Radiojazzlegenda Åke Grandellin perustama festivaali järjestetään 3.-5.3. Kauniaisissa viidennen kerran. Luvassa on jälleen monipuolista huippujazzia maamme parhaiden jazzmuusikoiden ja solistien tulkitsemana. Mukana on mm. Bianca Morales (voc), Jukka Perko (sax), Marian Petrescu (p), Charlotta Kerbs (voc) ja Teppo Salakka (p) sekä mainio Grani Big Band Marko Vasaman johdolla.
Festivaalit alkoivat vuonna 2013 Åke Grandellin ajatuksesta viettää ”kunnolliset” 75-vuotisjuhlat kotikaupungissaan. Ja mistään pienestä tapahtumasta ei ollut kyse. Åke, joka tunsi suurimman osan pohjoismaitten jazzmuusikoista onnistui saamaan mm. Bengt Hallberg’n, Hacke Björkstèn’n, Joonas Raution, Antti Sarpilan, Seppo Kantosen, Mikael Neumann’n, Pekka Sarmannon, Keith Hall’n, Pentti Lasasen sekä Kepa Kettusen ensimmäiselle jazzfestivaalilleen.
– Tapahtuma onnistui yli odotusten ja yleisö “vaati”, että tästä tulisi jokavuotinen jazzjuhla. Tämän takia perustimme yhdistyksen, jotta festivaalin järjestäminen olisi helpompaa. Monen vakavan sairauden uuvuttamana Åke kuoli juuri ennen vuoden 2015 jazzfestivaalia. Tarkoituksemme on kuitenkin järjestää näitä tapahtumia niin kauan kuin melodista jazzmusiikia rakastavaa yleisöä riittää, kertoo yhdistyksen vetäjä Rabbe Hjelt.
Musiikki- ja viihdetoimittaja Åke Grandell (1938-2015) työskenteli Ylen musiikkitoimittajana 35 vuotta. Jazzväki tunsi Åken hienoista jazzohjelmista ja erilaisten tapahtumien luontevana juontajana sekä tuottaja-toimittajana. Erityisellä lämmöllä me jazzin ystävät muistamme legendaarisen ”Morgonjazzin”. Siinähän Åke herätti kuulijat samettisella äänellään lauantaiaamuisin ” God Morgon, God Morgon”. Varsinkin vanhemman jazzin ystävät saivat kuunnella sellaista toivejazzia, jota ei muilta kanavilta juuri koskaan kuultu. Saimme myös paljon ”sisäpiiritietoa” jazzista ja sen tekijöistä leppoisassa muodossa hänen ehtymättömästä tietopankista.

Åken Jazzfestivaali 3.3-5.3.2017
Perjantai 03.03.2017, klo 19, Uusi Paviljonki (Läntinen koulupolku 3, Kauniainen )
The Petrescu Jazz Trio & Monica Aspelund voc,
Saamme kuulla mm. Lady be Good, Girl from Ipanema, Stardust, Take Five, Memories musikaalista Cats, Waltz for Debbie Monica Zetterlundin ohjelmistosta ym.
Lauantai 04.03.2017, klo 14 & 19, Uusi Paviljonki
Bianca Morales voc, Jukka Perko saksofoni, Juha “Jay” Kortehisto pasuuna, Marian Petrescu piano, Mihai Petrescu kontrabasso sekä Grani Big Band Marko Vasaman johdolla.
Soitamme mm Cole Porter’in, Duke Ellington’in, Thad Jones’in sekä Bianca Morales’in kappaleita ym.
Sunnuntai 05.03.2017, klo 18, Kauniaisten kirkko (Kavallintie 3, Kauniainen)
Charlotta Kerbs voc ja Teppo Salakka piano.
Saatte kuulla mm melodiat Jump for Joy, Sermonette, This Little Light of Mine, Just a closer Walk with Thee, The Preacher, Mercy Mercy Mercy sekä kappaleita Duke Ellingtonin Sacred Concert’ista ym.
Liput: 22€/20€ Lippuvaraukset: info@gbb.fi tai 040 903 0000
Järjestäjä: Kauniaisten jazzmusiikin kannatusyhdistys ry
Info: www.gbb.fi