Åke on tehnyt pitkän päiväntyön Yleisradiossa. Hän aloitti ensin freelancerina vuonna 1960, vakinaistettiin 1967 ja jäi eläkkeelle vuonna 2000. Senkin jälkeen Åke on tehnyt ohjelmia radiolle säännöllisesti ja toiminut juontajana sekä tuottajana erilaisissa tapahtumissa.
– Yleisradioon meno oli Jumalan lahja mulle. Siunaus. Luulen, että muuten minusta olisi tullut vanha, hiukan katkera, ironinen opettaja, Åke kiitteli työnantajaansa Pia Perkiön haastattelussa (Selvis 4/2010).
Samassa haastattelussa Åke sanoi olevansa onnellinen mies.
– Joo, olen. Tosi onnellinen. Elämä ei ole sitä, että saat viisi ässää. Elämä on sitä, että pelaat korteilla, jotka sait. Minullakin on ollut vaikeita sairauksia. Ei silti ole mitään itua, että heitän kortit pois ja sanon, että minä passaan. Minulta ei puutu oikeastaan mitään paitsi taito soittaa tenorisaksofonia, hyvää jazzia.
Toimenmiehenä Åke haluaa myös syntymäpäivistään oman näköisensä ja kuulla hyvää jazzia. Juhlafestareilla esiintyy hänelle tärkeitä ystäviä vuosien varrelta.
Festivaalipaikka: Uusi Paviljonki, Läntinen Koulupolku 3, 02700 Kauniainen

Ohjelma:
pe 1.3. klo 19.00 Mikael Neuman, tanskalainen kitaristi, laulaja, stand-up-koomikko
Vieraat: Trio Saludo (skrivrelease)
la 2.3. klo 19.00 – Grani Big Band solisteina Anna von Knorring, Jannike Sandström ja Joel Främling
– Grani Small Band solisteina Robi de Godzinsky (sousaphone) ja Calle Pettersson (laulu)
– Four Brothers – d v s, tenoristeina Pentti Lasanen, Antti Sarpila, Joonatan Rautio & Hacke Björksten, komppiryhmä Seppo Kantonen (p), Pekka Sarmanto (b) ja Kepa Kettunen (dr).
Vieraileva solisti: Keith Hall (dr).
(2.3 LOPPUUNMYYTY)
su 3.3 klo 13.00 Bengt Hallberg (soolopiano) vierailevana solistina Johanna Almark.
Pääsyliput: 20 eur/konsertti
Åke Grandell, puhelin 09-5050 546 tai ake.grandell@fonet.fi