– Järjestämme yhteistyössä Suomen PerinneJazz ry:n kanssa monipuolisen, uuden jazzfestivaalin Kuopio Winter Jazz by Genelec 22.-23.2.2023, kertoo Kuopio Jazz & Blues ry:n puheenjohtaja Tomi Kämäräinen. – Tapahtuman tarkoituksena on parantaa perinteisen jazz-musiikin tunnettuisuutta Pohjois-Savossa ja kannustaa myös nuorempia muusikoita jazz-kulttuurin piiriin.

– Festivaalimme alkaa ke 22.2. klo 19.00–22.00 ilmaistapahtumalla King´s Crown ravintolassa, jossa on tarjolla konsertti ja jamit. Konservatorion oppilaista koottu houseband Quadruple Trouble esittää Stevie Ray Vaughanin musiikkia. Muusikot (kuvassa vas.) Lauri Vuolteenaho basso, Peenu Kesänen kitara, Kalle Sedergren rummut ja Tea Sorjonen laulu.
Housebandin setin jälkeen jameihin osallistuvat myös vierailevan yhtyeen Classic Jazz Society Quintetin jäsenet. King´s Crownin illan isännöi rumpali, säveltäjä Tomi Kämäräinen. Hän on koulutukseltaan musiikin maisteri ja toimii musiikkipedagogina muun muassa Kuopion konservatoriossa.

Pääkonsertti Taidelukio Lumitilla
Festivaalien pääkonsertti The Story of Jazz pidetään to 23.2. klo 19.00–21.30 upouuden Taidelukio Lumitin näyttämöllä. Konsertti on ensimmäinen julkinen tapahtuma syksyllä valmistuneessa taidelukiossa.
Musiikkineuvos Seppo Hovin ja klarinetisti Antti Sarpilan tähdittämä Classic Jazz Society Quintet sekä lehtori Pekka Toivasen johtama Savonia Jazz Workshop vievät matkalle läpi klassisen jazzin historian.
Savonia Jazz Workshopin soittajat ovat Savonia AMK:n oppilaita (artikkelikuvassa vas.): Tiina Väätäinen laulu, Tiina on työskennellyt Kuopion perusopetuksen musiikkikasvattajana jo jonkin aikaa, pian osaaminen täydentyy laulupedagogin pätevyydellä. Aaro Rossinen piano, “Taiteilija Rossinen” on klassisesta maailmasta rytmimusiikkiin siirtynyt käännynnäinen, jonka innostus jazziin on osin Suomen PerinneJazz ry:n myyräntyön hedelmää. Mitä on jazz ilman heleää flyygelityöskentelyä? Samuli Kotavalko, Mäntsälästä lähtöisin oleva rumpali. Erilaisia keikkoja soittaessa ja myös kevyen musiikin parissa. Tavoite saada aina hyvä svengi päälle. Tuomas Jaakola basisti. “The End”. Miikka Miinala, 30-vuotias rumpali Kuusamosta, joka on musiikillisella matkallaan soittanut erilaisissa kokoonpanoissa rockin, funkin, popin, bluesin ja punkin merkeissä. Uusimpana tuttavuutena jazzmusiikki ja Saara Sairanen huilu, Saara soittaa Pekka Toivasen kanssa lähellä ja ah, kuitenkin niin kaukana (kaksi oktaavia välimatkaa). SJW on Pohjois-Savon ambitukseltaan laajin puhallinsektio.

Classic Jazz Society Quintetissa soittavat: Seppo Hovi, pianisti, musiikin ja musiikkitaustaisen viihde- sekä tarinagenren moniosaaja/TV-juontaja, Antti Sarpila, saksofonisti/klarinetisti/sovittaja, maamme kansainvälisesti tunnetuin jazzmuusikko ja Pekka Toivanen Louis Armstrong -palkittu musiikin maisteri, saksofonisti/klarinetisti.
Kompista vastaavat Wade Mikkola, kontrabasisti/musiikin maisteri/toiminut opettajana mm. Pop & Jazz Konservatoriossa ja Sibelius Akatemiassa sekä Jartsa Karvonen, kysytty suomalainen rumpali/rumpujen soiton opettaja/TV-muusikko.

Konsertissa sukelletaan syvälle perinnejazzin sieluun, kunkin aikakauden tyylillisiin maisemiin ja rytmeihin. New Orleansin kaduilta ja kapakoista lähtee matka Missisippiä seilaillen Chicagoon ja New Yorkin Harlemiin. Siellä swingin syke muotoutuu aikansa populaarimusiikiksi. Melodia, soinnut ja svengi ovat kunniassaan matkallamme klassisen jazzin historian pyörteissä.
Konsertin juontaa ja taustoittaa Seppo Hovi.

Festivaalitapahtumaan sisältyy myös Seppo Hovin luento kuopiolaisille musiikin opiskelijoille ja opettajille sekä CJSQ:n muusikoiden pitämä “jazzklinikka”.
Pääkonsertin lippujen hinnat: peruslippu 29,50 €/kpl, alennettu 26,50 €/kpl, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja varussotilaat. Lippujen myynti: www.tiketti.fi sekä R-kioskeissa.
Kuopio Jazz & Blues ry (KJB) on perustettu vuonna 1997 ja sen tarkoituksena on edistää jazz- ja bluesmusiikin harrastusta ja tietoutta Kuopion seudun alueella sekä toimia alueen jazz- ja bluesmuusikoiden ja -harrastajien yhteyselimenä. Puheenjohtaja Tomi Kämäräinen.
Suomen PerinneJazz ry (SPJ) on vuonna 2012 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on perinteisen jazzmusiikin – erityisesti swingin – vaaliminen, sekä siihen liittyvän toimintakulttuurin säilyttäminen ja edistäminen. Puheenjohtaja Senior Advisor Jukka Laitasalo.
Konserttipaikat:
Ravintola King´s Crown, Kuninkaankatu 22, 70100 Kuopio Puh. 040 127 9591
Taidelukio Lumit, Koljonniemenkatu 48–50, 70100 Kuopio

Lisätietoja:
Tomi Kämäräinen 040-962 7712, Martti Koljonen 050-592 5699 ja
Pekka Toivanen 044-785 7429