Lahti Big Band ry ja Möysän Musaklubi ovat päässeet sopimukseen Lahden Jazztorin järjestämisestä. Ratkaisu pitää hengissä pitkän ja katkeamattoman perinteen, jolla on juuret jo vuodessa 1989.
Jazztorin 2016 avaa sunnuntaina 11.9. järjestettävä ilmaiskonsertti, jossa kuullaan Lahden Gospelkuoroa ja Tiirismaan lukion yhtyeitä. Ilmaiskonsertin jälkeen sunnuntai-iltana konsertoi nuorten ammattilaisten muodostama 18-henkinen Sointi Jazz Orchestra, jolle on ominaista big band -perinteistä poikkeavat sovitusratkaisut ja monipuolinen vaihtosoitinten käyttö.

Kahden välipäivän jälkeen lavalle nousee Lahdesta lähtöisin oleva Mia Simanainen raja-aitoja ennakkoluulottomasti ylittävän Ajaton-yhtyeensä kanssa. Torstai on varattu LBB:n isännöimälle yritystapahtumalle, ja loppuviikko mennään big band -vetoisesti.
Perjantaina kuullaan kahta isoa orkesteria, kun Tuusulanjärvi Big Band laulusolisteineen tulee viihdyttämään yleisöä ja LBB esittelee uuden Marilyn Monroe -ohjelmistonsa. Lauantain päätöskonsertti on samalla Ismo Haaviston ja LBB:n yhteisen levyn julkistamistilaisuus. Louie Digman (UK) boogie woogieineen johdattelee tunnelmaan.
– Lahti Big Band haluaa pitää yllä ja entisestään vahvistaa siteitään koko lahtelaiseen kulttuurikenttään ja tarjota kaupunkilaisille elämyksiä isolla orkesterilla, sanoo LBB:n puheenjohtaja Timo Mäkelä.
Antti Puhakka Möysän Musaklubista pitää yhteistä pelinavausta tervetulleena.
– Jazztori täydentää hyvin ohjelmatarjontaamme. Uskon, että tapahtumat vetävät paikalle myös sellaisia kuulijoita, joille kiitetty konserttitilamme ei vielä ole tullut tutuksi.
LBB on tehnyt yhteistyösopimuksen Sibeliustalosta yrittäjäksi siirtyneen Taneli Tuomaalan edustaman Sponssaamo-palvelun kanssa. Sponssaamon kautta sponsorit pääsevät rakentamaan Jazztorille uutta tulevaisuutta, kun tarjolle tulee kumppanuuspaketteja, joista yhteistyöyritykset pääsevät valitsemaan mieleisensä.

– Suomalaisessa sponsoroinnissa on paljon hyödyntämätöntä kasvupotentiaalia markkinointiviestinnän välineenä, erityisesti kulttuurin kentällä. Lahden Jazztori edustaa perinteikkäänä kaupunkitapahtumana ja alueellisena tapahtumamediana sellaisia yhteisöllisiä arvoja ja tavoitteita, joihin päijäthämälaisten yritysten kelpaa kumppaneina kiinnittyä. Kumppanuuksien kautta Jazztorilla on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa uudelle tasolleen jo Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017, toteaa Taneli Tuomaala Sponssaamosta.
Lahden Jazztori 2016
Möysän Musaklubi, Viipurintie 2, 15150 Lahti
Sunnuntai 11.9. klo 14.00 – ilmaiskonsertti
Tiirismaan musiikkilukiolaiset
Lahden Gospelkuoro, johtaa Marjaana Turunen
Sunnuntai 11.9. klo 18.00 – liput 15 €
Sointi Jazz Orchestra
Keskiviikko 14.9. klo 20.00 – liput 15 €
Quartet Ajaton
Torstai 15.9.
Yksityistilaisuus, Lahti Big Band
Perjantai 16.9. klo 20.00 – liput 15 €
Tuusulanjärvi Big Band, johtaa Petri Krzywacki, solisteina Tuula Kolehmainen, Tünde Mäkäräinen, Arto Alaspää ja Pauli Schukov
Marilyn Monroe -show – Lahti Big Band, johtaa Erno Tiittanen, solisteina Marilii ja Elina Pakkanen
Lauantai 17.9. klo 20.00 – liput 15 €
Louie Digman (UK)
Ismo Haavisto, Masa Orpana & Lahti Big Band, johtaa Erno Tiittanen – levynjulkaisukonsertti
Liput Tiketistä (www.tiketti.fi) ja Möysän Musaklubista
Erikoistarjous: Kaikkien muiden Jazztori-konserttien pääsylipulla pääsee myös 14.9. keskiviikkoillan konserttiin!