Festivaalin taiteellinen johtaja, nykyään Madridin konservatoriossa flamenco-kitaransoittoa opettava Mannola sanoo haluavansa tarjota festivaaleilla eri tyylejä edustavia kitaristeja osoittamaan kitaran monipuolisia mahdollisuuksia. Oregon-yhtyeessä soittaneen ja myös merkittävän soolouran tehneen Townerin lisäksi kuultavissa on Mannolan mukaan yksi tämän hetken johtavista flamenco-soittajista Antonio Rey. Flamencoa tarjoaa myös Mannolan ja tanssija Aylin Bayarzin seurue, jossa on mm. kaksi laulajaa ja tanssijaa.
Aivan toisenlaista kitarisimia taas edustaa etnisesti Krimin tataareihin kuuluva Enver Izmailov, jonka omaperäistä tapping-tyyliä kuultiin Suomessa ensi kerran parikymmentä vuotta sitten.
Festivaalilla kahdesti esiintyvän Mannolan lisäksi toinen suomalaisesiintyjä on Raoul Björkenheim, joka esittää Cafe Carusellin konsertissaan säveltämänsä uuden sarjateoksen. Björkenheim luonnehtii ditä pitkälti sävelletyksi työksi, jonka nuotinnosta hän kertoo tarjoavansa myös muiden kitaristien käyttöön.
Kanneltalossa, Savoy-teatterissa ja Carusellissa järjestettävien konserttien lisäksi tarjolla on myös kaksi mestarikurssia, joiden opettajina ovat Ralph Towner ja Antonio Rey. Mannolan mukaan molemmat kurssit tarjoavat täysipainoista opetusta.