.30-15.30 Juhani Aaltonen Celebration
16.30-17.30 Lady Blackbird
18.45-19:45 Joel Ross ”Good Vibes”
21.00-22.15 Kenny Garrett And The Sounds From The Ancestors
Perjantai 15.7.
14.30-15.30 Talambo
16.30-17.30 Immanuel Wilkins Quartet
18.45-19.45 Sons Of Kemet
21.00-22.15 Dave Douglas & Joe Lovano Quintet: Sound Prints
Lauantai 16.7.
14.30-15.30 Gretchen Parlato
16.30-17.30 Linda Fredriksson Juniper
18.30-19.45 Charles Lloyd feat. Bill Frisell
21.15-22.15 Cécile McLorin Salvant