Kesää on vielä jäljellä vaikka edessä on elokuun ensimmäinen viikko. Tällä kertaa kyseessä on se vuosi kun Haminassa tattoillaan kansainvälisissä merkeissä. Kuusi päivää sotilassoittoa, puhallinmusiikkia, jazzia, poppia, viihdettä ja isänmaallista yhteisoloa.
Sotilassoittokunnat ympäri maailmaa ovat kouluttaneet loistavia puhallinmuusikoita ja rumpaleita. Jazz sai alkujuurensa amerikan sisällissodan jälkeen kun divareihin ilmestyi halpoja sotilaskäyttöön tarpeettomia soittimia, samanaikaisesti kun kansa janosi viihdettä.

Maailmansodan aikana viihdettä tarjosivat niin Glenn Miller Big Band kuin kotoisilla rintamilla viihdytyskiertueilla esiintyneet muusikot.
70-luvulla Kaartin soittokunta esitti mus. maj. Teuvo Laineen Humppa ykköstä ja kakkosta, tehden niihin ensimmäisiä suomalaisia koristemarssikuvioita. Ja tähän on tultu…
Hamina Tattoo kokoaa muutaman vuoden välein donitsi-kaupunkiin soittokuntia ja kevyempiä huippumuusikoita. Varaslähdön heinäkuun viimeisenä ottaa nuoren yleisön suosikki Robin.
Siitä sitten mennään kiihtyvään, mutta silti rytmissä pysyvään tahtiin kohti viikonloppua.
Toki sunnuntaipäivä käynnistyy junior-tattoolla yhteistyössä Sibelius Akatemian ja Suomen Puhallinorkesteriliiton kanssa. Nuorna vitsa väännettävä, siis kaikki isovanhemmat viekää lapsenlapsenne sinne, niin perinne jatkuu.
Maanantaista lähtien sotilasmuusikot aloittavat kokoontumisajonsa kohti Haminaa. Helsingissä soitetaan vielä mini-Tattoo Helsingin Senaatintorilla klo 12. Haminassa illan klubikeikalla esiintyy ”kovaa-ja-korkealta” – Timo Kotipelto. All Stars bändin vahvistuksena Varusmiessoittokunnan brassi ja rumpuryhmä.
Päivittäin klubiteltassa esiintyy joukko puhallinorkestereita ja illalla aina sitten suurempi tähti, tiistaina Diandra Ilmavoimien Big Bandin kanssa. Air Force BB julkaisi viime viikolla loistavan CD:n johon varmasti palataan sivuillamme myöhemmin. Tiistai-illan päättää Kaartin soittokunta Leif Segerstamin johdolla ja teoksena Holstin Planeetat.
Keskiviikkona klubiteltan täyttää diskon rytke. Kaksikymmentä albumia julkaissut Earth, Wind & Fire oli 1970-luvulla suosionsa huipulla. Yhtyeen musiikissa näkyvät 1970-luvun R&B:n elementit, soul, funk ja disko, ja nimenomaan musta sellainen. Kyseessä on biletys-musiikki, mutta taiturilliset sovitukset ja ilmiömaiset soittajat mahdollistavat myös nautiskelun kuuntelemalla.
Trumpetisti Tero Lindberg on sovittanut EWF:n biisejä big bandille. Bändinä toimii Kaartin soittokunnan BB. Laulusolisteina toimivat Sami Pitkämö, Osmo Ikonen ja Heini Ikonen. Stemmalaulu ja solistien vuorottelu on tunnusomaista tämän esikuvan musiikille ja nyt kemiat ovat todella kohdallaan.
Loppuviikon klubi-illat kuluvat Waltteri Torikan, Varusmiessoittokunnan show bandin ja Jean S:n seurassa.
Jazzia on tarjolla neljän illan verran. Keskiviikkona Jazzpalatsissa aloitta huipputrio Antti Sarpila, Ženja Gimer ja Keith Hall. Luvassa on ilottelua Benny Goodmanin musiikin merkeissä. Torstaina meno jatkuu toisen suuren saksofonistin, Jukka Perkon johdolla. Mukaan liittyvät Antti Lötjönen ja Teppo Mäkynen. Kolme ajatusvirtaa syöksyy vuolaana samaan suuntaan ja kuusi kättä muuttaa kaiken todeksi.
Perjantaina nautitaan lauletusta jazzista, kun Johanna Försti tarttuu mikrofoniin ja Henri Mäntylä asettuu pianon taakse. Ilta on omistettu monimuotoisuudelle. Luvassa on musiikkia Laila Kinnusesta Adeleen ja Olavi Virrasta Guns N´ Rosesiin. Keikalla vierailee myös sousafonin suurvisiiri, Hamina Tattoon vuoden muusikko 2014, Kaartin soittokunnan tuubaryhmän johtaja, vääpeli Miika Jämsä.
Jazzpalatsin viikko huipentuu kun lavalle nousee iki-ihana Johanna Iivanainen seurassaan legendat Olli Ahvenlahti ja Eero Koivistoinen. Keikalla vierailee myös Laura Närhen, Pepe & Saimaan, DDT:n ja monen muun luottorumpali, puolustusvoimien päärumpukouluttaja ja Kaartin soittokunnan rumpali, yliluutnantti Thomas Rönnholm.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa kansainvälisistä vieraista löytyy sen verran jazzhenkisiä muusikoita, että myös yllätysjameja saattaa syntyä siellä täällä.
Ja sitten muutama sana siitä Tattoo-meiningistä. Huippuunsa viritetyt soittokunnat esittävät kuviomarssiosuutensa Bastion-teltassa. Vieraita on Kiinasta, Tukholmasta, Eestistä, Sveitsistä, Ranskasta, Trinidad & Tobagosta, Lahdesta ja Suomen Turusta. Täällä ei kompastella. Illat päättyivät huikean soittokuntien yhteisesiintymiseen.
Lippuja on vielä saatavilla joten kaikki Haminaan