Viime vuonna loppusyksyyn siirtynyt April Jazz palaa tänä vuonna vanhalle paikalleen huhtikuuhun. Tapahtuma alkaa jo 14.4. ja jatkuu tavanomaista pidempänä vappuaattoon asti. Myös konserttipaikkojen määrä kasvaa. Entisten lisäksi festivaali levittäytyy mm. Otaniemen Trap Factoryyn ja Kulttuuritehdas Korjaamoon Helsuingissä. Konsertteja on kaikkiaan viisitoista.
Festivaalin ohjelmisto tarjoaa monipuolisen kattauksen sekä koti- että ulkomaisia artisteja. Jälkimmäisiä edustavat mm. maineikas kuubalainen pianisti Gonzalo Rubalcaba (27.4.), monikansallinen acapella-lauluyhtye Accent (28.4), portugalilainen fado-

laulajatar Mariza (29.4.), Trap Factoryssa soittava sveitsiläinen Trio Heinz Herbert (29.4.), Tapiolan kirkossa esiintyvä norjalainen Trondheim Jazz Orchestra (24.4.), Ranskasta tuleva monenlaisia aineksia yhdistelevä Sarab (27.4.), Korjaamossa kuultava ruotsalainen cover-spesialisti Youtube-suosikki Dirty Loops (28.4.) ja Espoo Big Bandin solistiksi tuleva Sarabissa soittava pasunisti Robinson Khoury (23.4.).
Kotimainen artistikaarti on myös vahva: samassa Sellosalin konsertissa kuultavat UMO Helsinki Jazz Orchestra ja PJK Big Band & Pepe Ahlqvist (22.4.), EMMA:ssa esiintyvät Anni Elif & Seppo Kantonen (23.4.), Timo Lassy Trio (23.4.), Johanna Iivanainen (28.4.), Mirja Mäkelä Trio ja Maxxxtet (29.4.), Elifantree Trap Factoryssa (29.4.) sekä vappuaattona Tapiola Sinfoniettan kanssa laulava Maria Ylipää.
Festivaalin uutuutena on nuorten muusikoiden big band-leirin huipentava Sellosalin Big Band Boost!-konsertti 24.4. Siinä esiintyy neljä big bandia Ebeli Big Band, Junior All Star Big Band, Oulu Youth Orchestra ja PMO Big Band. Kahta iltaa myöhemmin on vuorossa Ebeli in Concert, joka tarjoaa monipuolisen läpileikkauksen Ebelin oppilaiden osaamisesta.
Festivaalin käynnistää 14.4.Espoon kaupuginteatterin, tanssiteatteri Sivuun Ensemblen ja April Jazzin yhteistuotanto Silentopia Revontulihallissa. Silentopia tarjoaa jaetun paikan käsitellä ympäristökriisiin liittyviä tunteita ja omaa osallisuuttamme siinä. Koreografina toimii Ninni Perko ja sävellyksistä vastaavat muusikot Anni Elif Egecioglu, Pauli Lyytinen ja Jarmo Saari. Monitaiteelliseen ja -tieteelliseen työryhmään kuuluu lisäksi tanssijoita, muusikoita, visualisoijia, äänisuunnittelija sekä tutkijoita. Tämä tuotanto esitetään kaikkiaan viisi kertaa.