Huomionarvoista on esiintyjäkaartin ajankohtaisuus usean artistin saapuessa Flow’hun uutuusalbumi plakkarissaan. Festivaaliviikonlopun sekä ennakkokonsertin ohjelmisto täydentyy myöhemmin.
Varsinaista festivaaliviikonloppua ennen kuullaan viime vuoden tapaan Flow’n, Helsingin juhlaviikkojen ja Live Nationin yhteistyössä toteuttama ennakkokonsertti, joka järjestetään tapahtumaviikon keskiviikkona 11. elokuuta. Ennakkokonsertin vetonaulaksi on kiinnitetty vihdoin ensi kertaa Suomeen saapuva LCD Soundsystem, jonka toukokuussa julkaistava uutuusalbumi kuuluu vuoden odotetuimpiin. Konsertin ohjelmisto kokonaisuudessaan ilmoitetaan myöhemmin ja sen liput tulevat myyntiin maanantaina 17.5.
Flow-viikonlopun esiintyjiin lukeutuvat supertähteyden kynnyksellä oleva vokalisti M.I.A., audiovisuaalista spektaakkelia Flow’hun suunnitteleva ranskalaisyhtye Air, islantilaisen Sigur Rósin vokalistina tunnetuksi tullut ja vastikään soolodebyyttinsä julkaissut Jónsi sekä tämän vuoden toivotuimpiin Flow-buukkauksiin lukeutuva brittiläinen indie-sensaatio The xx.
Tuoreiden menestysalbumiensa materiaalia Flow’ssa esittävät brittiläiset indiepop-toivo Marina And The Diamonds ja arvostettu tuottaja Four Tet sekä ruotsalainen indie-suosikki The Radio Dept. Ainutlaatuisina osina Flow’n ohjelmaa ovat Jimi Tenorin sekä nigerialaisen afrobeat-legenda Tony Allenin ensi kertaa livenä esiintyvä Inspiration/Information -projekti, ja yhdysvaltalaisen jazzlaulajan José Jamesin vierailu saksofonisti Timo Lassyn laajennetun kokoonpanon riveissä.
Uutta yhdysvaltalaista indie-rockia koetaan Flow’ssa kattavasti tänä vuonna. Suuren läpimurron kynnyksellä kärkkyvät genrensä kuumimpiin nimiin kuuluvat The Drums, Beach House, Surfer Blood ja Girls tarjoavat suomalaisyleisölle oivan näyteikkunan vastustamattomasti nousevaan indien uuteen aaltoon. Festivaalin potentiaalisiin yllätysnimiin voidaan laskea syyrialainen laulaja Omar Souleyman, ja balkanilaisia sävyjä Flow’hun puolestaan tuo berliiniläinen RotFront.
Uutuutena Flow’ssa kuullaan Voimalassa osana festivaalivikonlopun alkuillan ohjelmaa järjestettävä konserttisarja, jossa klubiympäristö muuttuu hetkeksi intiimiksi osittain istumakatsomoin varustetuksi konserttisaliksi. Kolmen konsertin sarjassa esiintyy mm. tummasävyiseen soundiestetiikkaansa luottava norjalainen Ulver sekä malilaisen koramusiikin mestari Ballaké Sissoko. Muut Voimalan konserttien esiintyjät julkistetaan myöhemmin.
Flow Festivalin tunnetusti vahvan klubipuolen kovina niminä paikkaansa puolustavat tällä kertaa mm. saksanchileläinen minimalistisen teknon pioneeri Ricardo Villalobos, diskomusiikin aatelia edustava DJ Harvey, oman DJ-settinsä ja Major Lazer -projektinsa tiimoilta esiintyvä yhdysvaltalainen supertuottaja Diplo, dubstepin nouseva nuori brittiläinen tähti Joker, sekä yhdysvaltalaiset Sleigh Bells ja Rye Rye.
Myös kotimaiset artistit ovat Flow’ssa tuttuun tapaan kattavasti esillä. Tänä vuonna festivaalin ohjelmistoon kuuluvat mm. Husky Rescue, Villa Nah, Ricky-Tick Big Band, Clouds, Bongo Rock, Hannulelauri, Kiki Pau, Ville Leinonen & Majakan soittokunta sekä Yona & Liikkuvat pilvet. Flow’n kokeelliselle musiikille ja visuaaliselle taiteelle omistettu konsepti laajenee tänä vuonna taiteilijaduo Grönlund-Nisusen luodessa Tiivistämöön ainutlaatuisen installaationsa. Tilassa kuultava kokeellisen musiikin ohjelmisto julkistetaan myöhemmin.
Flow Festivalin lipunmyynti alkaa maanantaina 26.4. Tiketin ja Lippupisteen myyntipisteissä sekä Stupido Shopissa. Aluksi myyntiin tulevat kolmen päivän liput ja myöhemmin esiintymisaikataulujen tarkennuttua myös päiväkohtaiset liput.
Liput:
3 päivää 102 €.
Ennakot Tiketti, Lippupiste ja Stupido Shop, maanantaina 26.4. alkaen. Päiväkohtaiset liput tulevat myyntiin myöhemmin.
Flow Festivalia tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Opetusministeriö.
Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Helsingin Sanomat / NYT, Radio Helsinki, Heineken, Sunrise, Diesel, Audi, RGB ja
Brand Factory.